Viehkeää

Oho, pikkuveli pääsi livahtamaan tietokoneelle. Ei kai täällä ole vastailtu typerästi meemeihin tai muuta vastaavaa? Itse asiassa omituisista tavoista tuli vielä mieleeni, että en voi koskaan vastustaa romaaneissa kuvailtavien ilmeiden matkimista.

George katsoi Elisabethiä silmät viekoittelevasti kierossa, kieli suupielestä roikkuen ja heilutti korviaan vimmatusti, aivan kuin olisi halunnut sanoa hänelle, etteivät he koskaan eroaisi. Elisabeth vastasi Georgen katseeseen irvistämällä vienosti ja kääntämällä päätään kainosti 180 astetta ympäri.

Toisinaan ilmeet tai mahdollisesti kuvatut asennot ovat täysin mahdottomia toistaa. Muistan jostain lukeneeni kuinka henkilö puri ylähuultaan ja nuoli samalla alahuultaan. Ei mikään turha jätkä; kokeilkaapa tehdä perässä!

Elisabeth istui pöydän ääressä käsi viehättävästi ohimollaan. Hänen siro jalkansa nojasi kattolamppuun ja hänen vasen polvensa lepäsi tuolin selkänojalla niin, että George saattoi miltei nähdä pilkahduksen hänen alushameestaan. Huomattuaan Georgen hän tervehti tätä nostamalla hentoisen kätensä päänsä yläpuolelle lanteitaan keinutellen. George vastasi tervehdykseen hurmaavalla epileptisellä kouristelulla ja naurahti vihaisesti. (Taidan alkaa kirjoittaa absurdeja harlekiiniromaaneja.)

Ajoittain myös ilmeiden ja eleiden yhteydessä käytetyt adjektiivit ovat hieman kummallisia. En ole vieläkään onnistunut esimerkiksi siristämään silmiäni viettelevästi tai irvistämään hämmästyneesti. Pienempänä Neiti Etsivä -kirjoja lukiessani minua hämmästytti kummallisissa tilanteissa virnistäminen, sillä pitkään kuvittelin sen olevan sama asia kuin irvistäminen.