23.7.07

Nyt vasta alkoi rasittaa

Innokkaana terveellisen elämän vastustajana ja muutenkin ankeana ihmisenä minua on tähän mennessä ärsyttänyt yllättävän vähän baarien tupakointikielto - ei itse asiassa ollenkaan. Baari-iltana minua ei häiritse käydä tupakalla ulkopuolella, varsinkaan hyvällä säällä tai kun seurueessa on muita tupakoijia, joista saa seuraa.

Tottumishankaluuksia minulla on kyllä ollut baaritupakoinnin suhteen. Olen monta kertaa kaivanut tupakat pöydälle, käärinyt sätkän ja ollut juuri sytyttämässä sitä, kun joku seurueesta on huomauttanut, ettei se käy laatuun. Äskenpä ajattelin tiristää budjetistani kaksi euroa rentouttavaan elämään sekä kotoa poistumiseen ja mennä lähibaariin juomaan kupposen teetä ja lukemaan kirjaa. Olin jo pakannut laukkuuni kirjan, tupakkaa ja muun tarpeellisen, kun muistin, ettei baarissa saa enää tupakoida.

Siinä nyt vaan ei ole mitään hauskaa istua yksin kirjan ja teen kanssa baarissa ja ravata välillä sateessa tupakalla. Etenkin kun lähibaarin ankeista brittiläisistä omenakaneliteevirityksistä joutuu maksamaan kaksi euroa. Enhän minä pelkästä teestä maksa, vaan mukavasta istuskelusta, mutta kun ei se ole mukavaa, jos en saa sauhutella samalla. Jäin siis kotiin ikävystymään, enkä kiusallanikaan keitä teetä tai lue kirjaa, koska se nyt vaan ei ole yhtään sama asia.

4 kommenttia:

Anonymous Samuli kirjoitti...

Elämä ei ole reilua. Itse taas olen nyt lakimuutoksen jälkeen kiristänyt pariin kertaan jokusen euron budjetista, ja käynyt läheisessä vain katselemassa maailman menoa.

Tätä ei jaksanut tehdä ennen, kun kaikki haisi tupakalta päiväkaupalla.

10:07 ap.  
Anonymous turisti kirjoitti...

Itseäni vituttaa ihan tuhannen paljon se, että baareissa aikeisemmin tupankansavun peittämä "ihmisten haju" on nyt sitten valloillaan.

Ihan järjestään kaikki kuppilat haisevat nykyään hielle ja paskalle.

Mieluummin sitä röökin hajua haisteli kun kaiken maailman eritteitä.

3:11 ip.  
Blogger --KATA-- kirjoitti...

Hei Saara Hoi! Istutko sä edelleen siellä kotonasi ilman teetä? Mitä sä teet? Missä sä oot?

5:47 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Tuhlaan aikaani.

9:32 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu