Elämä, maailma ja totuus gooteista

Muutamat ikälopuista ja raihnaisista tovereistani ihmettelivät syksymmällä, miksi lapsia päästetään nykyään yliopistoon. Voin yhtyä ihmetykseen ilomielin, en minä ymmärrä, miten ne kuvittelevat meidän keskenkasvuisten selviävän kaikesta siitä vapaudesta ja vastuusta. Eniten minua järkyttää se, että useimmilla ikätovereistani tuntuu olevan sormessaan kihlasormus ja kaikesta päätellen monet ovat lisäksi ehtineet lisääntyä. En ole vielä tiedostanut olevani siinä iässä, jossa ihmiset alkavat tyls... vakiintua.

Noin 25-vuotiaita ihmisiä ei ole oikeasti olemassa. Sen ikäiset ovat epämääräistä sakkia, joista osalla on mahdollisesti jo avopuoliso, omistusasunto ja jälkeläisiä. Toisaalta osa nuorista aikuisista viettää villiä sinkkuelämää ja tekee kaikkea jännittävää kuten laskee vuorenrinnettä alas ostoskärryissä. Ota näistä nyt sitten selvää. Minulle on vain niin vaikeaa olla lokeroimatta ihmisiä!

Minusta tulee isona hilpeä ja eksentrinen vanhapiika, joka liihoittelee asunnossaan batiikkikoltussa persialaiskissojen hyppiessä seinille. Lisäksi ajattelin ruveta käyttämään suuria lierihattuja ja polttamaan piippua. Ystäväni saavat hankkia lapsia, joilla voin tehdä julmia psykologisia kokeita. Kissoistakin saattaa olla liikaa vaivaa - ehkä hankin vain kaktuksia.

Olen tässä nuoruusvuosieni aikana tavannut yhden ihmisen, joka toistuvasti ja ilmeisen tosissaan selitti minulle, miten minäkin varmasti ymmärrän tiettyjä asioita paremmin sitten, kun olen vähän vanhempi. Ehkä ymmärrän, ehkä en. Mitä sitten? (Hiljaa?)

Samainen henkilö yritti saada minua ymmärtämään, miten gootitkin on vaan ihmisiä, niinku, kun ilmaisin antipatiani ko. alakulttuuria kohtaan. Eivät gootit ole ihmisiä. Gootit ovat julmia Chi-energiaa imeviä ulkoavaruuden olioita, jotka korseteillaan pitävät kasassa muutoin valtoimenaan hyllyvää hyytelömäistä keskivartaloaan ja peittävät kuolonvalkealla puuterilla myrkynvihertävän hipiänsä. Eivät ne ole mitään "tekokuiturastoja", ne ovat lonkeroita! Tekin varmasti ymmärrätte tämän, kunhan vähän vanhenette.

(Minä en ole muuten koskaan ymmärtänyt niitä tovereitani, jotka saavat ikäkriisejä täyttäessään 20 tai 21.)

Tuskallinen aivokuolema

En ole hirveän älykäs.

Jouduin eilen goottiklubille. En tiennyt, että ihmiset voivat tanssia penseästi! Gootit keinahtelivat eteerisesti puolelta toiselle ja näyttivät siltä, että vihaavat maailmaa, ihmisiä ja etenkin tanssimista. Voisin ruveta gootiksi, kunhan ensin harjoittelen peilin edessä gootillisen paheksuvaa katsetta. Luulen, että otsaan kajalilla piirretyt liian ylös kaartuvat kulmakarvat auttaisivat paheksuvan katseen hallitsemisessa. Tänään minulla on krapula. Hävettää kaikki.

Jos Niinistö voittaisi vaalit, syy olisi Espoossa. Näin ei ilmeisesti tule kuitenkaan tapahtumaan, onneksi. Oletteko muuten huomanneet, että porrrrrrvareilla on paljon ottimia mitä erinäisimmille asioille. Ottimia, ottimia... sokeripalaottimet, jääpalaottimet, kurkkuottimet, oliiviottimet. Mitään ei voi pöydässä ottaa sormin tai vaikka haarukalla, vaan on käytettävä mitä moninaisempia pihtejä ja härveleitä. Näin toimitaan ainakin meillä isän puolen sukupäivällisillä. Keskustelevat antiikkiastioista.

No eihän se Niinistö siellä mitään vaaleja voita. Kirjoitan tätä liian hitaasti. En nyt muista oliko minulla jotain sanottavaa. Minusta on tullut vanha ja väsynyt. Seuraavaksi hankin harmaan slipoverin ja alan esittää järjettömiä mielipiteitä luennoilla. Tieteellisen kirjoittamisen kurssilla opimme argumentoimaan kuin kunnon feministit konsanaan. Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miten sovinistista luonnontiede on? (Niin, en minäkään.) Hedelmöityksestä puhuttaessa siittiöt esitetään aktiivisina ja eläväisinä, kun taas munasolu tavataan kuvata passiivisena möllöttäjänä. Tämä on varmasti yksi maailman suurimmista epäoikeudenmukaisuuksista.

Keskiviikkoisella luennolla esitimme argumentteja vaipoista. En osaa vieläkään päättää, oliko ahdistavaa vai huvittavaa joutua keskustelemaan vieressä istuneen hehkeän (ja hyvänenäisen) pojan kanssa kestovaippojen ja kertakäyttövaippojen välisistä eroista. Lisäksi olen elämässäni vain harvoja kertoja kokenut vastaavaa tunteen paloa väitellessäni jostain aiheesta. Vaipat on niin mun juttu.

Inhimillisen toiminnan vivahde passiivissa

Laiskottaa ja harmittaa. Yliopiston salaliitto yrittää tällä kertaa tehdä minusta feministin. Kotitehtävänä minun on analysoitava 1920-luvulla kirjoitettua artikkelia siitä, miksi naiset ovat kielellisesti miehiä huonompia. Vastaan haasteeseen tekemällä marginaaliin merkintöjä puuroutuvasta retoriikasta ja puurokauhan suhteesta kattilaan. Sovellan tähän myös eräässä Viivi & Wagner -stripissä esiteltyä nerokasta lastenkasvatusmetodia. Akateemejä täytyy hämmentää, muuten palaa pohjaan.

Viikon ensimmäinellä luennolla käsiteltiin mieltäylentävästi geneeristävää yksikön toista persoonaa, tuttavallisemmin sä-passiivia, jota suuresti rakastan, kuten ilmeistä on. Esimerkkilauseen passiivisuutta tiedusteltaessa kukaan muu ei tuntunut olevan kanssani samaa mieltä siitä, ettei mokomaa geneeristävää yksikön toista persoonaa tulisi kenenkään käyttää koskaan missään. Ei se ole passiivi eikä aktiivi, se on väärin! Lisäksi yksi esimerkkiteksteistämme käsitteli Conan O'Brienin Suomen vierailua, mistä puhuminen ei oikeastaan jaksa enää edes kyllästyttää.

Suomalaisilla on kansana selvästi jollain tavalla puutteellinen itsetunto. Suomesta tulee mieleen ärsyttävä pikkuveli, jota isot pojat eivät koskaan ota leikkiin mukaan. Sitten hihkutaan, kun pääsee leikkimään puuta, tai kun joku huomaa, että Pamela Anderson on kahdeksannesosaksi suomalainen. Otsikoita, otsikoita! Voih, minua niin kyllästyttää tämä. Conan O'Brien on minusta ajoittain hauska mies ja vitsit Tarja Halosesta olivat ihan viihdyttäviä ehkä kaksi ensimmäistä kertaa, mutta, hei... jätkät hei.

Kanavoin turhautumiseni viikonlopun yleisestä katastrofaalisuudesta kielioppiin. Sä-passiivi on oiva kohde, mutta aurajuusto gastronomisena motivaattorina lieventää ilmeisen kiihkeää vihaani kielellisiä typeryyksiä kohtaan. Tämä perustuu arvopohjaiseen kielioppiin.

On perustettava absurdin fennistiikan laitos pelkän kurssin sijasta. Perusopintoihin kuuluisivat ainakin "Gastronominen motivaatio vs. semanttinen motivaatio - oikeat prioriteetit ja olennaisten asioiden havaitseminen kieliopissa ja elämässä", "HILJAA! - olennaisen painottaminen päivittäisessä kielenkäytössä" sekä "Sä-passiivi ja naurettava retoriikka - pesäpallomailan käyttäminen argumentoinnin apuvälineenä älyllisesti epätasaväkisessä tai tarpeettoman tunnelatautuneessa keskustelutilanteessa".

Viehkeää

Oho, pikkuveli pääsi livahtamaan tietokoneelle. Ei kai täällä ole vastailtu typerästi meemeihin tai muuta vastaavaa? Itse asiassa omituisista tavoista tuli vielä mieleeni, että en voi koskaan vastustaa romaaneissa kuvailtavien ilmeiden matkimista.

George katsoi Elisabethiä silmät viekoittelevasti kierossa, kieli suupielestä roikkuen ja heilutti korviaan vimmatusti, aivan kuin olisi halunnut sanoa hänelle, etteivät he koskaan eroaisi. Elisabeth vastasi Georgen katseeseen irvistämällä vienosti ja kääntämällä päätään kainosti 180 astetta ympäri.

Toisinaan ilmeet tai mahdollisesti kuvatut asennot ovat täysin mahdottomia toistaa. Muistan jostain lukeneeni kuinka henkilö puri ylähuultaan ja nuoli samalla alahuultaan. Ei mikään turha jätkä; kokeilkaapa tehdä perässä!

Elisabeth istui pöydän ääressä käsi viehättävästi ohimollaan. Hänen siro jalkansa nojasi kattolamppuun ja hänen vasen polvensa lepäsi tuolin selkänojalla niin, että George saattoi miltei nähdä pilkahduksen hänen alushameestaan. Huomattuaan Georgen hän tervehti tätä nostamalla hentoisen kätensä päänsä yläpuolelle lanteitaan keinutellen. George vastasi tervehdykseen hurmaavalla epileptisellä kouristelulla ja naurahti vihaisesti. (Taidan alkaa kirjoittaa absurdeja harlekiiniromaaneja.)

Ajoittain myös ilmeiden ja eleiden yhteydessä käytetyt adjektiivit ovat hieman kummallisia. En ole vieläkään onnistunut esimerkiksi siristämään silmiäni viettelevästi tai irvistämään hämmästyneesti. Pienempänä Neiti Etsivä -kirjoja lukiessani minua hämmästytti kummallisissa tilanteissa virnistäminen, sillä pitkään kuvittelin sen olevan sama asia kuin irvistäminen.

Asdad

Niin innokkaasti haastettiin tähän jo joka paikassa olleeseen viisi omituista tapaasi -meemiin, että minä sitten... noh.

Oikeastaan olen tullut siihen tulokseen, että olen ainoa normaali ihminen maailmassa ja kaikki muut ovat jollain tapaa omituisia, mutta voin tietysti kertoa myös äärimmäisen normaaleista tavoistani, sillä ne saattavat olla jonkun kummallisen mielestä kummallisia tapoja, tai kummallisen normaaleja.

1. Pukeudun toisinaan iltaisin gorillanaamariin, tanssin alasti peilin edessä Nothing's Gonna Change My Love For You -kappaleen tahtiin ja kuvittelen olevani Sellisti.

2. Pukeudun toisinaan iltaisin gorillanaamariin, tanssin alasti peilin edessä Nothing's Gonna Change My Love For You -kappaleen tahtiin ja kuvittelen olevani Chuck Norris.

3. En laula suihkussa. (Paitsi toisinaan Nothing's Gonna Change My Love For You -kappaletta, kun kuvittelen ole... no niin.)

4. Suhtaudun meemeihin suurella varauksella ja tunnen itseni meemiin vastatessani hieman huonommaksi ja vähemmän uskottavaksi bloggaajaksi kuin kaikki vakavasti otettavat, jotka eivät ikinä tuhlaisi aikaansa moiseen hömpötykseen. Lisäksi kaikki varmasti luulevat nyt, että olen narsistinen ja itserakas luonne, kun haluan kertoa omia kummallisia tapojani tai keksiä nokkelia vastauksia meemin kysymyksiin. (Luulo ei sinänsä ole väärä, mutten silti välttämättä jaksaisi keksiä vastauksia.) Oikeastaan hävettää ihan hirveästi ja ajattelin muuttaa Abu Dhabiin heti tähän meemiin vastattuani. Kun otetaan vielä huomioon tämän tekstin väkinäisyys, typeryys ja yleinen huonous... Tuulen humina kantaa mukanaan muiden bloggaajien pilkallista naurua. On synkkä ja myrskyinen yö. Tätä ei oikeastaan ollut kenenkään tarkoitus lukea - en vaan keksinyt mitään järkevää, joten ajattelin kirjoittaa tähän loppuun nyt ihan mitä huvittaa verhotanko albiinosiili nakkimakkara etnogeneesiproblematiikka

5. Laitan kahviini aina hirveän paljon maitoa!

Viimeisen kohdalla ummistin silmäni ja kirjoitin hyvin nopeasti paljastuksen sieluni syvimmistä sopukoista. Nyt se on ohi. Vähän kuin laastarin repäisisi. Seuraavaksi päivän muihiin aiheisiin. (TV-uutisissa toisinaan sanotaan noin ja minulle tulee siitä aina mieleen vanha Nasolin-nenäsumutteen mainos, jonka lopussa sanotaan: "Flunssan muihin oireisiin, aikuisille Posivil!" Liekö ollut Posivil sen valmisteen nimi, mutta tuo pätkä mainoksesta jää toisinaan soimaan päähäni.)

Kello tuli seitsemän ja kauppa aukesi. Tarvitsen maitoa kahviini, joten kuvitelkaa tuohon joku oikea otsikko.

Lukemattomien kahvikupillisten maanantai

Eli tylsät naiset ja niiden mauttomat Powerpoint-esitykset.

Myös syyslukukaudella meille pitivät erästä kurssia kolme naista, jotka eivät ilmeisesti voi pysyä erossa toisistaan. Tällä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että he muodostavat jonkinlaisen tylsyyden tiivistymän, tyhjiön, jonka rikkominen horjuttaisi universaalia balanssia - tai näin epäilen. Kysymyksessä saattaa olla myös valtion (tai mikä vielä pahempaa - yliopiston) salainen tutkimus siitä, kuinka tylsästi teoriassa mielenkiintoisia aiheita voi käsitellä.

Aion normaalia intensiivisemmin vihata maanantaipäiviä aina kesälomaan asti. Kirjatentti voisi olla käypä vaihtoehto edellä mainitun kurssin suorittamiseen.

Universaalista balanssista vielä sen verran, etten ole kadottanut tai löytänyt yhtään tupakansytytintä pitkiin aikoihin. Ihmiset voi jakaa kahteen ryhmään myös sen perusteella, että yhdet kadottavat sytyttimiä, kun taas toiset löytävät niitä. Kuutta kadottavaa kohden on keskimäärin yksi sytyttimiä löytävä yksilö. Tämä on yksi maailman koossapitävistä voimista. (Toinen on se, että on kylliksi parrakkaita pitkätukkaisia miehiä, jotka tarjoavat köyhille mutta sieville opiskelijatytöille olutta.)

Koin tänään toistaiseksi pisimmän nimenhuudon, joka kesti noin kaksi päivää. Luin vieressä istuvan tytön kansion kannesta "Agnes Koirankakka", huononäköinen kun olen. Oikea nimi ei selvinnyt, sillä lakkasin kuuntelemasta nimenhuutoa oman vuoroni jälkeen. Ei sillä, että Agnes Koirankakka olisi nimenä jotenkin huono.

Tieteellisen kirjoittamisen kurssin orientaatiolomakkeessa kysyttiin, onko minulla kokemusta tieteellisestä kirjoittamisesta. Jätin tutkimusteni internet-osoitteen mainitsematta raskain mielin.

Ei sun tartte tätä lukee

Huhhuh jätkät, ku sä opiskelet suomen kieltä ni sulle tulee välil semmonen fiilis et, huhhuh jätkät, ei täs oo mitään järkee. Sit ku sä et enää tajuu mitä sä kirjotat, ku sä rupeet kelaa, et mitä vittuu. Sit ku sä rupeet kelaa, et sun pitäis ruveta vähän skarppaa harmaita aivosoluja ja sä yrität kelaa vähän kielellisii jutskii, ku sul alkaa huomenna koulu ja on luentoi kymmenest kuuteen, ni sul tulee sellanen fiilis, et ei täs oo mitään järkee vittu.

Sit ku sä viel katot telkkarist jotain ohjelmaa, jossa typerännäköiset typerät puhuu ku jotku vitun nelirullatuolivammaset. Haastattelun luonne muuttuu mielenkiintoiseksi:
Rakel Liekki: "Puhutaa vähän sun duunista. Sä oot soittanu samas bändis nyt 15 vuotta, miltä se sust tuntuu?"
Jussi69: "No siis, ku sä oot soittanu samas bändis 15 vuotta ni et sä enää kelaa sitä sillee et sul ois niinku jotain muuta mitä sä duunaisit..."

Vaihdoin kanavaa.

Rupean suomen superhallitsijadiktaattoriksi ja yksinkertaistan kielioppisäännöt niin, että suomen kielessä on enää yksi persoonapronomini. Se siitä sitten ja Jussi69kin osaa puhua. Lisäksi voisin muuttaa kaikki säännöt niin, että kaikki saisivat kirjoittaa ja puhua ihan miten huvittaa. Varsinkin raumalaiset, sillä niiden puhetta on muutenkin ihan mahdotonta ymmärtää.

En minä oikeasti niin kummasti jaksa valittaa pienistä kielellisistä mokista etenkään puhutussa kielessä, mutta sä-passiivin käyttäminen nyt vaan on typerää. Suomessa on ihan hyvä passiivi, miksei sitä voisi käyttää. Sä-passiivi särähtää korvaan ikävästi, kun kuulen sellaista käytettävän. Ihan kuin minua syytettäisiin jostain! ("Sit ku sä diilaat niit huumeita Sörkän metriksel ja vedät neekereitä turpaan...")

Päivän positiivisia asioita ovat muun muassa se, etten ole tänäänkään sahannut kättäni poikki, se, että Hautala sai loppujen lopuksi sentään enemmän ääniä kuin Soini ja se, että lähipizzerian smetanapizza oli jälleen hyvää.

"Junailua" olisi todella huono otsikko tälle merkinnälle.

Epäkohtia, epäkohtia. On jälleen soitettava muutamia puheluita... pari valittua sanaa. Onneksi minulla on kontakteja.

PIRR! PIRR!
*Plim plim dägädägädäy wääyy wiiiuu dyssyn dyssyn tukutukutukutuku burrapapatärppätärppä PLING! Olette edelleen jonossa.*
-Pliis ai wanttu spiik tu Mr. Evoluutio tänkju.
-Häh?
-Niin, jotta Evoluutiota tavoittelen. Olis nääs vähän kysyttävää!
-No mitä nyt taas?
-Mistä johtuu, että herää keskellä yötä, eikä saa unta enää, vaikka on väsynyt?
-No hohhoijaa.
-No häh?
-Mhy... mhy... mhy. [Väsynyttä naurahtelua.] Eihän tälle jaksa edes hekotella. Keksisit jotain vähän omaperäisempää.
-Mutta minähän olen omap... krapulassa? Väsynyt? Tylsistynyt? Ahma?
-Huhhuh, jäbä. Kelaa ittees.
Klik. Tuut, tuut, tuut, tuut.

Kirous alkaa hälvetä, kun pääsin kyllin kauas Turusta. Raitiovaunuissa leijuu sivistyksen tuoksu. Turussa saavuin tietysti rautatieasemalle ratkaisevat kaksi minuuttia liian myöhään ja jouduin tuhlaamaan aikaa Turun keskustassa kokonaiset kaksi tuntia, sillä tunnin päästä menevä vuoro oli Pendolino-juna. Ihan periaatteesta kieltäydyn maksamasta yli kahta euroa lisää siitä, että pääsen Helsinkiin vaivaiset 10 minuuttia nopeammin. (Minkä lisäksi minulla ei todella ollut kahta euroa ylimääräistä rahaa.)

Matkustin kerran Pendolino-junalla, eikä siinä ollut edes mitään hienoa. Ihan samalta se näytti sisältä kuin tavalliset Inter Cityt. Ei lisätilaa, ei superpehmeitä istuimia, eikä kauniin värisiä ikkunaverhoja. Toivon, että penkeissä on joku hierontatoiminto, jota en ole ymmärtänyt käyttää, tai istuimien ympärillä on käsinojasta aktivoitavat näkymättömät kentät, joita kanssamatkustajien äänet eivät läpäise.

Junien vessojen ovia suunnittelevat pää-ääliöt pitäisi polttaa elävältä.

(Chuck Norris antaa lausunnon faktoista. Tsihih.)

Turkulaiset ja kebab

Turku on ollut minulle hyvä. Tuskin täällä sentään asua voisi, mutta on mukava vierailla toisinaan. Tämänkin parin päivän aikana olen laulanut humalassa karaokea, mutta onneksi on ollut myös järkyttävän huono sää. Olen käynyt Turussa tapaamassa ystäviäni ja eräitä viehättäviä hymykuoppia enemmän tai vähemmän säännöllisesti viimeisen parin vuoden aikana, mutta vasta tällä reissulla minulle on valjennut jotain hyvin oleellista turkulaisuudesta.

Turku eroaa kaupunkina jonkinlaiselta yleistunnelmaltaan Helsingistä enemmän kuin esimerkiksi Tampere (toisaalta vähemmän kuin Vantaa, mikä on pelkkää plussaa). Turussa on myös helppo oppia kulkemaan, sillä kaikki kadut menevät suoraan sinne, minne niiden olettaakin menevän. Turkulaiset kävelevät hitaammin kuin helsinkiläiset (mutta nopeammin kuin kouvolalaiset), paitsi jos luvassa on kebabia.

Aloin ymmärtää turkulaisten kieroutuneen intohimoista suhdetta kebabiin (tosin hämmentävän suuri osa turkulaisista tutuistani on kasvissyöjiä, ne nössöt), kun kävimme syömässä New Time -nimisessä syöttölässä, josta neljällä eurolla sain liian suuren rullakebabin, joka oli oikein herkullista. (Joku turkulainen voisi väittää, ettei rullakebab voi koskaan olla liian suuri.) Hitto vieköön, jos löytäisin Kalliosta tai edes koko Helsingistä paikan, josta saisin yhtä ison rullakebabin niin halvalla, voisin minäkin olla innoissani tästä ruokalajista. Itse asiassa olisin onnellinen, jos löytäisin Kalliosta paikan, josta ylipäänsä saa hyvää kebabia. Hyvää pizzaa kyllä löytyy kohtuhintaan, mutta kebabtarjonta on tähän mennessä ollut heikkoa - luulen että minulta puuttuu jotain sisäpiirin tietoa.



Kuulin rullakebabista ensimmäistä kertaa muistaakseni joskus vuoden 2004 lopulla, kun keskustelin IRC:ssä turkulaisten kanssa. Turkulaiset olivat järkyttyneitä siitä, että olin ollut siihen asti autuaan tietämätön moisesta herkusta. Olen aina pitänyt kebabista, kuten kuka tahansa kunnon ihminen ja täten käynyt, jos nyt en paljon, niin ihan kohtalaisesti eri kebab-pizzerioissa ympäri Helsinkiä törmäämättä koskaan missään rullakebabiin. Saatan olla täysin väärässä, jos epäilen, ettei tällaista herkkua jostain syystä Helsingissä tunneta. En tosin luule, etteikö rullakebabia kertakaikkiaan saisi Helsingistä, mutta toisin kuin pita-kebab tai kebab riisillä, rulla ei minun nähdäkseni ole useimpien kebab-pizzerioiden listalla. Käsittääkseni Turussa se on kaikkien kebabien äiti, tai jotain muuta vastaavaa. (Ota nyt näistä sitten selvää.)

Ensimmäinen havaintoni rullakebabista Helsingin katukuvassa on ihan hiljattain Hakaniemen Chillin ikkunaan ilmestynyt mainos rullakebab-ateriasta. Ateria pitää kaiketi sisällään limonadin, rullakebabin ja ranskalaiset. Kokeilematta voisin olettaa, että ko. aterian rullakebab on kooltaan ehkä yhden kolmasosan keskimääräisestä turkulaisesta rullasta ja hinnaltaan mitä todennäköisimmin tyyris. Eihän rullakebab voi olla tarpeeksi iso, jos sen lisukkeena pitää tarjoilla ranskanperunoita. Onko rullakebab siis valtaamassa pääkaupunkimmekin syöttölöitä? Täytyy myöntää, etten ole tullut käyneeksi Helsingissä kebabilla pitkiin aikoihin, voi olla että olen tosi out stadin kebab-skenestä ja missannut jotain, yo.

Tähän mennessä olen syönyt rullakebabia jo kokonaiset kolme kertaa! Tosin sitä ensimmäistä ei kuulemma lasketa, kun se oli niin kelvotonta rullakebabiksi. Suomen uudeksi kansallisruuaksi määrittelimme kebabin pettuleivällä. Päässäni soi: rullaati rullaati rullaati rullaa rullaati rullaati rullallallei.

Tarinoita eläinystävistäni

Jostain syystä parhaat ideat tulevat öisin. Kyllästyneenä iltapäivällä heräämiseen päätin olla menemättä nukkumaan lainkaan. Kahdelta alkoi jo tehdä mieleni imuroida ja tiskata. Sitten minua alkoi häiritä seinästä kuuluva kohina. Kolmen aikoihin päätin, että olisi aivan mahtava idea opetella soittamaan Princen Purple Rain -kappale hanurilla. Ikävä kyllä asun kerrostalossa, joten en voinut toteuttaa edellä mainittuja. Neljän maissa löysinkin itseni lukemasta laihdutusblogeja.

Ehdin nipin napin lukea sunnuntain Hesarin, ennen kuin seuraava numero kolahti postiluukusta. Sivumennen sanoen, minusta on julmaa tunkea kunnon ihmisten postiluukusta krapula-aamuna suunnaton kuva teennäisesti hymyilevästä Matti Vanhasesta lehden kannessa.

Läpi yön valvominen on rankkaa päätösten tekoa. Ensin täytyy päättää epäinhimilliseen aikaan, keittääkö kahvit vai kömpiikö suosiolla vuoteeseen. Noh, päätin keittää kahvit. Ja toiset kahvit. Ja kolmannet. Seuraavaksi täytyy päättää koska on aamu, se on haastavaa. Minun aamuni alkoi seitsemältä, kun kauppa aukesi. Vaihdoin vaatteet ja käväisin Alepassa. Melkein kuin olisi oikeasti nukkunut jossain vaiheessa. (Most refreshing, kuten brandya siemaileva sukkahousuihin pukeutunut engelsmanni asian ilmaisisi. Aion käyttää tuota ilmaisua mitä suurimmissa määrin, kun minusta isona tulee brittiläinen aatelisherra. Jos minusta ei tule brittiläistä aatelisherraa ostan korsetin, teen jatkuvasti dramaattisia eleitä ja pyörtyilen viktoriaanisesti.)

(Gil-Scott Heronin I Think I'll Call It Morning -kappale toimii muuten moisten valeheräämisten yhteydessä mainiosti.)

Hellan ja tiskipöydän väliseen rakoon tippui yhdeksän päivää sitten nokare voita. En ole jaksanut vielä siivota sitä pois.

Aiemmin tänään olen seurannut suurehkon kovakuoriaisen kiipeämistä tietokoneen takana olevaa seinää ylös. Asunnossani on täten kolme merkittävää eläinvierasta. Kylpyhuoneessa elelee Byrgertiksi nimeämäni sokeritoukka. Eilen näin siellä myös hämähäkin, nimensä olkoon vaikka Mårten. Kovakuoriainen on nyttemmin kadonnut johonkin. Banaanikärpäsiä minun on hyvin vaikeaa erottaa toisistaan ja täten nimetä yksilöitä, joten niitä ei lasketa. Lisäksi olen onnistunut hävittämään mokomat kiusankappaleet melko tehokkaasti. Löysin myös muutamia kuukausia sitten harmonikkakotelon takaa muutaman pienen ja karvaisen toukan, mutta heitin ne roskiin - biojätteeseen tietysti.

(Joku voisi luulla, että asuntoni on kammottava läävä. Luulo on kuitenkin väärä; täällä on suurimman osan ajasta oikein siistiä ja viihtyisää. Ainakin silloin, kun yläkerrasta ei tipu vettä katon läpi keskelle lattiaa.)

Minulla on niin tylsää, että taidan lähteä huomenna Turkuun.

Päiväni miesbloggaajana

PA linkitti tutkimuksiini taannoin ja nimitteli mahdollisesti blogistanin hauskimmaksi naiseksi, monin varauksin tietysti. (Tilaajamäärä nousee kohisten. Sori vaan kaikki, mutta tästä ei tule erityisen hyvää merkintää millään.) PA:n kyseisen kirjoituksen kommentteissa totesin jo, miten on sentään onnekasta, että olen sattunut laittamaan blogini nimeen oman nimeni. Muutenhan minua saatettaisiin luulla aivan tavalliseksi miesbloggaajaksi, enkä kenties olisi lainkaan hauska.

Päätinkin korkata Karjala-oluen ja istua tietokoneelle jalkoväliäni miehekkäästi kourien ja röyhtäillen. Nytpä kirjoitan sellaista suomalaisen miehen sielunmaisemaa melankolisesti kuvailevaa tekstiä, että Samuli Putro saa juoppohulluuskohtauksen ja siirtyy astraalitasolle. Laitetaanpa vähän Trio Niskalaukausta soimaan ja taustalle Arnold Schwarzeneggerin elokuva. (Ei liene yllätys kellekään, että jouduin tarkistamaan sukunimen kirjoitusasun IMBD:stä.)

Miehet ovat tunnetusti pidempiä, karvaisempia ja hauskempia kuin naiset, näin on asiat. Räjähdysten ja jämäköiden kitarariffien vaikutuksesta testosteronitasoni nousee pilviin, mutta mieleni tekisi yhä vain kirjoittaa kynsilakasta ja siitä miten komea Jake Gyllenhaal on. Lisää olutta! Moottoreita! Tissit! Wruuuuuum! Tästä se lähtee. Tunnen jo kuinka hauskuus siirtyy oluen mukana sormenpäihini. Tarkoitan tietysti sitä, että oksensin käsilleni. Se jos mikä on miehekästä.

Noniin! Siinä minä olin, Liisankadun Pik... Äh. Eikös tämä ollut hauskaa? Tämä ei nyt toimi! Luojan tähden, minä en vain voi olla ajattelematta ripsiväriä ja kuukautisia. Aiempien tutkimustulosten mukaan kermavaahdolla koristellusta mokkakahvista ei saa miehekästä, vaikka siihen kaataisi litran moottoriöljyä. Täten tutkijaryhmämme tyytyy häviöönsä ja lähtee hakkaamaan jäähän avantoa lyijyputkella samalla kiroillen ja syljeskellen.

Verokortista väärinluettua: rakkaudenkaupungin verotoimisto.

Tietyissä piireissä on viime aikoina ilmennyt suurta hämmennystä koskien allekirjoittaneen ihmissuhdestatusta. Jatkuvat tiedustelut ja kuulustelut ovat hämmästyttäneet, huvittaneet ja viimein ärsyttäneet siinä määrin, että sisäinen ekshibitionistini voisi nyt puida asiaa hieman julkisesti.

Asioista paremmin perillä olevat tahot ovat tulleet siihen tulokseen, ettei ilma ole yhtään niin romanttisen ruusunpunaista, kuin monet henkilöt ilmeisesti haluaisivat ajatella. Kai se on ymmärrettävä, että helvetin hyvännäköisten ihmisten mahdollinen (seksuaalinen) kanssakäyminen kiinnostaa kaikkia ns. ihan vitusti. Se tuskin tarkoittaa sitä, että tutkijaryhmämme olisi tilivelvollinen mahdollisista miedoista hyväilyistä.

Jokaiselle, joka on joskus elänyt, lienee tuttua jonkinlainen epäseurustelullinen hiimailu ja muut ihmissuhdeparadigmaan kuuluvat ilmaisut, kuten: säädöt, hoidot, pidot tai tilannelmat. Vannoutunutkin citysinkku saattaa joskus vahingossa päästää suustaan enemmän tai vähemmän harkittuja lauseita tyyliin: "Hei, kultsi, saaksmä soittaa sun letkumelodikaa?" tai "Mites ois, beibi, jos pistettäis piimät pajatsoon?"

Kun tällaisia ehdotuksia sattuu täysin viattomasti ja vahingossa ilmaisemaan niinkin vetävännäköinen naishenkilö, kuin eräs tutkijamme tässä, saattaa hyvinkin ilmetä jonkinlaista lähemmin lohduttamista, ellei jopa suoranaista tukin uittoa kahden henkilön välillä. Tällainen aktiviteettihan ei sinänsä kuulu kellekään muulle, ellei toinen osapuolista satu olemaan seksibloggaaja.

Orgaaninen syke

Vuoden ensimmäinen, hyvin luova krapula sai pääni toinen toistaan mahtavampia ideoita pullolleen. Olen vihdoin päättänyt, että vielä Nobel-palkittavan esikoisteokseni nimeksi tulee "Maailmasta, elämästä ja totuudesta". Muutamien tärkeimpien elämän totuuksien (pekoni) kirjaamisen jälkeen aion koostaa teokseeni kosolti hupaisia pikku kertomuksia siitä, mitä tapahtuisi, jos ihmiset olisivat vaihtolämpöisiä.

Taustatutkimukseni (Google) on vielä hieman kesken, ja yritänkin seuraavaksi selvittää, mitä tapahtuisi vaihtolämpöiselle ihmiselle, jos hänet laittaisi jääkaappiin ja lämmittäisi esimerkiksi hiustenkuivaajalla vain ko. ihmisen vasenta kättä. Eläisikö muuten jähmeän henkilön käsi omaa, villiä elämäänsä, nytkähtelisi ja vispaisi ympäriinsä riemuissaan, kun muu ruumis kohmeisena jököttäisi paikoillaan. Se jos mikä olisi kokeilemisen arvoista.

Wikipedia tietää kertoa vaihtolämpöisistä mm. seuraavaa:

Yhteiskunnissa elävillä vaihtolämpöisillä eläimillä on paremmat mahdollisuudet selvitä kylmästä talvesta. Esimerkiksi mehiläiset voivat värisyttää siipiä tiiviinä pallona ja säilyttää näin pesässä suhteellisen korkean lämpötilan.

Otetaan nyt esimerkiksi sellainen tilanne, että kaikki suomalaiset olisivat jonkun sadistisen - mutta kieltämättä hyvin hauskan - tieteellisen kokeen tuloksena muuttuneet vaihtolämpöisiksi kaikki tyynni. Helsinkiläiset (muut kuolkoot, kapiset maalaiset) voisivat kokoontua jollekin kyllin suurelle aukealle paikalle, esimerkiksi kaivopuistoon tai olympiastadionille, muodostaa pallon ja alkaa väristä. Siinä olisikin tekemistä koko talveksi itse kullekin. Kyllä sitä nyt nelisen kuukautta viettää tiiviissä pallossa väristen.

Helsingin Sanomien sivuilla käydään keskustelua evoluutioteoriasta ja kreationismista. (Oh la laa, miten omaperäistä!). Kreationismia tukevat ihmettelevät, miten linnuista on voinut kehittyä vaihtolämpöisiä matelijoita. Siinähän saavat nenilleen nekin hihhulit, kun meitsi alkaa kehitellä ihmisistä vaihtolämpöisiä. Lisäksi Google tarjoaa paljon tietoa kalojen elävältä pakastamisesta. Vaihtolämpöisyys voisi tuoda myös aivan uudenlaisia ulottuvuuksia sadistiseen kidutukseen ja raakoihin murhiin.

Toisaalta vaihtolämpöisyys voisi lähentää ihmiskuntaa. Kadulla kävellessä, viileän pohjoistuulen osuessa kohdalle, kuka tahansa vastaantulijoista saattaisi alkaa väristä ja muodostaa tiivistä palloa. Elämme sentään sivistyneessä yhteiskunnassa. Siihenpä loppuisivat sodat tietysti, ja jolleivät, niistä tulisi ainakin huomattavasti hauskempia. Aseena sotajoukot voisivat käyttää jääkylmällä vedellä ladattuja Super Soakereita ja vesi-ilmapalloja. Sellainenhan hyydyttäisi vastustajan täysin. Ovelampi voisi sotia suunnattomalla kuumailmapuhaltimella, jolloin vastustajat alkaisivat vasten tahtoaan vipeltämään hallitsemattomasti joka suuntaan kuin pienet eläimet.

(Miettikääpäs sitä sitten, kun lauma siloposkisia ameriikkalaisnuoria huojuu jähmeänä puolelta toiselle keskellä aavikkoa, jossa turbaanipäiset ja parrakkaat ketkä-tahansa-mitä-väliä-kunhan-on-turbaanit-ja-parrat juoksevat ympäriinsä ja nasaalisti kimittävät ahkbar ahkbar shalom wugiwugiwugi, vai mitä sellaisilla nyt onkaan tapana sanoa.)

Luulen tarvitsevani tarkempaan taustatutkimukseen apurahaa, jota hakiessani voin vihjailla tärkeille tahoille, miten helppoa ihmisten käyttäytymistä olisi hallita ja valvoa, kun kaikki olisivat niin kovin riippuvaisia lämpötilasta. Valvovat elimet voisivat tarttua Super Soakereihin välittömästi, kun havaitsevat kansalaisen kopioimassa kappaleita CD-levyltä iPodiinsa tai muuten terrorisoimassa rauhaa ja maailmanjärjestystä. Terroristiepäillyt voisi säilöä jääkaappiin. Siinäpä vasta karmisi hyy partasuun selkäpiitä. Oikein niille!

Koska minua on tänään erikseen kielletty harrastamasta uutisarvoista merenkulkua (is there another kind?), aion vetäytyä sängyn pohjalle toivottamaan evoluution rakasta ystävää keuhkoputkentulehduskeijua tervetulleeksi ja pohtimaan vaihtolämpöisyyden etuja. Flunssa on yksi maailman suurimmista epäkohdista. Ihmisoikeusrikkomukset ja nälänhätä jäävät äkkiä toiseksi, kun Saara sairastaa.