Verta, pornoa ja muuta kyseenalaista

Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu... enkä kuvittele olevani minkään sortin asiantuntija tälläkään alalla, mutta sen enempää selittelemättä toteaisin, että ottaa helvetisti päähän itsetarkoituksellinen shokeeraaminen taiteessa ja tällä kertaa spesifisemmin elokuvataiteessa.

En koe olevani normaalia herkempää tai karskimpaa sorttia väkivallan tai muun ns. graafisen materiaalin suhteen. Kliininen lihanleikkuu, teurastus tai verenvuodotus ei yleensä hätkäytä minua kummasti, ellei asiayhteys ole jollain tapaa epämiellyttävä tai ikävästi kieroutunut. Toisin kuin yllättävän moni, en ota asiakseni katsoa elokuvia tai muuta kuvamateriaalia, jonka ensisijaisesti kokisin epämiellyttäväksi, jos sillä ei ole mitään taiteellista, humoristista tai informatiivista arvoa.

Näin ollen pidän mm. elokuvaa Sodoman 120 päivää lähinnä epämiellyttävänä roskana. Samaan kategoriaan luen myös varsin äskettäin katsomani elokuvan Aistien valtakunta, joka myös ärsytti kirjoittamaan tämän merkinnän.

Molemmille elokuville on minun nähdäkseni yhteistä se, että perversiot ja yksityiskohtaisesti kuvattu väkivalta eivät kerro mistään muusta kuin perversioista ja väkivallasta. Koska oma kokemusmaailmani (ja toivottavasti monen muunkin) on kohtalaisen etäällä edellä mainituista aihepiireistä, elokuvaan eläytyminen on käytännössä mahdotonta. Tästä seuraa tunne silkasta ajanhukasta ja ärsyyntyminen siitä, että joutui katsomaan epämiellyttävää kuvamateriaalia saamatta siitä irti muita kuin ällötyksen ja välinpitämättömyyden tuntemuksia.

Seksiä ja väkivaltaa on todistettavasti mahdollista käyttää elokuvissa siten, että se tuo aiheen käsittelyyn jotain lisäarvoa. Omasta mielestäni hyviä todisteita tästä ovat John Cameron Mitchellin hurmaava Shortbus, jossa seksiä kuvataan hyvin maanläheisesti, hauskasti ja kepeästi sekä unkarilainen Taxidermia, jossa ihmisruumiista tehdään -- lähinnä vertauskuvallisessa mielessä -- monimutkainen pala lihaa yllättävän nokkelalla ja hauskalla tavalla.

Molempien mainittujen elokuvien teemoja olisi varmasti voitu käsitellä myös ilman graafista sisältöä ja mahdollisesti jopa yhtä hyvin. Näiden kahden elokuvan kohdalla mahdollisesti häiritseväksi luokiteltava sisältö ei kuitenkaan minua henkilökohtaisesti häirinnyt. Lisäksi molemmat elokuvat on ihan aiheellisesti lähes kaikissa maissa (paitsi Ranskassa, koska ne on hulluja kaikki) luokiteltu lapsilta kielletyiksi (K-18), mistä pääsemmekin toiseen valitukseeni Aistien maailma elokuvasta.

Minun ja seuralaiseni suureksi järkytykseksi Aistien maailma oli luokiteltu Suomessa vain alle 15-vuotiailta kielletyksi. En haluaisi mitenkään pilata ihmisiltä elokuvan juonta -- jos se ei olisi täysin yhdentekevä -- mutta varsin peittelemättä esitetyt lukuisat seksikohtaukset ja hyvin yksityiskohtaisesti kuvattu peniksen irtileikkaaminen eivät minusta sovi alle 18-vuotiaille, jos elokuvien kieltämisessä ja sallimisessa yritetään säilyttää edes etäisesti yhtenäinen linja. Hitto vieköön, en ole nähnyt yhtään pornoelokuvaa, joka tätä pahemmin turmelisi mielen. Kaljakin on terveellisempää kuin tällainen roska!

Esimerkiksi Quentin Tarantinon Kill Bill on luokiteltu Suomessa K-18-elokuvaksi, vaikka siinä esitetty verenvuodatus on varsin kepeää ja täysin epärealistista sarjakuvaväkivaltaa. Millä perusteella nämä luokitukset oikein tehdään? Onko jossain joku robotti, joka laskee elokuvassa näytetyn veren määrän litroissa sekä alastoman ihmiskehon pinta-alan ja lätkäisee K-tarran DVD-koteloon täysin elokuvan sisällöstä tai tarinasta riippumatta?

Paperilla 60 ihmisen teurastaminen katanalla tosi makeessa Kung-Fu-tappelussa voi näyttää epäilyttävämmältä kuin pari kuristusleikkiä ja harrastelijakuohinta, mutta veikkaisin että henkisesti suhteellisen terveen ihmisen mieli järkkyy jälkimmäisestä enemmän. Entä sotaelokuvat! Niissä kuolee ihmisiä kuin ruttoista karjaa ja niitä saa vapaasti katsoa aika moni nuorempikin. Katsovatko ne ikärajaluokituksia jakelevat tahot edes näitä elokuvia?

Vähänpä on järkeä tässä, toteaa nimimerkki Suomen huolestuneet äidit.

Kiusallanikin

Harvoin on niin tylsää, että oikein luihin ja ytimiin ottaa se tylsyys. Riipii sielua. Sellainen umpitylsyys on, ettei huvita yhtään mikään. Ei huvita edes blogin kirjoittaminen. Toisaalta ei myöskään huvita erityisesti olla kirjoittamatta blogiin.

Pasilan viimeisimmässä jaksossa, joka auttoi tylsyyteen hetkeksi, päähenkilöllä oli niin tylsää, että luusto petti. Ei huvita edes nukkua.

Sen lisäksi, että riipii tylsyys, alkaa vielä riivata mieltä kaikki hyödyllinen ja kehittävä, mitä voisi tehdä, ettei sitten olisi niin tylsää, mutta kun ei huvita. Kohta menen lattialle kiukuttelemaan ja sitten pettää luusto.

Ja sitten haluaisin lisätä, että perkele kun ottaa päähän asiat, joissa kaikki kuvittelee olevansa asiantuntijoita. Niinku nää uudet muotiblogit esimerkiks. Työntäkää ne legginssit pyllyihinne, sanon.

Ja mitä tääkin kuvittelee mistään tietävänsä.

Marttablogit, hoi!

Joku sanoi, että voisin saada hienosta kirppisnahkatakistani pinttyneen hienhajun pois laittamalla etikkaa pesuveteen. Nyt se haisee hielle ja etikalle.

Lisää hyviä vinkkejä?

(Joo, mä huuhtelin sen kyllä.)

Mikä vitun nollakoko?

Luin hiljattain tylsyyspäissäni paljon laihdutusblogeja, sillä ne ovat minusta toisinaan varsin viihdyttäviä. Kirjoittajat laskeskelevat kaloreita ja syövät salaattia ja näkkileipää pari päivää, sitten sortuvat vähän väliä mässäilemään pari sipsipussia, suklaalevyn, lautasellisen ranskanperunoita, tynnyrillisen vaahtokarkkeja, hevosen, puhvelin, tai jotain muuta pientä. Ei hätää, sillä huomenna lasketaan sitten kaloreita entistä tiukemmin!

Käsittämätön on myös sellainen illuusio, johon usein törmää, että kevyen ruokavalion suosijat syövät salaattia. Ihan siis riippumatta siitä, onko salaatissa esimerkiksi puoli kiloa juustoa ja majoneesikastike. Ilmeisesti salaatti on sellainen maaginen ruoka-aine, joka neutralisoi kaiken rasvan! Tästäpä diettikirjan kirjoitan ja alan miljonääriksi.

Mikä siinäkin on, että epätoivoiset laihduttajat kikkailevat kaiken maailman kaalikeittodieettien ja ihme hömpötysten kanssa. Ei kai se nyt oikeasti voi olla mitään korkeampaa tiedettä, että jos syö vähemmän ja kuluttaa energiaa enemmän, laihtuu. Jos taas syö kuin keskikokoinen porsas (perunankuoria ja muuta epämääräistä jätettä) ja läskillä persauksellaan istuu päivät pitkät, lihoo. Dr. Philin jotain laihdutusjaksoa satuin katsomaan ja siellä yksi menestyksekkäästi useita kymmeniä kiloja laihduttanut herra sanoi lakanneensa syömästä kaikkea, mitä edestään löysi. Noin laihdutuskeinona ei sellainen kuulosta yhtään pöllömmältä, minusta.

Näin keväisin naistenlehdet pursuilevat bikinikuntoartikkeleita, joiden avulla voi laihduttaa kymmenen kiloa viikossa syömällä pelkkää greippiä. Minä en tietenkään lue naistenlehtiä, koska ne ovat perseestä, mutta olen joskus lukenut eikä minulla ole mitään syytä olettaa, että ne olisivat muutamassa vuodessa muuttuneet mihinkään. Ihan tosi, muuten, en lue niitä edes huvikseni enkä ironisesti enkä vaikka olisi hammaslääkärin odotushuoneessa sellainen. Olen sillä tavalla älykkäämpi kuin monet.

Minä en ajatellut hankkiutua kesäksi bikinikuntoon, sillä en ole muutenkaan onnistunut koskaan löytämään kaupoista bikineitä, jotka mahtuisivat päälleni edes välttävästi. En ole myöskään koskaan varsinaisesti yrittänyt laihduttaa, sillä en ole nähnyt siihen syytä. Enkä muuten näe vieläkään. Eiköhän niitä kiloja ala kertyä sitten, kun lähestyn kolmeakymmentä. Turha tässä vielä on hötkyillä, vaikka ei olekaan kokoa nolla. (Minulla ei ole aavistustakaan, minkä kokoiselta käytännössä näyttää nollakoko. En minä ymmärrä enää edes näitä suomalaisten vaatekauppojen kokoja, jotka vaihtelevat kaupan, vuodenajan, kuun vaiheiden ja yleisen poliittisen ilmapiirin mukaan, luullakseni.)

Viime päivinä olen tullut siihen tulokseen, etten ehkä voikaan viettää loppuelämääni tyystin harrastamatta liikuntaa. Ja sitten huomasin, että rullaluistimien jarrupalasta puuttuu ruuvi ja laakerit pyörineen pitäisi uusia. Lienee tarpeetonta mainita, ettei minulla ole varaa moiseen operaatioon, vaikka mielelläni rullaluistelisin kuten aiempinakin kesinä. Kaljaan tuntuu kyllä rahaa aina löytyvän.

Ei ole laihduttaminen näin hyvännäköisiä varten.