Tyhjän paperin kammo

Tulin tuossa hetki sitten kotiin ja huomasin äsken peiliin vilkuillessani, että olin meikkaillut kulmakarvani ihan päin helvettiä ja eriparisiksi. Tästä hirveästä tragediasta intoutuneena päätin kirjoittaa blogiini jotain siitä, mikä minulla oli mielessäni, ennen kuin unohdin sen.

Kun ottaa huomioon, että tämä koko pöhkö systeemi on perustettu itsekorostuksen ja verbaalisen runkkailun kanavoimiseksi, lienee vain luontevaa, että se on viime aikoina muuttunut välineeksi, jonka avulla voin välillä helpotuksesta huokaillen todeta, että joku vieläkin googlettaa koko nimeäni - siis muutkin kuin minä itse. (Toivottavasti olette kaikki Saaraa googlettelevat siellä söpöjä poikia, jotka pyytää joskus treffeille, ettekä hikisiä runkkareita tai joidenkin hikisten runkkareiden kaunaa kantavia tyttöystäviä, jotka haluavat tiiliskivellä lyödä päähän.)

Ajattelin, että jos ylittäisi ensin tämän julkaisukynnyksen, niin pääsisi sitten ehkä käsiksi niihin ikusuuksia lykättyihin oikeasti julkaistaviin oikeisiin aikuisten juttuihin, jotka myöskin pitäisi kirjoittaa. Hyvää yötä.

Mokomaa

Kun tässä nyt on sellaista ilmassa, että minusta ei kukaan mies tykkää (ainakaan sellaiset, joista itse piittaisin), niin enpä minäkään useimmista miehistä kyllä tykkää. Esimerkiksi jääkiekkoilijoista en ole koskaan tykännyt enkä maahanmuuttokriitikoista tai markkina-arvoteoreetikoista. Ja Samae Koskisesta en tykkää vaikka kuinka siellä Radio Helsingillä sitä hehkuttaisitte. Että pitäkääpä tunkkinne, miehet.

Ei lupauksia

Sen sijaan ohjenuorani uudelle vuodelle:

1) Mikään ei oo noloa, jos on vitun hyvännäkönen
2) Jos on alle 170-senttinen nainen, saa olla vähän lihava
3) Ei oo pakko, jos ei haluu

Täältä tähän.

Arjen vastoinkäymisiä

Inhoan sitä tunnetta, kun kännissä herää aamuseitsemän tai -kahdeksan maissa siihen, että on humalaspäissään kotiin tullessa syönyt sekä jääkaapin että ilmeisesti sukkansa sisältöineen ja närästää, janottaa ja ahdistaa.

Tälläkin tavalla voi järjestää ihan omaa hupia itselleen näin aamuyön pimeinä tunteina.

Ei tänään

Jopa kaltaisillani keskimääräistä glamoröösimmillä hahmoilla on välillä sellaisia vähemmän hohdokkaita päiviä. Kuten että entisessä aamuduunissa tuuratessa koko päivä tärväytyy siihen, että yrittää saada tiskiainekanisteria auki. Sitten kävelee vessan ovea päin, poskeen aikoo tulla mustelma ja joutuu vielä koko iltapäivän tiskaamaan, kun ei saanut sitä tiskiainepulloa auki kuin vasta talonmiehen putkipihdeillä.

(Minä en ole koskaan tavannut ketään, joka saisi ilman apuvälineitä auki sellaisen teollisuustiskiainekanisterin, ja jos joskus tapaan sen helvetin vehkeen suunnittelijan, lyön ihan kyselemättä tiiliskivellä päähän.)

Sitten liukastelee tuolla abysmaalisessa hirveydessä hankalasti ja tukka sekaisin. Aikoinaan kutsuimme kävelyteiksi siis niitä sellaisia, jotka nyt ovat jonkinlaista sohjoa. Sellaisessa ei voi, etenkään väsyneenä, kävellä muistuttamatta rampaa pingviiniä, joka yrittää tulkita jonkinlaista nykytanssiteosta. Hävettääkin tietysti, kun muut henkilöt vaikuttavat huomattavasti koherentimmilta kokonaisuuksilta kaikin puolin. Laukun hihna lipsuu olkapäältä jatkuvasti ja sitten on tietysti töistä mukaan otettua soppaa kaksi pientä ämpärillistä muovikassissa ja hajoaa toinen kahva siitä muovikassista, niin.

Se nyt on selvää, että en mene mihinkään pesemään mitään typerää pyykkiä, vaikka kuinka on nimi siellä pesutuvan vuorolistassa. Teistä en tiedä, mutta minulla on kaksi uutta Housen jaksoa ja maanantailta jääneitä irtokarkkeja, enkä pelkää käyttää niitä.

Talvi yllättää joka vuosi

Mietin, etten halua olla paikalla, kun tuo kaikki sulaa, mutta tässä on, eikä muuta voi. Olen yrittänyt fiilistellä tunnelmallista talvimusiikkia ja nähdä romantillisen puolen tässä typerillä leveysasteilla asumisessa, lumessa ja kylmässä. Vähän sain psyykattua, mutta sitten menin ulos, ja ihan paskaahan se on.

Äidin mukaan kotikissat ovat inkarnaation ylimmällä asteella, koska niiden ei tarvitse mennä ulos.

Ehkä muutan etelään ensi kesän jälkeen. Vaellan sivuttain kuin ravut!

Mikä blogi on?

Bloggerin etusivu tarjoaa tutustumiskierrosta. Ei siitä nyt niin kauaa ole!

Tiedättekö miten on enemmän sääntö kuin poikkeus, että ulkomaanmatkalla joku hävittää lompakon, passin, puhelimen, silmälasit tai jotain muuta arvokasta ja tarpeellista. Osa teistä paremmista ihmisistä tietysti ei hävitä ja pahemmat tunarit toki hävittävät joka baarireissulla kaikki edellämainitut (Terveisiä Vt:lle.), mutta nyt oli minun vuoroni sitten.

Lompakko ja silmälasit jäivät taidokkaasti Vilnaan, koska piti juoda yhteensä saavillinen Mojitoja. No, kun en koskaan Suomessa käy sellaisissa baareissa, joista niitä saisi, ja halpaakin oli tietysti. Silmälasit olivat kuulemma päässä vielä taksissa, että sikälikin aika suvereeni liike.

Olen odotellut tässä jonkinlaista takautuvaa morkkista ja abysmaalista vitutusta, mutta enemmän harmittaa se, että tunaroin äsken keittämäni pressot viemäristä alas, ja nyt pitää odotella pannun jäähtymistä käsiteltävään lämpötilaan, että saan kahvini. Kaikkeen tottuu.

Nyt aloitan elämäni alusta! Hankin uuden identiteetin ja bussikortin! Olen aina halunnut olla vaikkapa Valpuri tai Sigrid.

Tämä tästä vielä puuttui

Nyt ollaan kuulkaa jännän äärellä. On nimittäin ihan vitun jännää, miten biologia ja luonto voi kiusata ihmistä niin, ettei varmasti tätä voittaisi edes tulitikkujen työnteleminen varpaankynsien alle. Hammassärky. Tarkemmin sanottuna viisaudenhampaan aiheuttama hulppea tulehdus, jota hammaslääkäri kutsui ientaskuksi ja antoi sitten kuurin jotain kirottuja sokeripillereitä tai pikkukiviä. Ei auta saatana yhtään.

Kuten tarkkanäköiset neljän promillen baarianalyytikot ovat usein nokkelasti huomauttaneet, olen oikeasti ihan mukava tyyppi, vaikka teeskentelen vittumaista ja hankalaa. Tulkaapa nyt katsomaan millainen olen silloin, kun olen oikeasti vittumainen ja hankala. Kuusi päivää tällaisen lakkaamattoman ja ihan tosissaan tuskallisen hammassäryn kanssa vailla mitään helpotusta saisi Ben Furmaninkin tiuskimaan kanssaihmisille.

Olen siis täysin sietämätön ja minusta kannattaa pysyä kaukana, kunnes joku saa tehtyä tälle asialle jotain. Harkitsen jonkinlaista kotikutoista alaleuka-amputaatiota. Saisikohan päättävät tahot huolestumaan hammashoitojonoista, jos lööppi kirjoittaisi helsinkiläisnaisesta, joka kuoli kotonaan verenhukkaan yrittäessään nyrhiä alaleuastaan irti viisaudenhammasta keittiöveitsellä? Jos kävelen päivystykseen, antavatko ne minulle morfiinia suoraan suoneen tai epiduraalipuudutuksen? Pliis? Ennen kaikkea: miksi vitussa tämä antibioottikuuri ei vaikuta tähän tilanteeseen yhtään mitenkään! EIKÖ TÄMÄ KOSKAAN LOPU!

Ja yksikin saatanan kommentti viisaudenhammasaiheisista kauhutarinoista niin lopetan koko blogin kirjoittamisen ikuisiksi ajoiksi ja tuon sänkyynne hevosenpään, koska hei ihan tosi, ne on kaikki ihan vitusti kuultu ja ennen kaikkea mua ei kiinnosta teidän hampaat. Ja joo, mä olen varannut hammaslääkäriajan ja se poistetaan se hammas kyllä, että ei tartte sitten ruveta lässyttämään ja neuvomaankaan aiheen tiimoilta tai lähetän kirjepommin. Oikeastaan olisi varmaan paras, ettette kommentoi tähän merkintään yhtään mitään.

Tiistaivisa

Julkkisnaisen blogi vai kevätpörriäinen?

1.

a) "Tulevaisuudessa minulla olisi mies ja kaksi lasta. Meidän perhe asuisi ihanassa omakotitalossa. Metsä olisi ihan lähellä meidän kotia. Minun ja mieheni lapset olisvat hyvin kilttejä. Haluaisin myös että heillä olisi paljon ystäviä."

b) "Tulevaisuuden haaveisiin kuuluu suuren perheen perustaminen, sitä ennen (mielellään) naimisiinmeno jenkkityyliin - minulla on järjettömän suuri, kimalteleva Barbie-tyllimekko, joutsenia juoksentelee puutarhassa. Sitten vietän loppuelämän rakkaani kanssa."

2.

a) "Vanhempani olivat ulkomailla ja minä satuin pitämään bileitä meidän kotona, jonne oli tullut ihmisiä ketä en ollut kutsunut. Pyysin kauniisti erästä poikaa poistumaan kodistamme. Tämä kuitenkin löi minua nyrkillä silmään ja lähti juoksemaan. Myöhemmin vanhemmat kyselivät mikä oli osunut silmään, johon valehtelin pesäpallo."

b) "Minä haluaisin opetella italiaa. Tulevaisuudessa voi olla kaikkea hienoa, mutta... voi tulla myös huonoja puolia. Mutta tuskin tulee, koska luulen että silloin on tavallista turvallisempaa mutta on myös mahdollista että ei."

3.

a) "Jokaisella kassalla on pakkaaja odottamassa tuotteita pakattavaksi. Kassaneiti huutelee vitsejä viereisen kassan miespuolisille työntekijälle. Hän tervehtii minua silmiin katsoen. Kassaneiti huomaa ottaneeni muffinsseja."

b) "Istuin pöytään ja otin käteen ruokalistan ja aloin selata sitä. Valitisn jäätelöannoksen jossa oli mansikka, suklaa ja lakritsijäätelöä ja limsan. Painoin jälkiruokaosastosta sen jäätelöannoksen ja limsan jotka valitsin."

4.

a) "Tulevaisuudessa on asiat aika huonosti, koska kaikki ihmiset eivät välitä ilmaston muutoksesta. Jäävuoret sulavat ja voi tulla tornaadoja. Asialle pitää tehdä jotain, tai muuten asiat ovat huonosti."

b) "Joulupukki saapui hotellin uima-altaille valkoisella kamelilla, vaikka työskentelenkin hevosten, isojen eläinten kanssa, täytyy myöntää että kameli oli arvelluttavan pelottava..."

5.

a) "Haluan adoptoida lapsia ja ison omakotitalon ja haluan auttaa vanhuksia. Haluan että lapsillani olisi mukava lapsuus. Olen aina halunnut auttaa ihmisiä. Toivoisin myös että minulla olisi unelmieni iso piha jossa eläimeni saisivat juosta vapaina."

b) "Haluaisin sekä tyttöjä että poikia. Suurin osa ostamistani vaatteista on kyllä tyttöjen vaatteita, ja olen itse hirveän tyttömäinen tyyppi. Siksi haluaisin mielelläni useamman tyttären ja vaikka yhden pojan. Kohtelisin omaa tytärtäni kuin pientä prinsessaa."

No business like...

Entisen esimieheni oli hyvin vaikea käsittää, että on lähes mahdotonta saada mitään tehtyä hyvin, nopeasti ja halvalla. Nopeasti ja halvalla teetettiin firmassa monia asioita, mutta ne jouduttiin sitten jälkeen päin ajan kanssa korjaamaan. Itse tein töitä vitun halvalla ja hyvin, mutta myönnettäköön, että ajoittain hitaasti. Kiireessä omankin työni jälki oli juosten kustua - jos ei muiden mielestä, niin ainakin itse koin, että pystyisin parempaan.

Muussa elämässä pätee sama sääntö, ja kuulkaas nyt puhuu sellainen vihainen nuori nainen. Miehet eivät koskaan ole hyvännäköisiä, älykkäitä ja henkisesti terveitä. Hyvännäköisiä saattavat olla ja älykkäitä, mutta aina silloin kyseessä on juoppo, nisti, tunnevammainen, kitaristi ja/tai muuten henkisesti vinksahtanut henkilö. Hyvännäköisiä ja mieleltään normaaleita on myös kosolti tarjolla, mutta tyhmiä ne ovat aina ja pitävät jääkiekosta. Rumista en tiedä, kun en harrasta sellaisia.

Että tällaista on elämä sitten; kaikkea ei voi saada, vaikka itse täyttäisi jokaisen ehdon. Oikeastihan olen vain katkera, kun hiustenvärjäykseni päättyi katastrofiin, ja olen varma etten kelpaa enää kellekään. Terveisiä sateisesta Alppilasta. Vituttaa.