Ei tänään

Jopa kaltaisillani keskimääräistä glamoröösimmillä hahmoilla on välillä sellaisia vähemmän hohdokkaita päiviä. Kuten että entisessä aamuduunissa tuuratessa koko päivä tärväytyy siihen, että yrittää saada tiskiainekanisteria auki. Sitten kävelee vessan ovea päin, poskeen aikoo tulla mustelma ja joutuu vielä koko iltapäivän tiskaamaan, kun ei saanut sitä tiskiainepulloa auki kuin vasta talonmiehen putkipihdeillä.

(Minä en ole koskaan tavannut ketään, joka saisi ilman apuvälineitä auki sellaisen teollisuustiskiainekanisterin, ja jos joskus tapaan sen helvetin vehkeen suunnittelijan, lyön ihan kyselemättä tiiliskivellä päähän.)

Sitten liukastelee tuolla abysmaalisessa hirveydessä hankalasti ja tukka sekaisin. Aikoinaan kutsuimme kävelyteiksi siis niitä sellaisia, jotka nyt ovat jonkinlaista sohjoa. Sellaisessa ei voi, etenkään väsyneenä, kävellä muistuttamatta rampaa pingviiniä, joka yrittää tulkita jonkinlaista nykytanssiteosta. Hävettääkin tietysti, kun muut henkilöt vaikuttavat huomattavasti koherentimmilta kokonaisuuksilta kaikin puolin. Laukun hihna lipsuu olkapäältä jatkuvasti ja sitten on tietysti töistä mukaan otettua soppaa kaksi pientä ämpärillistä muovikassissa ja hajoaa toinen kahva siitä muovikassista, niin.

Se nyt on selvää, että en mene mihinkään pesemään mitään typerää pyykkiä, vaikka kuinka on nimi siellä pesutuvan vuorolistassa. Teistä en tiedä, mutta minulla on kaksi uutta Housen jaksoa ja maanantailta jääneitä irtokarkkeja, enkä pelkää käyttää niitä.

Talvi yllättää joka vuosi

Mietin, etten halua olla paikalla, kun tuo kaikki sulaa, mutta tässä on, eikä muuta voi. Olen yrittänyt fiilistellä tunnelmallista talvimusiikkia ja nähdä romantillisen puolen tässä typerillä leveysasteilla asumisessa, lumessa ja kylmässä. Vähän sain psyykattua, mutta sitten menin ulos, ja ihan paskaahan se on.

Äidin mukaan kotikissat ovat inkarnaation ylimmällä asteella, koska niiden ei tarvitse mennä ulos.

Ehkä muutan etelään ensi kesän jälkeen. Vaellan sivuttain kuin ravut!

Mikä blogi on?

Bloggerin etusivu tarjoaa tutustumiskierrosta. Ei siitä nyt niin kauaa ole!

Tiedättekö miten on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ulkomaanmatkalla joku hävittää lompakon, passin, puhelimen, silmälasit tai jotain muuta arvokasta ja tarpeellista. Osa teistä paremmista ihmisistä tietysti ei hävitä ja pahemmat tunarit toki hävittävät joka baarireissulla kaikki edellämainitut (Terveisiä Vt:lle.), mutta nyt oli minun vuoroni sitten.

Lompakko ja silmälasit jäivät taidokkaasti Vilnaan, koska piti juoda yhteensä saavillinen Mojitoja. No, kun en koskaan Suomessa käy sellaisissa baareissa, joista niitä saisi, ja halpaakin oli tietysti. Silmälasit olivat kuulemma päässä vielä taksissa, että sikälikin aika suvereeni liike.

Olen odotellut tässä jonkinlaista takautuvaa morkkista ja abysmaalista vitutusta, mutta enemmän harmittaa se, että tunaroin äsken keittämäni pressot viemäristä alas, ja nyt pitää odotella pannun jäähtymistä käsiteltävään lämpötilaan, että saan kahvini. Kaikkeen tottuu.

Nyt aloitan elämäni alusta! Hankin uuden identiteetin ja bussikortin! Olen aina halunnut olla vaikkapa Valpuri tai Sigrid.