28.6.07

Hakutuloksenne

Nyt tekee kyllä mieli ottaa kantaa Google-hakuihin, joilla tähän blogiin usein päädytään. Otetaan vaikka tämmönen joku vapaamuotoinen Top 5 tähän.

1. Juhannusterveiset
Juhannuksen aikaan blogin nimen jälkeen yleisimmäksi hauksi on noussut "juhannusterveiset". Terveisiä ny sit vaan ihan vitusti kaikille.

2. "Miesten sukkahousut"
Haluaisin selvittää kantani miesten sukkahousuista nyt ihan once and for all. Sukkahousut eivät kuulu miesten jalkoihin! Minä en halua nähdä miehiä sukkahousuissa, en halua kuulla miehistä sukkahousuissa, en halua ajatella miehiä sukkahousuissa, enkä luoja paratkoon ymmärrä miksi te haluatte. Täällä ei ole miesten sukkahousuja!

3. Nahkatakki
Toivon, että kaikki "nahkatakki"-haulla tänne päätyneet larppaajat ovat osuneet nimenomaan taannoiseen merkintääni Muodista ja nahkatakeista. Lukekaa ajatuksella!

4. TISSIT
Kannattaa jätkät kokeilla sitä Googlen kuvahakua mieluummin!

5. Pornoa
Hei ihan tosi: menkää itteenne sen pornon kanssa (epäilemättä olette menossakin!). Ei kai kukaan tosissaan pornoa etsiessään klikkaa sitä linkkiä, jossa lukee "Erään Saaran tutkimukset". Millaisiksi tutkimuksiksi te näitä oikein luulette?

Opetelkaa googlettamaan, urpot.

Lisäksi täältä ei ainakaan löydy sukkahousupornoa, miesten sukkahousupornoa tai nahkatakkipornoa ja etenkään ei alastomia sauvakävelijöitä! Haluaisin myös esittää valitteluni niille, jotka turhaan etsivät Saaran tutkimuksista parannusta vapinaan, iensyöpään tai lasinsiruun jalkapohjassa. Menkää lääkäriin siitä tietokoneen äärestä istumasta!

25.6.07

Kaupunkisuunnitteluvirastosta päivää

Kaupunkisuunnitteluvirastosta päivää! Tänäkin kesänä olemme päättäneet kaivaa rullaluistelu-, pyöräily-, ja kävelyreiteillenne mahdollisimman suuria monttuja! Uutuuksina nyt myös raitiovaunukiskojen hitsaukset, joiden ansiosta ette pääse öisin kulkemaan mm. Karhupuiston ja Läntisen Brahenkadun kautta raitiovaunulla!

Ensi kesäksi olemme suunnitelleet suurta julkisivuremonttiprojektia, joka koskisi jokaista Helsinginkadun varrella olevaa julkisivua. Lisäksi olemme ajatelleet kaivaa koko Mannerheimintien auki ja istuttaa raitiovaunukiskojen tilalle päivänkakkaroita.

Asfalttimies Äijä-Pera Rautalapio kommentoi tietöitä seuraavasti: "Emmää tiijä pistettii tohon tommonen kuoppa tohon Neljännen Linjan toiseen päähän. Voi olla et siihen joku asfaltti saahaan tos ens kesänä, mut nyt aateltiin lähtee liikkeelle ihan vaan tästä kuopasta. Voi olla et toi Störde nukkuu siel ens yön, ku ei täs oikeen muutakaan käyttöö oo viel keksitty."

Kaupunkisuunnitteluvirasto ei kommentoi salaliittoteorioita, joiden mukaan montuissa on kyse tietyömiesten sissioperaatiosta, jonka tarkoitus on vastustaa aina vain korkeampien kauppakeskusten rakentamista kaivamalla mahdollisimman syviä monttuja erityisen haitallisiin paikkoihin. Huhujen mukaan kyse saattaa olla myös valtion salaisesta operaatiosta Osama Bin Ladenin löytämiseksi. On epäilty, että Bin Laden piileskelee Kanta-Helsingin alueen viemäriverkostoissa.

23.6.07

Sniiduilujuhannus

Tuli laskeskeltua viimeisen kolmen kuukauden keskimääräisiksi tuloiksi 700 e/kk. Ja tähän sisällytin mm. isovanhempien ja kavereiden lainaamat summat, kun sosiaalitoimistokin katsoo ne tuloiksi kerta. Sinänsä hyvä tietää, etten minä tässä omaa holtittomuuttani varatonna kaljaa pummi. (Provinssissa kävin lainarahoilla, turha urputtaa!)

Juhannus paranee koko ajan!

Tulin nimittäin tänne kertomaan, että jos on köyhä ja muutenkin kaikki pielessä, kannattaa olla superkivoja kavereita. Eikä sittenkään vaan sen kaljan pummimisen takia, vaan kun kaikki on niin paljon vähemmän ahdistavaa, jos on hyvää seuraa.

Tämän tulin toteamaan odotellessani leivän kohoamista. Lähden kohta grillaamaan pari ranskanleipää ja ikkunalaudan puskista väsätty yrttivalkosipulivoi kainalossa, mutta nämä vaatimattomat antimet muuttuvatkin suopeiden juhannustaikojen ansiosta esimerkiksi pihviksi!

Ensi kuussa minusta tuleekin upporikas toimitusassari ja maksan sitten elokuussa kaikki velat pois. Ja sitten syyskuussa, kun en ole enää korviani myöten veloissa, tarjoan kaikille olutta ja pihvejä, himskatti sentään!

Kiitti kaverit! T. Saara

20.6.07

Tosi lyhyt selostus Provinssirockista

Jos tässä nyt sitten sanasen sanoisi. Oikeastaan haluaisin vain lainata muiden Provinssissa heittämiä hyviä juttuja. Tulin mm. siihen tulokseen, että pääsääntöisesti kaikki muut ovat minua hauskempia.

Krapulan lisäksi mukaan tarttui myös yksi uusi bändi, järjettömästi festarimustelmia ja kärähtänyt nenänpää. Muistin kyllä ilmeisesti aurinkorasvata muita osia kehostani lasten aurinkorasvalla, jonka tuoteselosteessa ilmoitettiin sen sisältävän "viimeisen sukupolven UVA- ja UVB-suodattimia". Tuomiopäivä on täällä pian.

Musiikillisempia ja laajempia Provinssirock-kuulumisia voi vaklata Intron puolelta.

14.6.07

Dylan-darra

Tänään minulla on ollut Bob Dylan -krapula. Valitsin vastoin parempaa ymmärrystäni aamupäivällä krapularuokamatkalleni taustamusiikiksi Blonde on Blonde -levyn ja ruokapaikassa soittimen sammutettuani havaitsin, että ihmisten puhe muuttui määkiväksi ja kaikki ajatukseni saivat dylaniaanisen intonaation.

Kaiken huipuksi minua alkoi tietysti ärsyttää Bob Dylanin musiikki, enkä ole varma voinko enää kuunnella sitä ikinä. Harkitsin etsiväni käsiini muiden tekemiä covereita Dylanin biiseistä, sillä aloin miettiä kuinka vaikea kappaleiden laulumelodioista on saada selkoa, kun kaikki laulu on epämääräistä määkivää venytystä, joka saa melodiat kuulostamaan lähes identtisiltä. Olen aina ollut sitä mieltä, että Dylanin musiikki on hieman yliarvostettua, vaikka artistia kuuntelenkin ihan mielelläni ja omistan useammankin levyn. En kuitenkaan pidä siitä ajatuksesta, että Dylan-darrani olisi onnistunut pilaamaan Bob Dylanin minulta loppuelämäkseni!

Lisäksi mieleeni muistui Jimi Hendrix -dokumentissa kerrottu tarina, jonka mukaan Hendrix vaati studioon sermit lauluosuuksien levytystä varten, sillä hän häpesi lauluääntään kovasti. Samalla mies tunnetusti lähes palvoi Dylania, jota käsittääkseni harva (en ainakaan minä) pitää huipputason laulajana hänen muista ansioistaan huolimatta. Toivon, että joku älysi huomauttaa Jimille asiasta, ennen kuin hän potkaisi tyhjää.

Raitiovaunumatkalla näin pysäkillä seisovan aivan Phil Collinsin näköisen miehen, ja luulin jo hetken, että nyt iskee kaiken päälle vielä Phil Collins -darrakin.

Minä lähden huomenna Provinssirockiin. Tilatkaa sillä aikaa meijän musablogi!

13.6.07

Koisoa grilliin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan!

Asiahan on nyt niin, että Erään Saaran Tutkimuksia on aina ollut oikeasti ruokablogi. Olen menestyksekkäästi mm. ulkoistanut varsinaiset ruokapostaukseni ihanille Pastanjauhajille, mutta nyt ajattelin tehdä ihan itse! Palaset loksahtelivat mukavasti kohdalleen ja mökkireissu, jonka ruokavastaavana sain kunnian toimia, osui sopivasti kesäkuun ruokahaasteen kohdalle. En tiedä mitä tässä voi voittaa, mutta osallistun silti. Nyt tosin vähän harmittaa, etten osallistunut silloin, kun ruokablogaajat saivat satamäärin jotain patoja. Just sellainen olisi keittiöstä puuttunut.

Asiaan, kuitenkin! Tämän kuukauden ruokahaasteen teema on siis grillaus, joka on erinomaisen suositeltavaa toimintaa. Teema on sikäli hankala, että grillissä voi tehdä vain hyvää ruokaa. Viikonlopun mökkireissulla kokkasin mm. metrin siankylkeä ja kaksi kappaletta tandoorimarinoituja kanoja. Koska kummankaan marinadin resepti ei kuitenkaan ollut omani (vaan pöllitty ehkä yhdestä hienoimmista ruokablogeista FX:n seikkailuista) ja etenkin kylki pääsi vähän hiiltymään grillin ja minun erimielisyyksistä johtuen, valitsin osallistumisreseptiksi kolmiosaisen koisosysteemin halloumin ja tomaattinyyttien kera. Seuraa teko-ohje:

Grillattua halloumia ja munakoisoa sekä tomaattinyytit (neljälle nuorelle, joilla on terve ruokahalu)

Ensinnäkin tarvitaan kolme keskikokoista munakoisoa ja kaksi möhkälettä halloumia.

Munakoisosta tulee kuulemma parempaa, kun sitä ensin vähän itkettää. Tämä toimii siten, että koisoviipaleet suolataan pinnalta ja annetaan niiden hikoilla koisonestettä jonkin aikaa (tässä tapauksessa suunnilleen Jimi Hendrixin Axis: Bold as Love -levyn ajan.) Tutkimustemme mukaan koisot itkevät tehokkaammin, jos pyytää ruokaa odottavat kaverit haukkumaan niitä ja kiroilemaan niille suolauksen jälkeen.


(Jumankauta, nyt lähti anonymiteetti.)

Koisojen itkeskellessä valmistetaan tomaattinyytit seuraavista aineksista:

8 keskikokoista tomaattia
rasiallinen kirsikkatomaatteja
4 suurehkoa sipulia
2 valkosipulinkynttä
muutama kevätsipuli varsineen
Provencale-yrttisekoitusta
basilikaa ja oreganoa
n. 4 ruokalusikallista hunajaa
oliiviöljyä
suolaa ja pippuria (no hei haloo!)

Ensin kannattaa kaltata ja pilkkoa tomaatit (miellyttävämpää syödä kuorettomina, mutta kalttaamisen voi toki jättää väliin, jos laiskottaa). Jos et tiedä, miten kalttaaminen tapahtuu, käytä Googlea. Silvottu tomatti sijoitetaan kulhoon yrttien, hienonnettujen kevätsipulien sekä muiden mausteiden kera ja pistetään sekaisin. Sipulat lohkotaan ja asetellaan hienosti muotoiltujen foliokupposten pohjalle. Perään lorautetaan oliiviöljyä sen verran kuin aiheelliseksi katsotaan. Lisätään tomaattiyrttimössö nyytteihin siten, että kussakin foliossa on sitä suunnilleen yhtä paljon. Heitellään vielä puolitetut kirsikkatomaatit ja ruokalusikallinen hunajaa kunkin annoksen päälle.


Näin.

Tehdään foliosta nyytti, joka kannattaa varmistaa vielä toisella kerroksella foliota, etteivät nesteet pääse vuotamaan grilliin. Tomaattinyytit sijoitetaan miedohkolle lämmölle grilliin n. 30-45 minuutiksi. Tomaattinyyttien muhittua laitetaan lisää pökköä pesään (omassa tapauksessani siis kaasua) ja grillaillaan munakoisot kypsiksi. Jos grillissä on jonkinlainen ylätaso, olisi tomaattinyyttien suotavaa hengata siinä koisojen kypsymistä odotellessa. Koisojen kypsyttyä grilliä voi kuumentaa vielä hieman lisää ja käännellä halloumiviipaileisiin kauniin ruskeat pinnat. Tässäkin vaiheessa ylätaso on kätevä koisojen lämpimänä pitämiseen, jos halloumi ei mahdu grilliin samanaikaisesti. Tarjoillaan suoraan grillistä tähän tapaan:






1.6.07

Tänä iltana tapahtunutta

Menin viattomin mielin Kannaksen musavisaan ja törmäsin toisesta musavisasta tuttuun tyttöön. Ennen kuin ehdin sanoa "Rock'n'Roll" vedimme duettona Dancing Queenia Swengissä.

Huomenna kyllä vituttaa rahanmeno ja yleinen typeryys, mutta vähänpä sille voi kello neljä yöllä hyvässä karaokekännissä.

Varokaa vaan, tästä tulee vielä päiväkirja.