Missä oikeus, missä vääryys?

Huolestuneet kansalaiset jatkavat edelleen keskustelua tekijänoikeuslaista. Minä vihaan musiikkia ja muusikoita, joten minua ei kiinnosta. Kuvataitelijana ja bloggaajana en voi kuitenkaan olla jatkuvasti ajattelematta sitä, että joku ilkeämielinen sielu saattaa tälläkin hetkellä kopioida ja mitä röyhkeimmillä tavoilla väärinkäyttää hengentuotoksiani. Hitot siis kasettimaksuista ja kopiointisuojauksista, entä minä?.

Minun on täten perustettava kilpaileva taiderahastamo - kutsuttakoon sitä vaikka Teosteksi. Teoste valvoisi kirjoittajien ja kuvataiteilijoiden oikeuksia omiin töihinsä. Ajatelkaa, millaisia mahdollisuuksia ihmisillä on kopioida luvattomasti tekstejä ja kuvia! Aionkin ruveta perimään teostemaksuja kaikista materiaaleista, jotka mahdollistavat tällaisen vääryyden. Esimerkiksi yksi sentti Teostelle jokaisesta A4-kokoisesta paperiarkista ei kuulosta lainkaan kohtuuttomalta. Ja millaiset tulot sillä saataisinkaan suomen kärsiville lyyrikoille ja maalareille, kun otetaan huomioon suomen paperiteollisuuden mahtavuus.

Teosten on tietysti otettava huomioon myös välineet, joilla teoksen kopiointi alustalle on mahdollista. Hiilestä, liidusta ja lyijystä voitaisiinkin veloittaa grammahinnalla, kun taas tussista ja vaikkapa öljyväreistä litrahinnalla. Jos yksi hiilikynä painaa noin kaksi grammaa, ajatelkaa miten suomalainen kuvataide ja kirjallisuus kukoistaisi aina vähänkin suuremman metsäpalon sattuessa.

Tällaisista konventionaalisemmista kirjoitus- ja piirrustusvälineistä veloittaminen ei kuitenkaan mielestäni takaa oikeuksiani omiin töihini. Meikkiteollisuus siis varokoon, sillä erilaisiin pintoihin voi piirrustella niin huulipunalla kuin kajal-kynälläkin. En ole vielä varma, velottaisiko Teoste WC-paperista arkki- vai rullamäärän mukaisesti. Ravintolat ja kahvilat voisivat maksaa sovittuja summia Teostelle WC-koppien seinäpinta-alan huomioiden, lasinalustoja unohtamatta.