Nyt vasta alkoi rasittaa

Innokkaana terveellisen elämän vastustajana ja muutenkin ankeana ihmisenä minua on tähän mennessä ärsyttänyt yllättävän vähän baarien tupakointikielto - ei itse asiassa ollenkaan. Baari-iltana minua ei häiritse käydä tupakalla ulkopuolella, varsinkaan hyvällä säällä tai kun seurueessa on muita tupakoijia, joista saa seuraa.

Tottumishankaluuksia minulla on kyllä ollut baaritupakoinnin suhteen. Olen monta kertaa kaivanut tupakat pöydälle, käärinyt sätkän ja ollut juuri sytyttämässä sitä, kun joku seurueesta on huomauttanut, ettei se käy laatuun. Äskenpä ajattelin tiristää budjetistani kaksi euroa rentouttavaan elämään sekä kotoa poistumiseen ja mennä lähibaariin juomaan kupposen teetä ja lukemaan kirjaa. Olin jo pakannut laukkuuni kirjan, tupakkaa ja muun tarpeellisen, kun muistin, ettei baarissa saa enää tupakoida.

Siinä nyt vaan ei ole mitään hauskaa istua yksin kirjan ja teen kanssa baarissa ja ravata välillä sateessa tupakalla. Etenkin kun lähibaarin ankeista brittiläisistä omenakaneliteevirityksistä joutuu maksamaan kaksi euroa. Enhän minä pelkästä teestä maksa, vaan mukavasta istuskelusta, mutta kun ei se ole mukavaa, jos en saa sauhutella samalla. Jäin siis kotiin ikävystymään, enkä kiusallanikaan keitä teetä tai lue kirjaa, koska se nyt vaan ei ole yhtään sama asia.

Mystinen piileskelevä Jake

Ikkunani on sillä tavalla helposti lähestyttävä, että siihen koputellaan usein ja harvoin mistään oikeasta syystä.

Parikymppinen perusjätkä: "Ööö... moi?"
Eräs Saara: "Moi. Mä luulen, että sulla on nyt väärä ikkuna."
P. P.: "No tota... en tiijä. Riippuu siitä tuliks Rasmus ja Jake just sisään."
E. S.: "Ei oo Rasmusta ja Jakee nänyny, mut te ootte sen näkösiä, että ootte menossa tonne kakskakkoseen. Siellä on aina semmosilla teidän näkösillä jätkillä bileitä."
P.P.: "Aijaa. No voitko tulla avaa ton rapun oven?"
E. S.: "Tottahan toki!"

Myös vuosia sitten tapahtunutta:

Vanhempi naishenkilö: "Asuuko Jake täällä!"
E.S.: "Öö... ei. Mä muutin tähän vasta puolisen vuotta sitten, mutta ei tässä kyllä sitä ennenkään asunut Jakea..."
V. N.: "Kyllä Jaken pitäisi tässä asua!"
E.S.: "Eiku mä asun tässä ihan yksin kyllä."
V.N.: "Ootko ihan varma, ettei asu Jake täällä?"
E.S.: "Mulla on tässä 28 neliötä ja oon tosiaan asunut tässä puolisen vuotta, eikä oo Jakee näkynyt. Sulla on varmaan väärä ikkuna."
V.N.: "OOTKO VARMA!"
E.S.: "No, jos se Jake ei ole tuolla saunan lauteiden alla piileskellyt tosi tehokkaasti jo jonkin aikaa, niin juu, mä olen aika varma. Mitäs jos kokeilisit vaikka tosta viereisestä ikkunasta?"
V.N.: "No, ei sitten mitään! Moikka!"

Antaa vituttaa

Moni tekee elämästään tarpeettoman vaikeaa vertailemalla omia saavutuksiaan, notkahduksiaan ja retkahduksiaan muiden vastaaviin. Helpoista ja yksioikoisista asioista saa käden käänteessä hirveän monimutkaisia, jos niille alkaa etsiä oikeutusta tai korokkeita muiden elämästä.

Jopa päältä katsottuna normaalit ihmiset äityvät usein keskusteluissa kilpailemaan siitä, kenellä on pienin palkka, eniten ylipainoa, kamalin anoppi tai vittumaisin naapurin mummo. Jos toisen naapurin mummo hakkaa seinään puukengällä mutta toisen naapurin mummo vain sukkapuikolla, ei sukkapuikkomummon naapurilla luonnollisesti ole mitään oikeutta valittaa. Onhan selvää, ettei sukkapuikon kilinä voi mitenkään häiritä, jos joku toinen ihminen joutuu kärsimään puukengän koputtelusta.

On kummallista, että suomalainen on niin nöyrä, että häpeää jopa omia ongelmiaan. Pulmille ja vitutuksen aiheille haetaan oikeutusta sillä, että ne ovat tarpeeksi hankalia ja traagisia. Jos siis juuri työpaikkansa menettänyt keskustelee henkilön kanssa, jonka äiti on kuollut syöpään, tuntee työpaikkansa menettänyt itsensä turhasta valittajaksi ja häntä todennäköisesti suorastaan hävettää se, että hän edes kehtaa ajatella moisia maallisia asioita, kun hänen ympärillään tapahtuu niinkin traagisia asioita.

Ei siis pitäisi vain olla tyytyväinen siitä, mikä on vielä hyvin, jos joku on huonosti, vaan muiden onnettomuuksien pitäisi vertailussa mitätöidä omat ongelmat. Jos ottaa päähän tehdä töitä 10 tuntia päivässä, löytyy varmasti joku, joka tekee 12 tuntia. Jos ahdistaa rahatilanne, joku varmasti ansaitsee vähemmän ja on suuremmissa veloissa. Joku neliraajahalvaantuu, mutta toinen kuolee - ja tämänkö takia neliraajahalvaantuneella pitäisi olla kivaa?

Kuten olette ehkä huomanneet, arvoisat lukijani, minun filosofiani on se, että kaikesta pitää saada valittaa. Toista saattaa ottaa päähän nenän kutina ja toista avioero, mutta nämä ovat subjektiivisia tuntemuksia, eikä niihin tarvitse hakea oikeutusta miettimällä, kutittaako jonkun nenää ehkä enemmän.

Taistelkaa oikeudesta vitutukseenne! Elämässä on ihan tarpeeksi stressiä ilman jatkuvaa tarvetta hävetä sitä, että juuri omat ongelmat ottavat päähän. Sen takia niitä kutsutaan omiksi ongelmiksi, että ne ovat huomattavasti tärkeämpiä, kuin monien muiden ongelmat.

En minä halua että elämäni on parempaa kuin jonkun muun vielä surkeampi elämä. Minä haluan, että minun elämäni on mukavaa, helppoa sekä täynnänsä kukkasia ja perhosia. Niin kuin se useimmiten onkin, kiitos kysymästä.

Kohtaaminen

Kävelin baarista kotiin. (Paljain jaloin märällä asfaltilla käveleminen on muuten ihastuttavan niljaisaa.) Törmäsin matkalla Jimi Pääkalloon (oik. Konsta Hiekkanen). Hiprakkaisesta suustani pääsi sen kummemmin ajattelematta kuuluva hihkaisu: "Sääpallo!" Herra tervehti asiallisesti. Tunnisti siis nimensä.

Note to self: harjoita itsesensuuria.

Jos löydätte netistä videon, jossa Eräs Saara laulaa karaokessa Zeppelinin Black Dogia, niin se en sitten ole minä. Paitsi että jos diggaatte, ni ihan vitusti oon minä!

Viikkovitonen

Ihan ensteks ensimmäistä kertaa osallistun tällaiseen jännittävään interblogistiseen systeemiin kuin viikkovitonen, sillä tällä kertaa pitää listata viisi lempparisitaattia. Tämä on tietysti helppoa, kun ei tarvitse itse tuottaa nerokkuuksia (kuten normaalisti kyllä teen). Lisäksi olen harrastanut varhaisteini-iästä lähtien julkkissitaatteja, kuten kunnon fanitytön kuuluukin. Kun nyt lisäksi on tällainen hyvä päivitysputki päällä, niin antaa mennä vaan!

1. Suuri Queen-innostukseni alkoi joskus 12-vuotiaana teini-iän kynnyksellä, kun tajusin, että Freddie Mercury oli siistein tyyppi ikinä. Männävuosilta mieleen on jäänyt erityisesti herran lausunto:

"I don't really think about when I'm dead or how they are going to remember me. When I'm dead, who cares? I won't!"

2. Hiljattaisempi suosikkini on pitkähkö Max Morise -siteeraus Andre Bretonin Surrealismin manifestista (tämänkin muistan kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti ulkoa):

"Naisen sukanväri ei välttämättä kuvasta hänen silmiään, mistä eräs filosofi, jonka nimeä ei tässä hyödytä mainita, johtui lausumaan: 'Pääjalkaisilla on enemmän syytä vihata kehitystä kuin nelijalkaisilla'"

3. Eipäskun nyt menikin hankalaksi. Olisin halunnut siteerata Eddie Izzardia, koska hän on idolini, mutta en löytänyt mitään sopivaa siteerattavaa. Leikitään, että siteeraan kaikki neljä DVD:tä, jotka minulla on hyllyssäni, mutta laitan tällaisen pätkän tähän:

"Europeans stole countries with the cunning use of flags. Just sail around the world and stick a flag in:
'I claim India for Britain!'
And they're going: 'You can't claim us, we live here! Five hundred million of us!'
'Do you have a flag?'
'We don't need no bloody flag, it's our country!'
'No flag, no country, can't have one. Those are the rules that... I just made up.'

4. Mae West on myös varsin glamoröösi hahmo ja siteerauskelpoinen henkilötär. Esimerkiksi tässä hyvää elämänohjetta itse kullekin:

"Between two evils, I always pick the one I never tried before."

5. Lopuksi vielä sitaatti miltei lempielokuvastani Hedwig and the Angry Inch, jonka katsoin jälleen viimeksi lauantaina. John Cameron Mitchell on myös idolini, glamoröösi henkilö ja siistein tyyppi ikinä. Mitchellin esittämä hahmo ja päähenkilö Hedwig tarinoi elokuvassa nohevasti:

"Late at night I would listen to the voices of the American masters: Toni Tennille, Debbie Boone, Anne Murray - who was actually a Canadian working in the American idiom. Then there were the crypto-homo-rockers: Lou Reed, Iggy Pop, David Bowie - who was actually an idiom working in American and Canada."

En sitten tiedä, olisiko lainausten pitänyt olla jotain sellaisia virallisia klassikkositaatteja ja aforismityyppisiä lausahduksia, mutta kun minusta sellaiset ovat aina olleet kovin tylsiä, niin ajattelin, että tällaiset leffoista ja stand up -seteistäkin poimitut varmaan kelpaavat! Lisäksi ei pidä heittäytyä liian vakavaksi, ettei joku ota tosissaan.

Ankeet jätkät ja nihkeet ämmät

Viime aikoina olen lukenut paljon miesasiaa ajavia antifeministisiä kirjoituksia. Lisäksi kyllästyttyäni ko. kirjoitusten lukemiseen aloin törmätä niihin vahingossa nettisurffailuni lomassa. Kuten muillekin pääsääntöisesti typerille ja älyttömille suuntauksille (salaliittoteorioille, gooteille ym.) tällekin ilmiölle naureskelin, kunnes havaitsin, että se on ihan oikea olemassaoleva alakulttuuri ja sillä on useita edustajia, jotka ovat täysin tosissaan.

Nimimerkki Junakohtaus kitisi taannoisen merkintäni kommenteissa siitä, miten naiset eivät kunnioita miesten seksuaalista koskemattomuutta ja fyysisiä rajoja. Miesasiamiehet tykkäävät kitistä myös siitä, miten naiset käyttävät miehiä hyväkseen, nimittelevät pedofiileiksi ja syyttävät raiskauksista heppoisin perustein.

Koko miesasialiikkeessä tuntuu olevan kyse siitä, että sedät ovat päättäneet, että naiset ovat miehille ilkeitä ja sen jälkeen tulleet siihen tulokseen, että paras tapa korjata asia, on olla naisille ilkeitä. Mahtavaa! Sukupuolten välinen sota! Lakataan lisääntymästä, tapetaan toisemme ja tehdään Pentti Linkola onnelliseksi - saadaan ehkä Darwin Awardkin siinä sivussa.

Jos mennään henkilökohtaisuuksiin, muutamissa tapauksissa syitä voisi etsiä myös miesasiamiesten yksityiselämästä, pieleen menneistä naissuhteista ynnä muusta, minkä henkilö on sitten päättänyt yleistää katkeraksi poliittiseksi kannakseen.

En väitä, etteikö naisten keskuudessa ja feministien piireissä olisi samaan tyyliin asiaan huonosti suhtautuvia katkeroituneita ja valittavia ämmiä, päin vastoin. Valituksen aiheeni onkin se, että on täysin typerää ajaa omaa asiaansa haukkumalla, nimittelemällä ja syyttelemällä kuviteltuja vastustajia riippumatta siitä, mihin suuntaan asiaa ajetaan.

Miesasialiikkeen mielestä miesten kaikenlaista käyttäytymistä paheksutaan ja tälle asetetaan liikaa odotuksia ja rajoituksia naisten taholta. Lisäksi naiset käyttävät heidän mukaansa miesten syyllistämistä omien etujensa ajamiseen mm. syyttämällä raiskauksista tai seksuaalisesta häirinnästä ihan silloin, kun muuten vaan sattuu vähän suututtamaan. Tällaista varmaan tapahtuu ja asialle pitäisi tehdä jotain.

Vittumaisten äärifeministien mielestä miehet asettavat naisille odotuksia ja rajoituksia siinä määrin, etteivät naiset saa toteuttaa itseään vapaasti yhteiskunnassa. Lisäksi miehet ovat taipuvaisia näkemään naiset seksuaalisina objekteina, eivätkä täten kunnioita naista henkilönä ja ihmisenä. Tällaista varmaan tapahtuu ja asialle pitäisi tehdä jotain.

Oikea ratkaisuhan on siis ehdottomasti solvata lisää, yleistää lisää, asettaa lisää rajoituksia ja odotuksia sekä muuten vaan perseillä pitkin internetiä ja lehdistöä! Hyvä pojat! Hyvä tytöt!

Eräskin ystävä ei välttämättä ollut väärässä valittaessaan, että modernit naiset haluavat oikeuden käyttäytyä halutessaan kuin miehet ja samalla odottavat miesten käyttäytyvän vielä miehekkäämmin. Mitäs jos kuitenkin lähdettäisiin siitä, että kaikki saavat toteuttaa itseään ihan sillä tavalla kuin parhaaksi katsovat - lain puitteissa toki? Kaljaa juovat ja rivoja vitsejä kertovat naiset eivät välttämättä ole jokaisen sedän mieleen, mutta pullantuoksuisia tätejäkin on edelleen riittämiin. Runopoikakin varmaan löytää paikkansa maailmassa siinä missä painoja nosteleva öykkärikin.

Lakatkaa siis jauhamasta aina samaa paskaa, lopettakaa toisen sukupuolen asettamista odotuksista itkeminen ja koettakaa elää itsenne kanssa niin kuin normaalit ihmiset. Ottaa päähän tuo ainainen valitus.

(Koska ajattelin keskittyä tässä kirjoituksessani lähinnä asennevammaisiin idiootteihin, jätän huomioimatta naisasioista esimerkiksi palkkaerot tai nuoriin naisiin kohdistuvat ihmisoikeusloukkaukset idän suunnalla (ihmiskauppa). Kertokaa ihmeessä, jos miesasialiikkellä on myös jotain konkreettisia asioita, joissa miesten oikeuksia on poljettu, tai historiaa esimerkiksi äänioikeuden turvaamisessa tai muiden kansalaisoikeusten saavuttamisessa.)

Manne-TV

Perinteisesti olen ollut sitä mieltä, että kaikesta pitää saada vääntää vitsiä. Jos vitsailee leppoisasti tummaihoisista, lihavista, alkoholinkäytöstä, putkimiehistä ja laihialaisista, on epäilyttävää kieltäytyä vitsailemasta esimerkiksi kääpiöistä ja tamperelaisista: jopa syrjinnäksi voitaisiin sellaista toimintaa kutsua. Kaikille olisi kuitenkin varmasti mukavampaa, jos mahdollisesti arkaa aihetta käsittelevä huumori ei olisi aivan järkyttävän huonoa ennalta-arvattavaa paskaa.

(Tästäkin aiheesta kärkevämmin ja laajemmin kirjoittaa mm. kommenttiosastollani riidan haastamisesta tuttu Mikki.)

Mä vaan leikin vaikeasti tavoiteltavaa

Ihmisryhmänä minua ärsyttävät myös tuijottavat miehet. Iskevistä miehistä pääsee yleensä eroon helposti ja kivuttomasti suorittamalla diplomaattisen verbaalisen torjunnan, mutta tuijottamisen torjuminen on aivan toinen juttu.

Olen kuullut, että jossain Etelä-Euroopassa iskeminen tapahtuu suorasukaisella tuijottelulla vaikka baarin päästä toiseen. Tämä on toki Suomessakin mahdollista ja katsekontaktiin tiiviisti vastaaminen lienee kohtalaisen universaali merkki kiinnostumisesta.

Suomessa iskeminen on kuitenkin mahdollista myös katsekontaktia välttelemällä. Jos henkilö katselee luontevasti kaikkia lähistöllä olevia muita naisia tai miehiä, mutta kääntää yhden kohdalla joka kerta katseensa pois ja näyttää hieman vaivautuneelta, se on usein kiinnostuksen merkki. Tällaisessa tapauksessa henkilö yleensä myös lähestyy kiinnostuksen kohdettaan ujuttautumalla vaivihkaa samaan seurueeseen, sen sijaan, että suoraan tulisi juttelemaan.

Jos henkilö on kuitenkin päättänyt nujertaa kohteensa tuijottamalla intensiivisesti, hän on taipuvainen tulkitsemaan parikin vilkaisua kiinnostuksen osoitukseksi. Näin kävi taannoin Rytmissä, kun viistosti vastakkaisessa pöydässä oleva tummasilmäinen rääpäle päätti naulita katseensa minuun noin 1½ tunniksi.

On tilastollisesti varsin todennäköistä, että pienehkössä baarissa katseeni osuu lähistöllä istuviin ihmisiin kuhunkin muutamaan otteeseen, mutta tuijottaja otti satunnaiset vilkaisut vastauksena katseeseensa. Tällaisesta huomiosta ahdistuneena aloin jo kolmen vartin tuijotuksen jälkeen vilkuilla tuijottajan suuntaan aina vain enemmän nähdäkseni josko hän olisi jo luovuttanut. Ei ollut.

Olin vähällä menettää hermoni tyystin ja toverini poistuttua hakemaan juotavaa tiedustelin rääpäleeltä mahdollisimman neutraalisti, olisiko mahdollista lopettaa tuijottaminen, sillä se saa minut tuntemaan oloni epämiellyttäväksi. Rääpäle kehtasi väittää, että minä tuijotin, johon ystävällisesti totesin, että asian laita ei ollut suinkaan niin, vaikka olin saattanut pari kertaa hänen pöytäänsä vilkaista.

Ei auttanut. Tuijottelu jatkui ja vieläpä typerän omahyväisen virneen kera. Lisäksi tyyppi alkoi seurata minua ja toveriani tupakalle. Eroon tästä tapauksesta pääsi vain baarista lähtemällä. Toisaalta muistan myös tapauksia, jotka eivät ole ymmärtäneet torjumista edes siinä vaiheessa, kun olen fyysisesti juossut karkuun.

Ketään ei vieläkään kiinnosta teidän dildojutut

Ihmisryhmänä minua ärsyttävät humalaiset huomiohuorat, jotka tuntuvat hippien ja spurgujen ohella ryömivän koloistaan kesäisin. Nyttemmin olen oppinut myös uuden termin wanna-bi, joka kuvaa näiden kuvottavien eukkojen toimintaa. Ensi vuoden kesäkuun pysyn visusti jossain luolassa poissa ihmisten ilmoilta, sillä viime vuonna olen kuvannut tapauksen, jonka huomattavasti pahempi versio häiritsi rauhanomaista kesäilyäni taannoin Provinssirockissa.

Wanna-bi--käyttäytyminen tuntuu olevan luonteenomaista selvin päin nössöille pari--kolmekymppisille tytöille, jotka päästävät sisäisen munahaukkansa valloilleen hyvässä humalatilassa. Lisäksi tapaukset tuntuvat lähes aina löytävän toisen samanlaisen, jonka kanssa sitten pussailla ja tanssia "seksikkäästi" tai harrastaa muuta pseudolesboilua. Tämän wanna-bit kokevat uroita kiihottavaksi toiminnaksi.

Ihan ensinnä minua vituttaa tällaisten pimatsujen kohteeksi joutuminen. Minulla ei ole mitään syytä antaa kenenkään puolituntemattoman ja huonosti käyttäytyvän idiootin hiplata tissejäni tai työntää kieltään kurkkuuni. Tämä seksuaalisesti niin vitun avoimille humalaisille pimatsuille vieras periaate ei riipu pahoissa aikeissa lähestyvän sukupuolesta tai seksuaalisesta orientaatiosta. Ja miten niin tyttöjen kanssa pussailua ei lasketa?

Muut tunteeni wanna-bi--henkilöitä kohtaan ovat hieman sekavat. Myötähäpeän lomasta kurkistelee niin sääliä kuin suuttumustakin. Eniten kuitenkin hävettää. Tämä yksikään tapaus ei tajunnut häipyä edes siinä vaiheessa, kun oli saanut osakseen hyvin kalseaa suhtautumista itse kultakin ja melkein turpaansa.

Jos joku asia esineellistää tai alistaa naista, se on kyllä muut naiset, jotka käyttäytyvät kuin typerät lortot. Siitäpä tulee sitten tämä suutahdus wanna-bi--typyjä kohtaan. Miksi naisen pitäisi olla supertyrkky rääväsuu todistaakseen olevansa sinut seksuaalisuutensa kanssa? Eivät hyvin käyttäytyvät miehetkään jauha jatkuvasti masturbaatiosta tai vihjaile penistensä pituudesta saadakseen huomiota.

Humalainen nainen saattaa olla hauska, mutta en ole koskaan nähnyt naista, joka olisi humalassa seksikäs. Senpä takia naiset, jotka luulevat humalassa olevansa seksikkäitä, ovat erityisen kiusallisia. (En muista kyllä nähneeni miestäkään, jonka viehättävyys jotenkin kohoaisi nautitun alkoholin myötä.)

Sääli on sitten asia erikseen. Eihän kukaan henkisesti kovin tasapainoinen tai itsevarma henkilö voi kokea tarvetta turvautua tuollaiseen huomionhakuisuuteen? Lisäksi luulen, että tällainen käyttäytyminen saattaa johtaa huonoihin seurauksiin ja ennestään nujertaa wanna-bi:n itsetuntoa. Voi myös olla, että wanna-bi saa joskus kunnolla turpaansa vihaiselta lesbolta. Ja saattaapa käydä niinkin, että jonain kauniina päivänä wanna-bi löytää itsensä festariteltasta kuuden innokkaan pojan kanssa, jotka eivät suostu ymmärtämään, että se nyt oli vaan vitsi.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Eikös ole vähän säälittävää, että Vaasa on nyt pohjoisin paikka, jossa olen koskaan ollut.

En ole enää selvillä siitä, olenko valvonut öitä vai päiviä tai mitä päiviä. Nyt on kuitenkin havainnollistettu ero vapaa-ajan ja loman välillä. Paluumatkalla puoli kuuden aamujunalla valvotun yön jälkeen kaikki linnut näyttivät haukoilta. Arki palasi ensimmäisenä työpäivänä uudessa pestissä. Mikäs tässä, kuukausipalkkaa odotellessa.

Terveisiä Seinäjoki-Pasila-välillä etuvasemmallani porsaisen kuuloisesti kuorsanneelle suomenruotsalaismiehelle: Mee ittees sen Wintoosas käynnistysäänen kanssa ja vedä vähemmän pikmäkkiä, ettei läskit purista hengityskanavia.