Trust no one

Huomenna minä menen hakemaan yliopiston ATK-tunnukset, joilla voin käyttää sähköpostia, ilmoittautua kursseille, ja tehdä kaikkea kivaa yliopiston verkossa! Voin kertoa teille koko tarinan! Tunnukset jaettiin alun perin noin kolme viikkoa sitten TVT-opinnoissa, joihin yritin kyllä osallistua. Valitettavasti minut neuvottiin väärään osoitteeseen, joten vittuunnuin ja lähdin Turkuun. Seuraavalla viikolla soitin jonnekin ATK-tukeen, jonka numeron nohevana tyttönä löysin opinto-oppaasta. Sanoivat, että mene Aleksandriasta hakemaan. No minä menin. Aleksandriasta neuvoivat toiseen paikkaan, toisesta paikasta neuvoivat Aleksandriaan, josta neuvoivat edelleen kolmanteen paikkaan, johon en viitsinyt enää mennä.

Viime viikolla toverini sai yliopistolta sähköpostia koskien hakematta jääneitä ATK-tunnuksia ja käymättömiä TVT-opintoja. Sähköposti oli tietysti lähetetty yliopiston sähköpostiosoitteeseen, jota ei ilman tunnuksia pysty käyttämään. (MITÄ HELVETTIÄ MINÄ EN TAJUA MITÄ NE OVAT AJATELLEET KOULUTETUT IHMISET VOI LUOJAN TÄHDEN no niin.) Sain ystäväni kautta kuitenkin tiedon ja ilmoittauduin korvaavalle TVT-tunnille, jonka tietysti ajattelin korvaavan alkuperäiset tunnit myös siten, että siellä saisin hakematta jääneen käyttäjätunnuksen. Käyttäjätunnuksia olikin tarjolla ainakin kolmelle muulle, jotka olivat jo saaneet tunnuksensa. Minun tunnuksiani opettajalla ei ollut, vaikka olin asianmukaisesti ilmoittautunut kurssille ajoissa ja nimeni oli ilmoittautuneiden listalla. Opettaja neuvoi paikkaan, josta kuulemma varmasti tunnukset saisin, lupasi soittaakin sinne, että tietäisivät odottaa minua ja antoi vielä tarkat saapumisohjeet. "Kellariin"?

Näin viime yönä sellaista unta, että menin hakemaan ATK-tunnuksiani. Sisään piti mennä lasiovesta, jossa oli kulunut teksti "eläinlääkäri". Oven takana oli epämääräinen rappukäytävä, joka johti pieneen ja tunkkaiseen juhlasalintapaiseen, jossa ala-asteikäiset lapset harjoittelivat jonkinlaista koulunäytelmää. Menin juhlasalin läpi vessaan, jossa oli pöntön vieressä epämääräinen vanerilevy, joka peitti ihmisenmentävän aukon lattiassa. Nostin vanerilevyn ja menin aukosta alempaan kerrokseen (kellariin?), jossa oli toinen WC (likainen, muuten ja haisi pahalta). WC:n oven takana oli sellainen odotustila, niin kuin oli ala-asteella kun jonotettiin terveydenhoitajalle. Yhdessä ovessa luki pienessä tarralapussa "ATK-luvat". Sieltä sain tunnukseni!

Jos en saa ATK-tunnuksiani huomenna, poltan yliopiston päärakennuksen.

Haluaisin kirjoittaa kappaleen "Oodi informaatiolle" ja omistaa sen Helsingin yliopistolle. Kappaleessa on jykevä kasaribiitti ja mahtipontiset Queen-tyyppiset kuoro-osuudet! En ole vielä keksinyt sanoja, mutta kuoro laulaisi näin: "LÄLLÄLLÄLLÄLÄÄÄÄ KUKAAN EI TIEDÄÄÄÄÄÄÄ". Musiikkivideossa baskeripäiset ihmiset törmäilisivät seiniin ja jotain Manga-asuun pukeutunutta kennosamuraita hakattaisiin tiiliskivellä naamaan. (Lähinnä sen takia, että se on oikein mokomille kawaiita hokeville kimittäville epäsikiöille!) Patoutunut viha auttaa jaksamaan.

Link | Leave a comment | Edit Entry | Edit Tags | Add to Memories

---

Aina ajankohtaista: krapula

Sep. 18th, 2005 | 09:52 pm

Tänään minulla ei kaikesta huolimatta ollut krapulaa. Tällainen asian tola sai pohtimaan aihetta entistä enemmän, kun koko päivän vallinnut kauhun epätasapaino sai odottamaan flyygelin putoamista niskaan hetkenä minä hyvänsä.

Aamulla oli hyvä olo, lähdin bussilla vieraasta asunnosta vähän vähemmän vieraaseen ja olin lähes varma, että kauppatorilla bussia odotellessani se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin että oksennan suunnattomalla paineella kadun toisella puolella seisovan miehen rumille lenkkitossuille ja pääni irtoaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Sitten poltin tupakan - ei vieläkään mitään. Jotain oli oltava vialla. Tarkistin, että pääni on edelleen kiinni ruumiissani ja tutkailin tuntemuksiani hieman tarkemmin. "Olenko nyt aivan varma, ettei ole yhtään huono olo? Enkö muka ollut eilen humalassa? Mikä päivä nyt on? Kuvittelenko kaiken? Olenko raskaana? 168/67 onks OK?" Söin rullakebabin ja olin havaitsevinani häivähdyksen pahoinvointia, mutta se meni nopeasti ohi. Olin ainakin hyvin väsynyt. Katselin epäilevästi lautasellani olevaa puolikasta rullakebabia. Kuka sinut lähetti? Ei vieläkään krapulaa.

Krapula on helppo tunnistaa jopa hyvin kaukaa. Aloin epäillä, että evoluutio onkin järjestänyt minulle yllätyksen, mutta tulin siihen tulokseen, ettei mokoma ilkeämielinen tylsimys sellaista keksisi. Evoluutiota sietäisikin moittia myös siitä, ettei se juuri krapulan suhteen tarjoa vaihtelua. Pahasta olosta ja päänsärystä katoaa uutudenviehätys hyvin nopeasti. Minusta olisi hyvin mielenkiintoista, jos krapula yllättäisi välillä ja ilmenisikin sydämentykytyksen ja erilaisten jomotusten sijasta joskus esimerkiksi siten, että raajat alkaisivat heilua vimmatusti ja silmät pyörisivät päässä.

Aina ajankohtaista: krapula

Tänään minulla ei kaikesta huolimatta ollut krapulaa. Tällainen asian tola sai pohtimaan aihetta entistä enemmän, kun koko päivän vallinnut kauhun epätasapaino pisti odottamaan flyygelin putoamista niskaan hetkenä minä hyvänsä.

Aamulla oli hyvä olo, lähdin bussilla vieraasta asunnosta vähän vähemmän vieraaseen ja olin lähes varma, että kauppatorilla bussia odotellessani se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin että oksennan suunnattomalla paineella kadun toisella puolella seisovan miehen rumille lenkkitossuille ja pääni irtoaa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Sitten poltin tupakan - ei vieläkään mitään. Jotain oli oltava vialla. Tarkistin, että pääni on edelleen kiinni ruumiissani ja tutkailin tuntemuksiani hieman tarkemmin. "Olenko nyt aivan varma, ettei ole yhtään huono olo? Enkö muka ollut eilen humalassa? Mikä päivä nyt on? Kuvittelenko kaiken? Olenko raskaana? 168/67 onks OK?" Söin rullakebabin ja olin havaitsevinani häivähdyksen pahoinvointia, mutta se meni nopeasti ohi. Olin ainakin hyvin väsynyt. Katselin epäilevästi lautasellani olevaa puolikasta rullakebabia. Kuka sinut lähetti? Ei vieläkään krapulaa.

Krapula on helppo tunnistaa jopa hyvin kaukaa. Aloin epäillä, että evoluutio onkin järjestänyt minulle yllätyksen, mutta tulin siihen tulokseen, ettei mokoma ilkeämielinen tylsimys sellaista keksisi. Evoluutiota sietäisikin moittia myös siitä, ettei se juuri krapulan suhteen tarjoa vaihtelua. Pahasta olosta ja päänsärystä katoaa uutudenviehätys hyvin nopeasti. Minusta olisi hyvin mielenkiintoista, jos krapula yllättäisi välillä ja ilmenisikin sydämentykytyksen ja erilaisten jomotusten sijasta joskus esimerkiksi siten, että raajat alkaisivat heilua vimmatusti ja silmät pyörisivät päässä.

Piähän koskoo

Enpäs ole koskaan kokeillut tällaista että puoli viideltä aamuyöstä herää krapulassa! Kävin kaatumassa selälleni Seurasaaressa ja Uudella ylioppilastalolla arvailemassa mitä minulle puhuttiin. Päätä särkee. Nypin hiekkaa ja lähes mikroskooppisia lasinsiruja kyynärpäästäni, joka on hyvin verinen ja kipeä. Niskaa särkee. Närästää. Hävettää. Palelee, mutta se johtuu varmaan siitä, että olen alasti. Flunssa meni ohi. En millään jaksaisi olla jatkuvasti krapulassa.

Minusta voisi yhtä hyvin olla olematta krapula, kun kaikki, jotka ovat käyttääkseen, käyttävät joka tapauksessa alkoholia liikaa. Se on siksi rangaistuksena huono. Tässä taas lisää epäkohtia ihmisten suunnittelussa!

PIRR! PIRR!
-Kuka siellä?
-Minä täällä hei! Onko evoluutio?
-Minä olen.
-Minä vaan tästä krapulasta... että voisiko sille mahdollisesti tehdä jot...
-Juo vettä.
-Ei kun tarkoitin noin niin kuin pysyvästi.
-Jaa, että poistaa krapula maailmasta? Mhy mhy mhy mhy (naurua)
-No siis kun... tämä ei ole kovin mukavaa!
-Mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy mhy
-Hiljaa!
-Niin se krapula.
-Niin, en oikein ymmärrä mitä hyötyä tästä on kenellekään!
-Niin, nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen... ei kyllä ole.
-Presiis! Eikös tehtäis asialle jotain, mitä sanot?
-Ei.
Klik. Tuut, tuut, tuut, tuut.

Omenat on parempia, kun ne tulee kaupasta eikä puusta

Ajattelin tänään uudistaa vaatevarastoni. Eikö niin tullakin paremmaksi ihmiseksi? Minusta olisi mukavaa, jos olisin huomattavasti tyylikkäämpi, fiksumpi, hauskempi ja nokkelampi kuin useimmat muut ihmiset. Ei edes kaikista hauskin ja tyylikkäin tarvitsisi olla, ihan vain vaikka yhden porukan hauskin tyyppi. Herranjestas! Nyt keksinkin, että täytyy vaan ruveta ystävystymään mitäänsanomattomien tylsimysten kanssa. (Niitä tuntuu onneksi löytyvän suomen kielen laitoksen fuksien joukosta.) Kysehän ei ole siitä, että olisin jotenkin huono, kaikki ystäväni ovat vain liian hyviä. Niin sen täytyy olla.

Olen sairas ja yksinäinen, silloin joutuu usein ajattelemaan itseään. Siitä ei koskaan seuraa mitään hyvää. Toisaalta, jos olisin kateellista tyyppiä, voisin olla itselleni kateellinen monista asioista. Tai siis jos en olisi minä. Jos olisin joku muu, joka on kateellista tyyppiä.

On kuitenkin aika rankkaa viettää aikaansa ihmisten kanssa, jotka ovat kipeän kauniita ja hyvin voimakkaasti elossa. Elämässäni on välillä sellaisia hetkiä, jotka voisin kuvitella johonkin kotimaiseen nykyelokuvaan, joka kertoo sellaisista kaksikymppisistä tyypeistä, joiden ongelmat ovat hyvin mediaseksikkäitä (tai ihan vain seksikkäitä). Sellaiset kaksikymppiset ovat seksikkäitä - ja nokkelia, tyylikkäitä, hauskoja...

Ystävieni kanssa tapaamme liian viihtyisissä trendikkäissä asunnoissa, joissa soi Bossa Nova, sillä sen viihtyisämpää musiikkia ei ole. Pelailemme ehkä vähän oikeasti hauskoja seurapelejä ja juomme hyvää valkoviiniä ja väkeviä alkoholijuomia trendikkään näköisistä pulloista. Dialogimme on nokkelampaa kuin Dawson's Creekin teineillä konsanaan, mutta koska olemme suomalaisia ja realismi on in, heittelemme sivistyssanojen lomaan toisinaan kirosanoja. Vähän särmää pitää olla.

Voi ei, olen yksi niistä!

Meillä ei normaalisti ole sotkuisia asuntoja, mutta toisinaan - koska realismi on edelleen in - joutuu heräämään tyhjien valkoviinipullojen keskeltä vieraan miehen vierestä meikit valuneena (mutta niin, että ne näyttävät edelleen hyvältä). Vieras mies ei koskaan ole ruma, vaan hyvin miehekkäällä tavalla röyhkeän komea. Silti vähän realistisesti kaduttaa ja vituttaa, eli täytyy mennä alusvaatteisillaan sateeseen huutamaan - ehkä jonkun menetetyn rakkaan nimeä.

Mediaseksikkään ja viihdyttävän henkilön asunto ei koskaan ole sotkuinen esimerkiksi sillä tavalla, että tiskit olisivat jääneet tiskaamatta ja tietokonepöydällä olisi likaisia astioita ja sohvalla sängystä revitty täkki ja satunnaisia vaatekappaleita ihan vaan sen takia, että tänään on hieman väsynyt ja katselee mieluiten televisiosta huonoja reality-sarjoja ja surffailee päämäärättömästi internetissä. Oikeastaan emme edes katsele televisiosta kuin ajankohtaisohjelmia ja ehkä joskus jonkun hyvän elokuvan.

Silloin ku me olemme flunssassa, emme istu tietokoneen ääressä räkäisten vessapaperiruttujen ja tyhjien mehupurkkien ympäröimänä. Ei, vaan luemme paksua ja sivistävää kirjaa sisustukseen sopivaan, retrotyyliseen vilttiin kääriytyneenä mukavalla sohvalla. Välillä niistämme ja juomme teetä viehättävästä mukista