Seitsemän pulloa skumppaa
En ole koskaan, edes leikilläni, tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta. Jos joskus päätän lopettaa tupakoinnin, ruveta laihdutuskuurille, päivittää blogiani useammin tai tehdä muita muutoksia elämäntapoihini, teen sen todennäköisesti muuten kuin lupailemalla liikoja satunnaisina juhlapäivinä.
Aion siis ensi vuonnakin päivittää blogiani satunnaisina pyrskähdyksinä ja lähinnä krapulassa. Tällaista tämä on aina ennenkin ollut. Uudenvuodenlupaamattomuuteni (se kirjoitetaan juuri noin) johtuu suureksi osaksi siitä, etten koe tarvetta pitää kohtalaisen sattumanvaraista päivämäärää jonkinlaisena uuden alkuna ja eeppisenä muutoksen hetkenä. Itse olen havainnut taantuvani varsin tasaisesti pitkin vuotta, päivä kerrallaan.
Muistikuvani ovat hataria, mutta olen varma, että tämä vuosi on näin loppua kohden parantunut huomattavasti. Siitä kiitos niille, joille se kuuluu ja kontrastista kiitos niille, joille se ei kuulu. Minusta uusivuosi on edelleen mitä parhain juhla ja aion nauttia asiallisen määrän kuohuviiniä sen kunniaksi.