Minä ja moldovalainen rekkakuski

1. NÄYTÖS, Rakkinekekin (firman nimi muutettu) toimisto jossain päin Suomea aikaisin aamulla

Sisään astelee rekkakuski, jolla on verryttelyhousut, likainen naama ja kaksi kultahammasta.

Rekkakuski: Romanja! Romanja!
E.S.: Do you have a meeting here?
Rekkakuski: Mfngh.
E.S.: ?
Rekkakuski: Rakkinekek! Romanja! Romanja!
Rekkakuski näyttää lappua, jossa lukee firman nimi ja toimiston osoite.
E.S.: Yes, this is Rakkinekek...
Rekkakuski: Romanja! Romanja!
E.S.: You don't speak English, do you?
Rekkakuski: Romanja! Romanja!

Myyntijohtaja selvittää, että kyseessä on moldovalainen rekkakuski, jonka pitäisi hakea Vantaalla sijaitsevalta tehtaalta lasti kuljetettavaksi Romaniaan ja lähettää miehen matkoihinsa.

2. NÄYTÖS, Rakkinekekin toimisto, seuraava aamu

Puhelin: PRRRR! PRRR!

Samalla jossain päin suomea ajava Rekkakuski: Muglul tsub bagada guliguliguli!
(Suomeksi: "Soitanpa tässä yhden puhelun, kun en puhu mitään maanpäällistä kieltä!")

E.S.: Rakkinekek Oy, Eräs Saara puhelimessa päivää!
Puhelin: Romanja! Romanja!
E.S.: Hmnmhnh.
Puhelin: Romanja!
E.S.: Yes. What about Romania?
Puhelin: Romanja! Rakkinekek! Auto!
E.S.: OK.
Puhelin: Auto! Auto! Romanja!

Hyvin pitkä hiljaisuus

E.S. Sulkee puhelimen


3. NÄYTÖS, Rakkinekekin toimisto, iltapäivä

Rekkakuski kävelee ovesta sisään

Rekkakuski: Romanja! Rakkinekek!
E.S.: Et oo tosissas.

Satunnaiset työntekijät piirtävät rekkakuskille kartan Vantaan tehtaalle ja lähettävät tämän matkoihinsa.

Melkein-serenadi

Olen viime aikoina ruvennut kovasti pitämään proggressiivisesta rockista, vaikka vielä vuosi sitten vannoin, että se on typerien teeskentelijöiden musiikkia. En pidä itseäni typeränä teeskentelijänä, tietenkään, joten olen jälleen kerran todistanut olevani väärässä.

Tästä äkillisestä suunnan muutoksesta syyttäminen on tasan tarkkaan melkein-naapuriani J. Hietalaa, joka tämän tästä lainaa minulle hyväksi osoittautuvia levyjä. Tälläkin hetkellä minulla on n. 150 euron edestä palkkapäivää odottavia Cdon.comin laskuja. Heiluttelen nyrkkiä ja huutelen dramaattisesti taivaisiin "Hietalaaaaaaaa!". Ja diggailen ihan kympillä Atomic Roosteria.

Eilen kävin J. Hietalan ikkunan alla huutelemassa, sillä olisin halunnut lainata puhelinta haukkuakseni Elisan asiakaspalvelun. Ostin vajaa kuukausi sitten kytkykauppapuhelinsysteemin, jossa tuli puhelimen lisäksi joku määrä puheaikaa ja tekstiviestejä parillakympillä kuussa. Ko. puhelin on nyt - kuten todettua -hävinnyt, mutta maksan sitä Elisalle vielä seuraavat kaksi vuotta. Minusta vähintä, mitä Elisa tässä tilanteessa voisi tehdä, olisi avata linjani ja aktivoida uuden SIM-korttini silloin kun lupaavat. (Jos haluat kritisoida päätöstäni ostaa kytkykauppapuhelin, mene tekemään se jonnekin muualle, tai vedän turpaan. Niinku ei vituttais muutenki tarpeeks. Ja samoihin sulkuihin pistettäköön vielä, että puhelimeni on nyt pienen taistelun jälkeen taas toiminnassa.)

J. Hietala ei ollut kotona, joten kävelin takaisin kotiini kiroten Elisaa alimpaan helvettiin. (Otetaan ihmeessä huomioon vielä se, että joudun mitä ilmeisimmin pitämään Elisan liittymää seuraavat kaksi vuotta.) Päiväni kuitenkin miltei pelasti epämääräisen oloinen mutta nuori ja hehkeä mieshenkilö, joka Led Zeppelin -paitani nähdessään päätti kajauttaa ilmoille Black Dog -kappaleen alun, ja ihan hyvin kajauttikin.

Harmikseni tajusin vasta myöhemmin, että tämä oli mahdollisesti hienoin tapa, jolla vastakkainen sukupuoli on minua koskaan yrittänyt lähestyä. Heppu tosin pysytteli tien toisella puolella, mutta jos tätä ei lähestymisyritykseksi lasketa, niin mainiointa mitä olen tuntemattomalta vastakkaan sukupuolen edustajalta kuullut toistaiseksi. Jos olisin ollut vähemmän vittuuntunut ja nohevammalla tuulella, olisin voinut laulaa lurauttaa vastaukseksi vaikka pätkän samaisen kappaleen toista säkeistöä.

Summer of love '06

Minua vähän vituttaa edelleen se kännykän katoaminen. Kävin tänään hakemassa Elisan kaupasta uuden sim-kortin vanhaan todella huonoon puhelimeeni (luojan tähden, älkää IKINÄ ostako Nokian 2650-puhelinta!), jonka piti alkaa toimia noin 1½ tuntia sitten. Mitään ei tapahdu.

Yleisenä huomiona Ruisrockista täytyy mainita, että mihinkään musiikin lajiin sen kummemmin erikoistumattomilla suuremmilla rockfestivaaleilla tuntuu olevan pääsääntöisesti kolmenlaisia kävijöitä.

Ensimmäiseen festivaalikävijöiden ryhmään kuuluvat hyvin humalaiset riemuidiootit. Riemuidiooteilla on harvoin yllään paitaa ja heidän paljaaseen ylävartaloonsa on usein piirretty tussilla kuvioita. Riemuidiootit ovat vahingossa töykeämpiä kuin monet tahallaan, minkä lisäksi he harrastavat yleistä urpoilua, kuten paikkojen hajottamista ja muita omasta mielestään hauskoja tempauksia ihan tahallaankin. Jostain syystä riemuidiootit eivät koskaan tunnu sammuvan niin pikaisesti, kuin heidän kaikesta päätellen pitäisi (jos silloinkaan). Kaikkien onneksi pahimmat tapaukset harrastavat yleensä mieluummin jääkiekkoa.

Toiseksi on festarituristeja, jotka ovat tulleet festareille, koska festarit on siististi cool. Festarituristeilla on usein täysin festivaaliolosuhteisiin sopimattomat, liian siistit vaatteet ja he juovat Golden Capin pahaa mansikkasiideriä ja käyvät ehkä katsomassa etäältä vähän Egotrippiä. "Onks tää se Egotrippi?" "Joo. Eiks näil ollu se joku biisi mis laulettiin jostain unihiekasta?"

Sitten on hehkeitä nuoria naisia ja miehiä, jotka ovat iloisessa universaalin rakkauden humalassa ja osaavat humalatilastaan huolimatta käyttäytyä. Näillä parhaista parhailla festivaali-ihmisillä on hyvien bändien bändipaitoja ja he diggailevat hyvistä asioista. Tällaisia ihmisiä kaikeksi onneksi on useimmiten suurin osa festivaalikansasta.

(Niin, luulitte, että tuo edellinen kappale olisi ollut ilkeänpuoleinen ja yritätte nyt vaivalla etsiä siitä jotain sarkastisia sävyjä, mutta voin paljastaa, että olen ihan tosissani, enkä edes humalassa.)

Valo syttyi elämäni häpeän merellä kelluvan pimeän sieluni synkkiin onkaloihin kuin aamukaste mustain ruusuin terälehdille, kun Cdon.comista tilaamani CD-levyt odottivat minua töistä tullessa eteiseni lattialla. Suukotellessani pahvista postipakettia mieleeni muistui elävästi kaupaltapaluumatka lauantaina Turussa, kun minulla heräsi äidillisiä tunteita magnum-kokoista kuohuviinipulloa kohtaan. Minä pidän esineistä, ne juttelevat minulle mukavia.

Loppuun haluaisin vielä lisätä, että kelmeän pyylevien henkilöiden tulisi osoittaa ruumiinrakenteelleen sopivaa säädyllisyyttä ja olla esiintymättä julkisilla paikoilla ilman paitaa. Kaikkihan tietävät, että vaatteiden vähentäminen on hyväkroppaisille - läskit paahtukoot. Lisäksi keski-ikäisten miesten (miksei muidenkin), joilla on hyvin tuuhea ylävartalon karvoitus, tulisi huomioida muita ihmisiä laittamalla t-paita läpikuultavan valkoisen kauluspaidan alle.

Minulla oli tarkoituksena kirjoittaa kuvallinen ja pitkä raportti Ruisrockista, jossa oli hyvin mukavaa, mutta vastikään ostettu ~400 euron puhelimeni, joka sisälsi n. 200 kuvaa festivaaleilta katosi mystisesti ja minua vituttaa, joten en kerro mitään.

Tutkimuksen kohteena toimiston arki

Olen todennäköisesti tähän mennessä ollut uudessa työpaikassani kauemmin kuin luulenkaan. Kohta en voi enää laittaa mokiani tietämättömyyden ja kokemattomuuden piikkiin, ja työtovereille paljastuu, että olenkin oikeasti vähä-älyinen.

Meillä toimistossa pitää kuulemma pukeutua asiallisesti ja siististi, vaikka jotkut eivät mitenkään erityisesti niin teekään. Heillä on kuitenkin todennäköisesti jotain tärkeääkin tekemistä yrityksessä, mutta minä en viitsi ottaa riskejä ja yritän parhaani mukaan näyttää edustavalta. (Panokseni yrityksessä on lähinnä esteettinen.) En siis voi toteuttaa itseäni pukeutumalla rikkinäisiin farkkuihin ja Keith Richards lives -t-paitaan, joten toteutan itseäni vapaa-ajalla olemalla rähjäinen.

Kaikki ovat hyvin asiallisia. Päivät pitkät faksaavat niitä Lontoon papereita ja miettivät, että laitetaanko kuumasinkittyjä kiinnikkeitä vai pistetäänkö pultti - autuaan tietämättöminä antamistani toimiston hehkein, toimiston pensein ja toimiston nössöin -titteleistä.

Asiallisessa ympäristössä on riskialtista harrastaa reaaliaikaista kommunikointia vähemmän asiallisten ihmisten kanssa internetitse. On naurettava äänettömästi tuhahdellen esimerkiksi N.W.O. -akronyymin selitykselle Niggers With Osteoporosis Noh, jos luulevat astmaatikoksi, lienee helpompaa saada sairaslomaa.

Olisi mukavaa ajatella, että työtoverini ovat vain kiireisiä ja kovasti keskittyvät töihinsä, mutta karu totuus paljastuu lounaalla tai yhteisellä bussimatkalla, kun kenelläkään ei edelleenkään ole mitään sanottavaa. Sitten sitä alkaa itsekin naurahdella hermostuneesti, kun vitsit eivät tunnu menevän vitseinä perille. Olen väärinymmärretty nero. On kuitenkin vielä mahdollista, että osa työtovereistani on etäisesti ihan kelpo ihmisiä.

Eilen luulin haisevani hieltä, mutta kyseessä olikin vain Jari Kotitalon (nimi muutettu) lounas. Luulen, että minun on perustettava 80-luku-henkinen punk-yhtye nimeltä Jari Kotitalon haiseva lounas. Hittikappaleita olisivat mm. Natsisikakyttä ja Yhteiskunta kusee. Varastossamme puolestaan mielestäni tuoksuu puuro, ja epäilenkin, että minulle jatkuvasti aikaavieviä tehtäviä antava Kalle Kauramo (nimi muutettu) käy esitelaatikoiden ja vanhojen mappien keskellä salaa syömässä puuroa. Varastossa on mukavan viileää.

Tänään pahin oli tapahtunut, eli joku oli vienyt pöydältä kaikki keltaiset PostIt -lappuni. Olen voimaton ilman niitä! Sain myös kuulla siitä, etten muista soittaneiden ihmisten nimiä ollenkaan tai oikein. Minä nyt en vaan kehtaa kysyä enää viidettä kertaa, että: "Anteeksi mikä se olikaan?". Opettelisivat, saatana (nimi muutettu), puhumaan.

Reportaasi

Raportoin hieman myöhässä sunnuntaisesta Billy Idol -kokemuksesta: oli vitun jees. Kaikki hyvät biisit tulivat kuin tilauksesta ja lisäksi Van Halenin Jump. Ikäväkseni huomasin, ettei kee kolme super intter webbi kamera kännykkä puhelimessani olekaan tallennettuna yhtään kuvaa paidattomasta Billystä*. Billy oli viisikymppiseksi aika timmissä kunnossa ryppyisestä naamasta huolimatta, semminkin kun meinasin väsähtää totaalisesti jo vähän ennen encorea, mutta setä vaan hillui menemään.

Huonostihan tuollaisella kännykkäkameralla saa kuvia, noilla rokkareilla kun vielä on paha tapa heilua niin vimmatusti. Muutamasta otoksesta kuitenkin saa selvää ja sehän on jo varsin mainiota.


Hartwall-areena oli täynnä - tai ehkä puoliksi täynnä - mitä sekalaisinta porukkaa. Seuralaishenkilöni toveri huolestui siitä, että hänet runnotaan eturivissä. Totesin, että koska paikalla on lähinnä lonkkavikaisia vanhuksia ja satunnaisia 12-vuotiaita, siitä tuskin tarvitsee huolestua. Lisäksi aivan keskellä eturivissä oli oikein viimeisen päälle laittautunut Billy Idol -jäljittelijä nahkahansikkaineen päivineen. Hiuksensa vaalentaneita piikkitukkaisia lesboja näkyi myös hämmentävän paljon.

Minun edessäni, aivan lavan edessä olevassa kaiteessa kiinni oli hyvin pahalta haiseva läs... selvästi ylipainoinen nahkaliivihevari, joka kovasti oli halunnut eturiviin, mutta ei liikahtanut keikan aikana kuin vilkaistakseen minua paheksuvasti (saatoin laulaa mukana väärin) ja ottaakseen kuvia kännykällään. Lisäksi elämystämme häiritsi ajoittain lyhyt ja pelottava nainen, joka riehui kenties kohtuuttoman holtittomasti. Toisaalta ympärilläni oli kiitettävän vähän häiritseviä idiootteja - yleensä vedän sellaisia rock-keikoilla puoleeni kuin makkarasämpylä saksalaisia poliisisarjanäyttelijöitä. (Häh?)

Heittivät keikan aikana yleisöön joitakin kymmeniä paperilautasia, joissa oli itse Billyn nimikirjoitus. Sain sellaisen! Aarteeni.

Lämmittelijänä oli Nylon Beatin Jonnan (se blondi) uusi kokoonpano Jonna's Problem, jonka ainoa ongelma tuntui olevan jonna. Rock'n'rollhan on nykyään kovasti muotia ja musiikki oli ihan menevää rämistelyä ja soittajatkin hyviä. Jonna oli oppinut jopa laulamaan ihan miellyttävästi jossain vaiheessa, mutta en silti millään kyennyt pitämään ko. yhtyeestä. Siitä tekotukkapehkosta ei irronnut minkäänlaista rock-karismaa tai lavasäteilyä, vaikka mustaa kynsilakkaakin oli kovasti laittanut.

Maanantaina iski jonkinlainen jälki-zen, kun aurinkoisena päivänä matkailin töihin Across the Universen tahdissa. Sit mä olin ihan et: jai guru deva ommmmmmm (jos epäilette, etten tiedä, mitä se tarkoittaa, olette täysin oikeassa) ja syyttä suotta äärimmäisen hyväntuulinen. Sen sijaan tänään kaikki muutkin tuntuivat olevan huonolla tuulella ja sain tietää, ettei palkkaani ole maksettu ja palkanlaskija on lomalla maanantaihin asti. Erästä toveriani mukaillen toteasin tähän, että SMD @ työnvälitystoimisto, terveisiä sinne.

Lisäksi esittelen uuden lempihenkilöni. Jos olette pysyneet tähän asti yhtä sivistymättöminä kuin minä viime perjantaihin asti, tsekatkaa YouTubesta Eddie Izzard -pätkiä. Naurattaa!

*Komento takaisin! Yksi löytyi! Bonuksena jonkun käsi.

Kun asiaa tarkemmin ajattelee, krapulassa on ihan mukavaa

Kun herää krapulassa lauantaiaamuna puoli kahdeksalta (aivan, mikä aika se muka on herätä!) ja päässä soi James Bluntin (hyi) kappale You're Beautiful (hyi) niin siinä ei ole itku kaukana. Olen kuitenkin saavuttanut tänään kosmisen krapulazenin.

Krapulahan on kerrassaan mainio tila. Muumilimonadi ei ole koskaan maistunut näin hyvälle eikä irish coffeen tuoksuinen suihkusaippua ole koskaan aiemmin pelastanut henkeäni. Oi, krapula, miten olenkaan sinua ikävöinyt! Työnteko haittaa ikävästi alkoholinkäyttöäni rajoittaen sen lähinnä viikonloppuihin.

Itku meinasi päästä, kun loppui muumilimppari.

Voin vain toivoa, että pojat ovat vieneet kitarani turvallisesti naapurustoverini luo. Tämänkertaisen puistokitarointi-illan tavoitteena oli sammua ristiin - minä toverin asuntoon ja hän minun asuntooni. Väsähdin liian aikaisin ja heräsin omasta sängystäni, eikä täällä ollut ketään ylimääräisiä ihmisiä. Mitä ilmeisimmin en ole edes varastanut kenenkään viritysmittaria tai kenkiä. Sen sijaan hyvä valkoviinini on juotu. Ei voittoa tällä kertaa.

Haluaisin katsella hyvän elokuvan, jossa on suuria tunteita ja jylhiä maisemia, mutta minulla on hallussani tällä hetkellä ilmeisesti vain Saw, enkä usko sen täyttävän näitä vaatimuksia. Videovuokraamoon on matkaa ainakin 30 metriä ja Avaraan luontoonkin on vielä pitkä aika. (Älkää koskaan katsoko krapulassa Torch Song Trilogya! Tai siis katsokaa! En tiedä! Siitä tulee suuria tunteita ja pää irtoaa.)