Toivottavasti naapurin mäyräkoirat jäävät putoilevien rakennusmiehien alle.
Minulla ei oikeasti olisi eilen ollut varaa taksiin, mutta en millään jaksanut kävellä. Jotain jutellakseni kyselin taksikuskilta käykö takseissa normaalisti Visa Electron -kortti, mistä seurasi sellainen esitelmä, etten ollut kotiovella päästä taksista ulos. Se olisi ollut hieman vaivaannuttavaa, ellen olisi ollut hyvässä humalassa.
Kevään typerin juhla saapuu jälleen! Vappuun liittyy vähemmän sunnuntaimeininkiä kuin pääsiäiseen, mutta voi millä tavalla. Minulla on ollut vappuna lähes aina tylsää kaikista niistä ilmapalloista ja kuohuviinin määrästä huolimatta. Ja, voih, se meteli ja yleinen kaaos on kammottavaa! Herkkä sieluni liiskautuu kuin vappuserpentiini teekkareiden jalkain alla Espan katukiveykseen.
Tänä vuonna aion osallistua kotibileisiin, joihin saan pukeutua glamoröösisti, mutta ajatus raitiovaunumatkasta päämäärääni vappuaattoiltana ei houkuta. En voi kuitenkaan jättää käyttämättä hyväkseni mahdollisuutta liimailla jälleen kahden sentin hile-irtoripset naamaani. Spesifisemmin siis silmäluomiin.
Raitiovaunuilla matkustaa viikonloppuöinä ja joskus arkisinkin öliseviä poikalaumoja eli parikymppisiä mieshenkilöitä noin 10 hengen poroissa. Tuo on niin hyvä typo, etten taida korjata sitä ollenkaan. En ole koskaan tunnistanut tällaisten ryhmien puhuvan mitään varsinaista kieltä, mutta ne käyttävät paljon vokaaleja ja äänenvoimakkuus on kova. Ilmeisesti he onnistuvat tällä tavoin kuitenkin kommunikoimaan keskenään. Osana kommunikaatioon saattaa liittyä myös puolelta toiselle huojuminen. Öliöliöliööö.
Tsihihihi 10. hengen poro.
Minä normaalisti en niin näistä meemeistä välitä, mutta Marginaalin Janin versiosta löysin lisätyn kuva-bonuksen, niin olihan se pakko. Tai siis... meemithän ovat kivoja kuin iensyöpä, mutta ei niitä kukaan koskaan jaksa lukea, kai. Seuraa kuitenkin tämä, joka nyt on ollut jo joka paikassa.
Olen Sisko Partanen-Korvanen, 20-vuotias sihteeri Kouvolasta. Harrastan aerobiciä ja koriste-esineiden keräilyä. Minulla ei ole lapsia. Hiukseni ovat kirkkaan vihreät ja silmäni lähes mustat. Vapaa-ajallani kuuntelen mielelläni noisea ja ambientia pimeässä synkistellen. Lempiartistini on Bob Dylan - tuo noisen pioneeri. Olen luonteeltani hyvin samanlainen.
Ohjeet:
- Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
- Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
- Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
- Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, mieskäyttäjä isänsä)
- Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
- Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
- Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
- Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
- Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
- Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
- Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja “adjektiivi”)”
(Kanssani samassa kerroksessa asuvat sekä Partanen että Korvanen. Jostain syystä tämä on aina huvittanut minua suuresti. En muista kumpi on lähempi joten otin molemmat.)
Bonus-featurena valinta toisella nimellä Googlen kuvahaun ensimmäiseltä sivulta, tai ensimmäinen kuva joka jokseenkin vastaa kuvausta.
Yeah!