29.11.05

Kukaan ei ole lopullisesti oman idioottinsa vanki

Liian metafyysisiin sfääreihin seikkaileva semantiikan tentti, noin puoli litraa kahvia ja kahden tunnin pakertaminen lauseenjäsennystehtävän parissa ovat suorastaan räjähtävä yhdistelmä. Saatan todella räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Minun pitäisi vielä suoriutua kielentutkimuksen luennolle ja sen jälkeen jäsentää lisää lauseita. Torstaina aion vapautua kaikesta. Se tarkoittaa sitä, etten välttämättä nuku pariin yöhön, jos aion saada kaikki kouluhommat valmiiksi. Tulkaa tekin ihmeessä silloin Älymystön levynjulkaisukeikalle.

Näin viime yönä unta, jossa joku poika soitti aamiaispöydässä Nat King Colen Midnight Flyer -kappaletta kuusikielisellä juustosämpylällä.

Meinasin kirjoittaa useissa blogeissa käsitellystä aiheesta, eli siitä, onko jokainen hyvä jossain. Toisaalta se olisi juuri nolosti siis NIIN kaks päivää sitten, ettei se olisi edes retroa. (Kasari on jo retroa toisin kuin ysäri ei ole.) Lisäksi aivoni kimpoilevat ja minun on vaikea istua aloillani. (Kirjoittaminen on hyvin vaikeaa, kun heiluttelee raajojaan ilmassa jatkuvasti ja yrittää osua näppäimiin keskivartalollaan.) Totean siis vain, että tietysti on olemassa ihmisiä, jotka eivät ole hyviä yhtään missään. (Toisaalta lasketaanko se, että joku on hyvä nuolemaan postimerkkejä? Tai käyttämään varpailla kaukosäädintä?) Itse kutsun heitä yleiskelvottomiksi. (Nää sulut on vaan niiiiiin kivoja!) Yleiskelvottomuus on siitä kummallinen tila, että se toisinaan aiheuttaa suunnattomia epäuskon tunteita. (Hurjistunut Chuck Norris repii paljain käsin kappaleiksi Helsingin yliopiston päärakennuksen!) Olen varma, että joidenkin ihmisten olisi pitänyt hajota tomuksi jo heti synnytyssalissa, koska niin yleiskelvottomien ihmisten olemassaolo on... vaan... niin... vaikeaa ymmärtää. (En ole vielä päättänyt, onko tosimiespappi sittenkin kovempi jätkä kuin Chuck Norris)

5 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä tää "jokainen on hyvä jossain" keskustelu on olevinaan? Ihan kuin se että olisi hyvä jossain on joku luontainen ominaisuus joka joko on tai ei ole - maa kutsuu?

8:00 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:05 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:07 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:08 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:10 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu