Lukemattomien kahvikupillisten maanantai

Eli tylsät naiset ja niiden mauttomat Powerpoint-esitykset.

Myös syyslukukaudella meille pitivät erästä kurssia kolme naista, jotka eivät ilmeisesti voi pysyä erossa toisistaan. Tällä saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että he muodostavat jonkinlaisen tylsyyden tiivistymän, tyhjiön, jonka rikkominen horjuttaisi universaalia balanssia - tai näin epäilen. Kysymyksessä saattaa olla myös valtion (tai mikä vielä pahempaa - yliopiston) salainen tutkimus siitä, kuinka tylsästi teoriassa mielenkiintoisia aiheita voi käsitellä.

Aion normaalia intensiivisemmin vihata maanantaipäiviä aina kesälomaan asti. Kirjatentti voisi olla käypä vaihtoehto edellä mainitun kurssin suorittamiseen.

Universaalista balanssista vielä sen verran, etten ole kadottanut tai löytänyt yhtään tupakansytytintä pitkiin aikoihin. Ihmiset voi jakaa kahteen ryhmään myös sen perusteella, että yhdet kadottavat sytyttimiä, kun taas toiset löytävät niitä. Kuutta kadottavaa kohden on keskimäärin yksi sytyttimiä löytävä yksilö. Tämä on yksi maailman koossapitävistä voimista. (Toinen on se, että on kylliksi parrakkaita pitkätukkaisia miehiä, jotka tarjoavat köyhille mutta sieville opiskelijatytöille olutta.)

Koin tänään toistaiseksi pisimmän nimenhuudon, joka kesti noin kaksi päivää. Luin vieressä istuvan tytön kansion kannesta "Agnes Koirankakka", huononäköinen kun olen. Oikea nimi ei selvinnyt, sillä lakkasin kuuntelemasta nimenhuutoa oman vuoroni jälkeen. Ei sillä, että Agnes Koirankakka olisi nimenä jotenkin huono.

Tieteellisen kirjoittamisen kurssin orientaatiolomakkeessa kysyttiin, onko minulla kokemusta tieteellisestä kirjoittamisesta. Jätin tutkimusteni internet-osoitteen mainitsematta raskain mielin.