Vaatimattomia ehdotuksia

Minähän en mihinkään uuteen Bloggeriin vaihda. Vastustan kehitystä! Taaksepäin, ihmiset, taaksepäin!

Joku kaiketi jaksaa odottaa, että tämäkin blogi pitkästä aikaa taas päivittyisi, mutta minä en jaksa nyt viihdyttää teitä. Miksipä en kuitenkin täälläkin julkaisisi ainejärjestön lehteen kirjoittamaani juttua. (Voihan siihen ollakin joku syy, miksi en ihan oikeasti julkaisisi, mutta siitä minä olen autuaan tietämätön!) Ainejärjestön lehteen kirjoittaminen on muuten pelottavaa opiskelija-aktiivisuutta, jota pääsääntöisesti vastustan. En tiedä miten tässä kävi näin.

Kuten jokainen kunnon opiskelija tietää, opiskelijaelämä on silkkaa vastoinkäymisten ryydittämää tuskaa. Moni saattaa koettaa minimoida kurjuuden ja jättää luennoilla käymisen hetkeksi sikseen kyetäkseen parhaansa mukaan välttämään kaiken kyseenalaistavia näsäviisastelijoita ja jatkuvasti opetusta keskeyttäviä aikuisopiskelijoita. Jos henkilö ei kuitenkaan vielä ole täysin lannistunut, vaan yrittää kaikesta huolimatta edistää opintojaan, hän törmää muuhun kiusaan viimeistään yrittäessään lainata tenttikirjoja kirjastoista.

Korkeammat tahot ovat jo kauan tienneet, että halpaa kiusaa saa aikaiseksi luetuttamalla tenttiin kohtalaisen pienen sivumäärän, mutta siten, että materiaali on ripoteltu kymmeniin eri kirjoihin ja Virittäjän 50-luvulla ilmestyneisiin numeroihin. Jotta opiskelijat eivät suotta laiskistuisi, kannattaisi teokset varmuuden vuoksi piilottaa paikkoihin, joissa niiden ei missään tapauksessa tulisi sijaita. Lisäksi kirjastonhoitajat voisivat ottaa asiakseen järjestellä kirjat osittain ylösalaisin niin, että tenttikirjaa metsästävä veikeästi keikuttaisi päätään hyllyn edessä teosta etsiessään. Onhan julkinen nöyryytys jo 1900-luvun alussa kansakouluissa todettu tehokkaaksi opetusmetodiksi.

Sen lisäksi, että korkeammat tahot opiskelijaa näin entisestään nöyryyttävät, löytyy opiskelijoiden välisestä solidaarisuudestakin toivomisen varaa kirjastokäyttäytymisen suhteen. Olisikin entistä jännittävämpää, jos kirjojen eräpäivät muutettaisiin kirjastoissa korkeintaan ohjeellisiksi, jotta kirjaa jonottava ei mitenkään voisi tietää, koska hänen varaamansa kirja palautuu edelliseltä lainaajalta.

Käytännön tasolla voitaisiin valtion suosiollisella avustuksella (Tiedättehän, ne rahat, jotka säästetään opintotuistamme!) palkata eräänlaisia kirjastoninjoja, jotka kävisivät yön pimeitä tunteina asettelemassa kirjojen väliin räjähteitä ja rakentaisivat villejä esteratoja kirjaston käytäville. Ah, miten opiskelija siitä ryhdistäytyisi, useita kertoja turhaan kirjan varattuaan, niin kaupungin kuin yliopistonkin kirjastoista sitä kuukausia etsittyään ja James Bondin lailla esteradat selvitettyään saisi kirjan käsiinsä ─ ja se räjähtäisi.