26.2.06

Oksettaa

Jostain syystä sä-passiivi-aiheisen esseeni kirjoittaminen ei edisty. En saata uskoa, että tekstinkäsittelyohjelman avaaminen edistäisi asiaa. Minulla on typerä krapula ja lisäksi olen tänään hyvin vihainen nuori nainen. Kuulitteko, SUUTUTTAA! Vihaan krapulaa.

Ja miten voisinkaan keskittyä esseen kirjoittamiseen, kun televisiosta tulee laatusarjoja toisensa perään. Pimpatkaa mun raidi! Myös blogaaminen, kynsien lakkaaminen ja esimerkiksi seinän tuijottaminen tuntuvat huomattavasti oleellisemmilta asioilta kuin tekstinkäsittelyohjelman avaaminen. Minä vihaan tietokoneita.

Jos heittäytyisin alas ikkunasta ja kuolisin, minun ei tarvitsisi enää koskaan kirjoittaa yhtään esseetä. Pitäisiköhän vaihtaa alaa ja ryhtyä vaikka siivoojaksi. Tai unelmien poikamiestytöksi. Minä vihaan tosi-TV:tä.

Oi, mutta! Minähän olen vähintäänkin unelmien poikamiestyttö. (Ellen jopa poikamiestyttönainen!) Lisäksi saatan olla helppo, mutta ette te miehetkään nyt niin vaikeasti tavoiteltavia ole. Vihaan miehiä.

Kylläpä voi aikuinen henkilö tuntea itsensä avuttomaksi, kun nousee tuolilta vain lysähtääkseen saman tien lattialle. Minulla on tapana harrastaa epämukavia ja kekseliäitä istuma-asentoja, mikä johtaa usein jalkojen puutumiseen ja huvittaviin kävelytyyleihin - eikä kukaan ole näkemässä! Millaisen sirkuspellen maailma minussa menettääkään. Vihaaaaaaaaaaaaaaaaan sirkuspellejä.

11 kommenttia:

Anonymous Herkku kirjoitti...

"Jos heittäytyisin alas ikkunasta ja kuolisin, minun ei tarvitsisi enää koskaan kirjoittaa yhtään esseetä."

Tunnen tuon tuskatilan. Empatiani!

4:41 ip.  
Blogger Sun äitis kirjoitti...

Jos minä nyt heittäytyisin ikkunasta, minun ei koskaan tarvitsisi asentaa Econet 2000 -paskaohjelmaa ja värkätä tilauksia ja laskuja, jotta voisin opettaa Laskutus, reskontra ja varastonvalvonta -kursssia! Symppaan suoa niin!!

5:41 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Ikkunastani maahan on itse asiassa matkaa noin puolitoista metriä joten kuoleminen vaatisi taitoa ja yritystä.

7:04 ip.  
Blogger Sun äitis kirjoitti...

Minä asun viidennessä kerroksessa.

7:18 ip.  
Blogger PA kirjoitti...

Minäkin asun edelleen katutasossa, mutta on pakko myöntää, että minä myös hieman pelkään pellejä.

8:04 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

Mä asuin Keravalla viidennessätoista kerroksessa! :D

8:22 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Pellejen pelkääminen on terveen ihmisen merkki.

2:48 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:04 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:05 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:07 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:09 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu