1.2.06

Elektroniikan, linkkien ja sulkumerkkien riemuvoitto

Pop-musiikki tekee elämästä niin hauskaa! Menin lumisateessa tarpoen luennolle vahingossa kaksi tuntia liian aikaisin ja nauratti vain. Tuumin itsekseni, jotta voihan Princen pikkuhousut ja nauroin näin: tirsk tsihihi. Kahvihuuruissa on mukavaa olla ja eilinen tekniikkavitutuskin hälveni, kun tismalleen vuorokauden vaihduttua sain värkättyä asianmukaisen reiän palomuuriini tapeltuani mokoman kanssa useita tunteja.

Epäilen, että 31. tammikuuta on virallinen eletroniikkavääryyden päivä, sillä kovin monella muullakin tuntui olevan ongelmia elektronisten laitteiden kanssa. Pistäkää tuo päivä muistiin, ensi vuonna se palaa, sanokaa minun sanoneen. Ensi vuonna heitän koneeni järveen, ennen kuin ehdin menettää hermoni.

Seuraa tunteellista musiikkihehkuttelua ja vielä lisää linkkejä! Tiedän, että olette odottaneet jotain näin kiinnostavaa kärsimättömyydestä soikeana viikkokaudet.

Olin ihan onnesta vaaleanpunainen, kun huomasin, että pitkästä aikaa päivittyneen Fabulan linkin kautta löytämälleni Popjustice-sivustolle kirjoittaa Savage Gardenin ihanainen Darren Hayes, elämäni rakkaus. Allmusic ehdottaa ko. yhtyeen kanssa samantyylisiksi artisteiksi mm. Hansonia ja Spice Girlsiä ja toisaalta Jeff Buckleya sekä Aimee Mannia. Ylläribonuksena listalta löytyy vielä Jari Sillanpää, eli Siltsu, kuten minulla on häntä tapana kutsua. (Voisin laittaa linkin myös kaikkiin näihin artisteihin, mutta ehkä te osaatte itsekin käyttää Allmusicia, jos kiinnostaa.)

Savage Gardenin edustamaksi musiikkityyliksi mainitaan mm. Adult Contemporary. Aikuis-etuliite ei varsinaisesti ole ensimmäinen assosiaationi Savage Gardenista. Angstailin 13-vuotiaana To the Moon and Back -kappaleen tahtiin suurella tunteella. (Niin, minä olen aika nuori.) Ne olivat hyviä aikoja. Käytin ajoittain violettia huulipunaa.

Mikä helvetin musiikkityyli tuo Adult Contemporary on ylipäänsä olevinaan. Kerran luin väärin EBM:n EDM:ksi ja ehdotin lyhenteen selitykseksi Embarassing Dance Musicia. Käsitykseni mukaan EBM (Electornic Body Music - kuulostaa vähintään yhtä naurettavalta) ei kuitenkaan ole kaukana tuosta selityksestä, joten minun ei välttämättä tarvitse ruveta tekemään musiikkia perustaakseni uuden tyylilajin.

7 kommenttia:

Anonymous starkku kirjoitti...

Ah, Dirty Mind, tuo kausista riemastuttavin! Pakko rakastaa.

http://tinyurl.com/dk6z2

10:13 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Mmm riemukasta

6:31 ip.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:04 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:05 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:07 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:09 ap.  
Blogger Zheng junxai5 kirjoitti...

zhengjx20160707
nike roshe run mens
michael kors outlet clearance
kate spade outlet
toms wedges
adidas boost
louis vuitton purses
nike air huarache
michael kors outlet
gucci outlet
air force 1 trainers
cheap jordans
michael kors outlet
adidas superstar trainers
coach outlet
cheap jordans
jordan retro 11
gucci belts
designer handbags
discount jordans
toms wedges
oakley sunglasses wholesale
burberry outlet
polo shirts
louis vuitton purses
coach factory outlet
kobe 8
jordan 6s
oakley canada
coach factory outlet online
vans sneakers
polo ralph lauren
coach factory outlet online
ray ban outlet
louis vuitton
asics running shoes
cheap oakley sunglasses
michael kors outlet online
cheap air jordans
louis vuitton outlet
montblanc pen

12:41 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu