Hyvää joulua, ni.

Joulumieleni alkoi kutakuinkin eilen aamulla ja loppui, kun tulin kotiin, purin joululahjat kaappeihin ja jouluruuat jääkaappiin. Poltin joulutupakan, join vähän jouluviskiä ja tulin joulubloggaamaan.

Joulumieltä jäytävät ankarasti iskelmäradion joululaulut, joita muiden autossaolijoiden vaatimuksesta soitettiin automatkoilla Helsingistä Kouvolaan ja takaisin. Tutkimukset osoittavat, että iskelmälaulajien joulu on ankea. Lapsuuteen kaivataan kovasti, koska silloin kaikki oli paremmin. Lisäksi iskelmälauluja sanoittavat kahdenkymmenenneljän karaatin tuplapölvästit, jotka luovuuden puutteessa käyttävät ahkerasti vaan- ja vain-sanoja kertosäkeiden riimeissä. Kaiken on toki pakko rimmata, mutten olisi varmasti vielä ankeampaa. Loppumatkasta uskalsin hieman vaihdella radiokanavia, YleQ soitti peräkkäin Kauko Röyhkää ja Kate Bushia. Vasta silloin alkoi takapenkiltä kuulua kitinää huonosta musiikista.

Joulu ei ole tänäkään vuonna aiheuttanut minulle minkäänlaista stressiä. Sen sijaan tenttiputkesta selvittyäni postiluukusta alkoi virrata enemmän tai (yleensä) vähemmän odotettuja, summaltaan liian suuria laskuja. Suunnittelen teippaavani postiluukun kiinni, ei tuollaista jaksa katsella. Rahatonna ei toisaalta tarvitse edes miettiä ostavansa joululahjoja, kun niihin ei ole varaa.

Voitoksi laskettakoon se, etten tänä vuonna saanut ainoatakaan kodinkonetta joululahjaksi.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan ihmetteleväni perheeni perinteistä joulunviettoa. Olen varma, ettei muissa perheissä ole näin kaoottista ja hektistä joulua.

Perinteisesti menemme isovanhempien luo jouluaterialle, yleensä seuraan liittyvät minun, siskoni ja äitini lisäksi myös molemmat enoni. Tälläkin kertaa harva ihminen istui yhtä aikaa pöydän ääressä. Ajattelin hetken odottavani muita ruokailijoita, ennen kuin isken haarukkani savuloheen, mutta totesin sen täysin turhaksi sievistelyksi viimeistään siinä vaiheessa, kun vaarini ja enoni lähtivät kesken ruokailun korjaamaan äitini auton ovea.

Pikkusiskoni kyseli, onko sopivaa niistää nenänsä ruokapöydässä ja tiedusteli, mitkä ruokalajit kuuluu syödä ensiksi. Vastasin, että sillä tuskin on mitään väliä, kun ihmiset haahuilevat ympäri asuntoa, keskeyttävät toistensa puheen jatkuvasti ja puuhaavat kaiken kaikkiaan mitä tahansa muuta kuin istuvat yhdessä ruokailemassa ja keskustelevat - niin kuin normaalit ihmiset luullakseni tekevät. Itse asiassa lähisukulaisillani on käsittämätön taito keskeyttää omakin puheensa vaikkapa kesken lauseen.

Syödessäni jälkiruokaa enoni päätti yhtäkkiä lähteä ajamaan kotiin melkein saman tien, joten lahjat oli jaettava kiireessä. Koko joulun viettoon kului näin alle kaksi tuntia ruokailuineen ja lahjomisineen, joten lähdimme kuuden maissa ajelemaan hirveässä lumipyryssä pitkin synkkiä teitä. Olin jälleen kiitollinen siitä, ettei minulla ole ajokorttia. Ei käynyt siinä kelissä autoilevia kateeksi.

Lisäksi meillä ei ole tapana nauttia minkäänlaisia alkoholijuomia joulupöydässä, sillä mummoni on raivoraitis. En tosin ymmärrä, miten sen pitäisi meidän muiden juomiskäyttäytymiseen vaikuttaa, mutta en ole koskaan tohtinut kyseenalaistaa tätä asianlaitaa. Ai niin, ja jos joulusaunassa käydään illalla, kaikki käyvät siellä yksitellen, erikseen.

Pitäisiköhän ensi jouluna mennä vaikka baariin.