29.3.06

Ah, surkeus, mi' sielun täyttää

Olen tehnyt töitä miltei kaksi viikkoa putkeen ja nyt pahin on ohi. Eilen vein roskat. Tänään ajattelin mennä baariin. En ole varma, mitä baarissa teen, sillä rahatilanteeni alkaa olla pakkasen puolella.

Television tuijottaminen tylsensi mieleni, joten päätin alkaa luovaksi ja opettelin soittamaan huilua uudestaan. Soitin olosuhteisiin nähden varsin hyvin, mutta huilu oli puoli sävelaskelta epävireessä. Yritin virittää ja nyt en saa sitä enää takaisin osiksi ja koteloon. Lainasin huiluani erään suomalaisen rock-yhtyeen kiertueelle noin vuonna 1996, eikä se ole ollut entisensä sen jälkeen, kun sain sen takaisin noin vuonna 2000. (Seuraavaksi kun näen Waltarin Kärtsyn kadulla, vedän turpaan.)

Aikani huilun kanssa paarattuani päätin piirtää loppuun aikaa sitten aloittamani Tom Waits -aiheisen kuivapastellityön. Eihän siitä mitään tullut, jätin mokoman rauhaan. Noh, mitäs jos vaikka rikkoisin muutaman lasin seuraavaksi! Tiskaaminen sujui tietysti ongelmitta, sillä se ei ole kovin mukavaa puuhaa, vaikka minulla onkin hurmaavaa omenaesanssille tuoksuvaa tiskiainetta.

Lähdin seinäkiipeilemään ja olin huono.

Kai te ymmärrätte, että jos tuo lumen satelu ei kohta lakkaa, minä sekoan ja tapan KAIKKI. Aloitan Pekka Poudasta, perkele.

On vähän hiljainen tämä viikko. Tosin, lauantaina pidän suklaakestit. Sitä odotellessa metablogistiseksi heittäytyäkseni: heippa vaan loputkin tilaajat. *Viil*

6 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

No tämä nyt ei liity tähän postaukseesi mitenkään, mutta ajattelin tulla kertomaan tutkijakollegalle sä-passiivitutkimuksieni viimeisimmän löydön: Seitsemän veljeksen viidennessä luvussa kertoja yltyy yht'äkkiä täysverisen sä-passiiviin: "Avara on kantoinen aho, mutta kauemmas sen reunoja ei kuitenkaan näe sun silmäs; sillä idässä, etelässä, lännes­sä sulkevat metsät sun silmäsi alan ja pohjosessa korkea vuori. Mutta jos astut tämän vuoren harvoilla kuusilla kruunatulle harjanteelle, niin kantaapa silmäsi etäälle kohden kaikkia ilmoja. Sen eteläisellä puolella näet ensik­si ihan jalkas alla tuon mainitun, juohevasti kaltevan ahon, kauempana synkeän korven, sen takana taasen Sompiosuon, ja tuolla ilman reunalla kohoo ylös vaisusti sinertävä Teerimäki." Sä-passiivia ei pidä väheksyä! Se on kirjallisuutemme kivijalka!

2:20 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

"Seuraavaksi kun näen W..."

:DDDDDDDDDDDDDDDDD *repeil*

Olisin voinut sanoa silloin jotain, mutta aihe ei tullut blogissa esille (vuonna 96 :))

*repeil aina vaan*

*lattialle putoamisen ääni*

2:36 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Noh! :D

3:14 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:17 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:18 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:25 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu