27.2.06

Akateeminen zen

Kirjoitettuani koko päivän esseetäni sä-passiivista olen valmis hukuttautumaan lingvistiseen aurajuustoon - ja minä todella sain ujutettua esseeseeni käsitteen lingvistinen aurajuusto! Kukin voi tahollaan miettiä, mitä sillä tarkoitan ja miten se liittyy sä passiiviin. Kurssin opettajakin saa miettiä sitä heti huomenissa.

Käväisin lähibaarissa tuulettumassa lonkeron avulla. Iltalehdessä lukijat kommentoivat Siltsun kaapista tulemista. Hei, kyl me silti tykätään sust, Siltsu, niinku. Vaik mä oon kyl ihan sitä mieltä, että menee mies hukkaan! Minä en enää pidä ihmisistä.

Tekstin väkivaltaisen irtiravistelun jälkeen minulla on henkisesti kuollut olo ja olen älyllisessä zen-tilassa, jossa pystyn tuottamaan hämmentävää tajunnanvirtaa ajattelematta oikeastaan mitään. Minä olen huono kirjoittamaan sivistyssanoilla höystettyä akateemista huttua, vaikka kovasti haluaisin. Opettelin joskus tahallani eroon sivistyssanojen liiallisesta viljelystä, mutta minä liikun niin epäilyttävissä piireissä nykyään, että opit alkavat karista.

Tänään olen kyvytön häviäjä ja fyysinen kuntoni on heikko. Nukkumaan ei ole menemistä, sillä olen onnistunut pilaamaan kaiken vähänkään vuorokausirytmiä muistuttaman valvomalla säännöllisesti vähintään aamuyöhön.

Yle näytti Brit Awards -koosteessaan Princen koko esityksen, joka rokkasi maailmaani. Miinuspuolina mainittakoon se, ettei Kate Bush voittanut mitään ja James Blunt vei palkinnot Madonnan ja Robbie Williamsin nenän edestä. Maailmassa on niin paljon vääryyttä. En myöskään tuntenut suurta osaa gaalan esiintyjistä, vaikka olen kovasti yrittänyt päivittää musiikkimakuani aikaan syntymäni jälkeen.

Korvissani kasvaa lingvististä jalohometta ja kieliopilliset termit lilluvat pääni sisällä pahanhajuisessa harmaassa mössössä. Tämä on niitä hetkiä, jolloin elämästä löytyy hyvin vähän asioita, joista iloita. Voin odotella ilolla Velvet Desperadosin keskiviikkoista keikkaa, mutta sitäkin varjostaa torstainen kielihistorian tentti, johon liittyvää tylsää monistelävyskää en ole saanut aikaiseksi edes hankkia vielä. Olen kyllä aikatauluttanut elämäni hienosti niin, että ehdin tehdä kaiken oleellisen. Se vain tarkoittaa sitä, etten nuku seuraavaan kahteen vuorokauteen.

Pääni onteloissa kolme viikkoa väijynyt orastava flunssa on kaiketi vihdoin puhjennut kukkaan. Olen menettänyt makuaistini, vaikkei minulla ole edes kunnon nuhaa. Vie vaan tuhkatkin pesästä, evoluutio.

4 kommenttia:

Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:04 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:05 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:07 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:09 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu