27.12.05

Henkinen maanantai

Joulurauhaa toistaiseksi: yksi hajonnut baaripöytä, monta hajonnutta tuoppia, yksi rikkinäinen lähikaupan ikkuna ja pari kaljapulloa rappukäytävässäni sirpaleina. Tappelua, rockia ja sikailua! (Verta? Hevosia?) Woo! Joulupäivänä todistimme baaritappelua Tauossa. Se oli hyvin jännittävää.

Eilen oli uuden Soul Kitchenin avajaiset. Kukaan ei tapellut, ruokalista vaikutti lupaavalta ja törmäsin miltei liian moniin tuttuihin. Kaljatuoppi maksoi avajaishintaisena kolme euroa, mutta normaalioloissa neljä. Hanasta sai Anchor Steamia, joka osoittautui oikein mieleisekseni olueksi (on kuulemma vielä grunge- ja punk-uskottavaakin), mutta sen hinta vasta huimasikin Kallion hintatasoon tottuneen opiskelijatyttösen päätä. Hieman tyyris uudeksi kantapaikakseni, mutta ruokaa täytyy ehdottomasti käydä testaamassa, kunhan avaavat keittiön ilmeisesti joskus viikon päästä.

Koska krapulaa ei näy, ei kuulu, aion muilla tavoin maksimoida kurjuuden tänään. Herätessä tuntui niin maanantailta. Positiivisista sattumuksista - tai ehkä paremminkin vahingoista - huolimatta tästä tulee todella inhottava päivä, näin päätin. Nousin ihan kiusallani sängystä heti seitsemältä, kun ensimmäistä kertaa heräsin. Enkä helvetissä laita villasukkia, vaikka jalkoja palelee. Täytyy syödä jotain pahaa, ehkä jopa pilaantunutta. Kahviin en laita maitoa, vaikka sitä jääkaapissa olisikin. Onneksi tupakat loppuvat ihan itsestään.

Posti oli tuonut joululahjaksi tilatun Hesarin. Olin ovelampi kuin 30 euron pankkivekseli ja onnistuin saartamaan sen pöytälaatikon taa. Aion hakea rahaa pankista... vai pitäisiköhän se jättää huomiseksi? Jääkaapissa oli vielä neljänneslitra Pommacia ja
Saint Agurin jämät. Kurjuus ei maksimoidu, vaikka yritän.

4 kommenttia:

Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:04 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:06 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:08 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:10 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu