6.3.09

Tyhjän paperin kammo

Tulin tuossa hetki sitten kotiin ja huomasin äsken peiliin vilkuillessani, että olin meikkaillut kulmakarvani ihan päin helvettiä ja eriparisiksi. Tästä hirveästä tragediasta intoutuneena päätin kirjoittaa blogiini jotain siitä, mikä minulla oli mielessäni, ennen kuin unohdin sen.

Kun ottaa huomioon, että tämä koko pöhkö systeemi on perustettu itsekorostuksen ja verbaalisen runkkailun kanavoimiseksi, lienee vain luontevaa, että se on viime aikoina muuttunut välineeksi, jonka avulla voin välillä helpotuksesta huokaillen todeta, että joku vieläkin googlettaa koko nimeäni - siis muutkin kuin minä itse. (Toivottavasti olette kaikki Saaraa googlettelevat siellä söpöjä poikia, jotka pyytää joskus treffeille, ettekä hikisiä runkkareita tai joidenkin hikisten runkkareiden kaunaa kantavia tyttöystäviä, jotka haluavat tiiliskivellä lyödä päähän.)

Ajattelin, että jos ylittäisi ensin tämän julkaisukynnyksen, niin pääsisi sitten ehkä käsiksi niihin ikusuuksia lykättyihin oikeasti julkaistaviin oikeisiin aikuisten juttuihin, jotka myöskin pitäisi kirjoittaa. Hyvää yötä.

19 kommenttia:

Blogger asehullu kirjoitti...

Eivät pojat enää uskalla, koska pidämme itseämme jo hyvin nuoresta asti miehinä, ja juuri pääsit käskemästä pitämään tunkkimme.

6:58 ip.  
Anonymous Verbu kirjoitti...

Mieti vaan, millaset pervot eivät vain tyydy googlailuun vaan tilaa sun RSS-syötettä. Mutta mä oonkin tosi söpö ja enkä lyö tiiliskivellä, paitsi ehkä itsepuolustuksena.

PS. Saaksä ite valita tosta kuvasta noi kirjaimet, jotka kirjoittamalla me kommarit todistetaan ettei olla jotain virusohjelmia? Koska mulla siinä luki ocksu! Sen täytyy olla jonkun merkityksellisen ihmisen lempinimi.

3:21 ip.  
Anonymous S kirjoitti...

Mitä jos on söpö tyttö?

9:41 ip.  
Blogger Saara kirjoitti...

Saa tytötkin googlettaa.

3:10 ap.  
Anonymous S kirjoitti...

Jesh.

9:48 ap.  
Anonymous Juha Weids kirjoitti...

you know we dont get these kind of blogs where i live.. *read read* .. yep, it is definetly it!

10:38 ap.  
Anonymous Joku kirjoitti...

Mitäs ne sellaiset "oikeat aikuisten jutut" sitten ovat, vai julkaistaanko ne itsekorostus- tai muussa tarkoituksessa jossain ihan muualla?

7:00 ip.  
Anonymous derniv kirjoitti...

Kesäextra?

4:19 ip.  
Blogger elyden kirjoitti...

EN GOOGLETA SUA KOSKA SE OIS EPÄSOPIVAA

9:54 ip.  
Blogger Ilkka kirjoitti...

Pahanlaatuinen tuo kammo kyllä, jo sellaiset 5 kuukautta päivitykset jumissa...

4:17 ip.  
Blogger Saara kirjoitti...

Menkää lukemaan jotain muuta!

4:45 ip.  
Anonymous derniv kirjoitti...

Syysextra?

12:25 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

verbaliikka on vain valitusvirsi siitä, että haluan lisää rahaa. tosin kaunokirjallisuudella pääsee onneen, jos osaa ilmaista itseään tarpeeksi tärkeästi. minä kirjoitin novellin elämästä ja sen jälkeen oli taivaallinen olo.

2:05 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

egosentrinen yltiöpää vailla vertaa!! :)

7:59 ip.  
Anonymous steinbeck kirjoitti...

talviextra?

2:23 ap.  
Anonymous Tencalls kirjoitti...

Kesäextra?

6:38 ip.  
Blogger Sun äitis kirjoitti...

Kutsu
Sun äitis viettää 5-vuotissyntymäpäiväänsä 14.8.2010 ja sinut on kutsuttu kommenttilaatikkooni tuttuja tapaamaan (vrt.). Tarjolla on munkkilikööriä ja pekonia.

Tervetuloa!

10:13 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mikäli näitä kukaan lukee, niin kirjoitatko sä enää mihinkään? Mä oon ollu sun fani siitä lähtien kun luin ekan jutun ylkkäristä. Eli aika kauan. Ala taas pitää blogii, pliis.

-Maija
(jos tykkäisin tytöistä niin kosisin)

9:13 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Talviextra?

8:43 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu