8.7.07

Mä vaan leikin vaikeasti tavoiteltavaa

Ihmisryhmänä minua ärsyttävät myös tuijottavat miehet. Iskevistä miehistä pääsee yleensä eroon helposti ja kivuttomasti suorittamalla diplomaattisen verbaalisen torjunnan, mutta tuijottamisen torjuminen on aivan toinen juttu.

Olen kuullut, että jossain Etelä-Euroopassa iskeminen tapahtuu suorasukaisella tuijottelulla vaikka baarin päästä toiseen. Tämä on toki Suomessakin mahdollista ja katsekontaktiin tiiviisti vastaaminen lienee kohtalaisen universaali merkki kiinnostumisesta.

Suomessa iskeminen on kuitenkin mahdollista myös katsekontaktia välttelemällä. Jos henkilö katselee luontevasti kaikkia lähistöllä olevia muita naisia tai miehiä, mutta kääntää yhden kohdalla joka kerta katseensa pois ja näyttää hieman vaivautuneelta, se on usein kiinnostuksen merkki. Tällaisessa tapauksessa henkilö yleensä myös lähestyy kiinnostuksen kohdettaan ujuttautumalla vaivihkaa samaan seurueeseen, sen sijaan, että suoraan tulisi juttelemaan.

Jos henkilö on kuitenkin päättänyt nujertaa kohteensa tuijottamalla intensiivisesti, hän on taipuvainen tulkitsemaan parikin vilkaisua kiinnostuksen osoitukseksi. Näin kävi taannoin Rytmissä, kun viistosti vastakkaisessa pöydässä oleva tummasilmäinen rääpäle päätti naulita katseensa minuun noin 1½ tunniksi.

On tilastollisesti varsin todennäköistä, että pienehkössä baarissa katseeni osuu lähistöllä istuviin ihmisiin kuhunkin muutamaan otteeseen, mutta tuijottaja otti satunnaiset vilkaisut vastauksena katseeseensa. Tällaisesta huomiosta ahdistuneena aloin jo kolmen vartin tuijotuksen jälkeen vilkuilla tuijottajan suuntaan aina vain enemmän nähdäkseni josko hän olisi jo luovuttanut. Ei ollut.

Olin vähällä menettää hermoni tyystin ja toverini poistuttua hakemaan juotavaa tiedustelin rääpäleeltä mahdollisimman neutraalisti, olisiko mahdollista lopettaa tuijottaminen, sillä se saa minut tuntemaan oloni epämiellyttäväksi. Rääpäle kehtasi väittää, että minä tuijotin, johon ystävällisesti totesin, että asian laita ei ollut suinkaan niin, vaikka olin saattanut pari kertaa hänen pöytäänsä vilkaista.

Ei auttanut. Tuijottelu jatkui ja vieläpä typerän omahyväisen virneen kera. Lisäksi tyyppi alkoi seurata minua ja toveriani tupakalle. Eroon tästä tapauksesta pääsi vain baarista lähtemällä. Toisaalta muistan myös tapauksia, jotka eivät ole ymmärtäneet torjumista edes siinä vaiheessa, kun olen fyysisesti juossut karkuun.

12 kommenttia:

Blogger Zepander kirjoitti...

Eli rääpäle vietti illan möllöttämällä nollatuloksella, kun olisi voinut samalla vaivalla samaan aikaan olla jossain muualla _oikeasti_ hoitamassa itelleen jotain mitä sitten mieli tekikin? No mutta sehän oli sille ihan oikein.

Kiusallisisiahan nuo on, muistan kyl. Tulee vähän sellainen olo kuin joku vainoaisi. VARSINKIN jos se ei ymmärrä lopettaa edes suoraan pyytäessä. Välillä tulee mieleen, että väkivalta on toisaalta ihan hyvä juttu.

11:33 ap.  
Anonymous epätietoinen kirjoitti...

Rakas Saara, olen alkanut olla epäilevällä päällä. Miten pöksyihisi on mahdollista päästä? Eipä sillä että olisin sinne oikeasti haluamassa, mielenkiintoni on oikeasti vain lähinnä akateemista.

1:54 ap.  
Anonymous Late kirjoitti...

Silmäpeli on kivaa. Mulle kävi joskus junassa näin: Samassa looshissa vastapäätä oli joku neito, joka katsoi mua silmiin. Mä katsoin takaisin. Siitä tuli heti semmoinen vanhan ajan tuijotuskilpailu: me tuijotettiin vain vähän räpytellen toisiamme ainakin viis minuuttia, kunnes me molemmat revettiin nauruun.

Sen jälkeenkään ei tosin uskallettu alkaa puhua. Junasta noustessa tosin moikattiin hyvästiksi.

1:41 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Late, normaalisti on kyllä!

Ja arvon Epätietoinen, viimeksi minun pöksyihini on päästy juurikin baarissa tuijottamalla - siinä määrin ettei pöksyihin ole jo hyvään aikaan ollut kellään muulla mitään asiaa, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

6:27 ip.  
Anonymous epätietoinen kirjoitti...

Luulen ymmärtäväni, kiitos selvennyksestä. Lisää empiiristä tutkimusta asiasta tarvitaan, joten ei muuta kuin O_O.

6:43 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Haluaisin kuitenkin vielä täsmentää, että merkinnässä kuvatun laisella tuijotuksella ei kyllä ole kukaan päässyt mihinkään. Silmäpeli on sitten erikseen. Vissi ero on siinä.

6:47 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tarpeeksi huonoitsetuntoinen mies tietää ettei saisi sua kuitenkaan, ei aio ees yrittää joten hän ottaa illasta irti esteettisen ilon ja töllää sykähdyttävää kauneuttasi koko rahan edestä.

7:00 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan, totta kyllä kamalaa ja pakooon ja lujaa. Totta on tuokin
tapahtumaketju myös itseni kohdalla.
Sitä tapahtuu junissa, busseissa, laivoilla ja usein myös kopisevat korkkarini saavat miehet(usein rohkeimmat) huutelemaan perääni : `Hei nainen, minne sä meet?`Kysymys kuuluukin teille oi te upeat alffaurokset: lukeeko otsassani kenties: saa-tuijottaa-koskemisesta- ja rivoja-asioita-puhumattakaan-tehdä lausetta?
Miten kunniallinen nutturapäinen uskovainen nainen joutuu aina juoksemaan pakoon näitä perääntymättömiä saalistajia?
Olenkin monesti miettinut huntuun sonnustautumista, kun sanomalehti tai mustat lasit eivät hyödytä, vaan usein JOPA provosoivat vastakkaista sukupuolta toimintaan.
Kerran junassa istuessani vastapäätä istuva mies repi lehden edestäni pois viisi kertaa, ennen kuin käskin häntä ystävällisesti poistumaan. Pitäisikö minun siis luopua naisellisuudestani ja ruveta käyttämään Hai-saappaita( ei millään pahalla) ja nilkkakolttua vai paeta autiolle saarelle?
Auttakaa oi kanssa siskot!
T : runaway

11:52 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:41 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:42 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:43 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:43 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu