19.3.06

Ajatustenluku ihmisten välisen kommunikaation peruspilarina

Eilinen meni ihan Espooseen. Olen tehnyt viime- ja toissaviikolla muutamia liian pitkiä työpäiviä Leppävaarassa, joten kaipasin olutta ja hyvää seuraa. Vaihtoehtona oli lähteä Vuoritalolle kuuntelemaan toverini PASKA TIMOn suuresti arvostamaa noiseäläkkää tai mennä kaikista paikoista Espoon Kivenlahteen kuuntelemaan rock-musiikkia. Olin menossa työpäivän jälkeen asentamaan äitini tietokonetta sinne samaiseen Kivenlahteen, joten suunnitelmat muodostuivat kuin taikaiskusta. Jäi Paskis näkemättä. Kohtalo puuttui peliin.

Noh.

Rock-musiikki oli hyvää ja puhdisti sieluni väsyttävän ja stressaavan työpäivän jälkeen. Niin, nimittäin: Agathon's Legacy. Seura oli myös mitä oivallisinta: löysin ainakin yhden lisäuhrin Hedwig and the Angry Inch -herätysliikkeelleni. (Se on vaan niin hyvä!) Lienee tarpeetonta mainita, että kalja oli hyvää.

Nyt lopetan tämän mielipuolisen linkkailun ja keskityn kiistattoman kiinnostaviin ja yleistä hilpeyttä aiheuttaviin huumoripitoisiin huomioihin arkipäivän ilmiöistä.

Kämppis on ihmiselle kämppis. En voisi koskaan kuvitella asuvani jonkun muun tai muiden ihmisten kanssa, jos jotain kaukaisessa tulevaisuudessa aikuisena harrastettavia pitkän linjan romantillisia yhteyksiä ei oteta huomioon. Olen kuitenkin viime aikoina tullut siihen tulokseen, että olen paitsi naimisissa ja intohimottomassa rakkaussuhteessa itseni kanssa, myös itse itseni kämppis ja aion nyt avautua aiheesta.

Minua ärsyttää aivan tolkuttomasti se, että kun syön einesmuotoista kerroskiisseliä, jugurttia tai vastaavaasti pakattua nestemäisehköä substanssia (yleensä kerroskiisseliä, se vaan rulettaa) jätän purkista kuorittavat sisällöstä tahmaiset muoviläviskät tahmea puoli ylös pöydälle lojumaan. Toki, jos ne jättäisin tahmea puoli alaspäin, liimautuisivat penteleet pöytään kiinni, mutta eipä tarvitsisi varoa kyynärpäitään ja paitojaan jatkuvasti. Toiselta puolelta mustikkakiisselinen kevyt läpyskä voi ilkeämielisyyksissään pomppia arviolta ainakin kahdeksalle pinnalle keskivertoyksiössä ja mustikkakiisselöidä ne kaikki.

Palatakseni takaisin edellisen kappaleen alkupäähän: miksen minä voi vaan heittää niitä kansipapereita roskiin, kun olen avannut kiisselipurkin? Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Suuri osa kansipapereista löytyy vieläpä tiskialtaan vierestä n. 10 senttimetrin päästä roskakorista. Kylläpä ärsyttää!

Suhteeni (se intohimoton rakkaussuhde) asuintoveriini on toistaiseksi tätä lukuunottamatta varsin hyvällä mallilla, sillä olen kohtalaisen siisti ja pidän hyvästä musiikista tarpeeksi kovalla äänenvoimakkuudella. Lisäksi en ole toistaiseksi keksinyt tapaa kiukutella itselleni kertomatta siihen syytä. "No jos sun tarttee kysyy, ni unohda koko juttu!" (Tässä yritän viitata merkinnän otsikkoon. Otsikointini ei oikeasti ole niin satunnaisia kuin voisi luulla.)

Bonuksena seuraa väsyneen sunnuntai-illan johtopäätös tahi mietelmä: ihastuminen on henkistä kutitusta - hirmuisasti kikatuttaa, mutta eihän se nyt oikeasti ole hauskaa, vaan piinaavan tuskallista.

6 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Bonusmietelmääsi jotenkin liittyen: itseään ei voi kutittaa. Tämä ilmeisesti jollain ilveellä tieteellisestikin tutkittu seikka ponnahti mieleeni viimeisen kappaleen luettuani, mikä sai harkitsemaan aiempaa kommenttiajatustani uudelleen.

Alkuperäisessä muodossaan se liittyi itseensä kohdistuviin intohimoisiin ja rakkaussuhteisiin sekä niiden tavoiteltavuuteen. Mene ja tiedä.

7:37 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hih. Kiisselöidä.

Tulipas Ripalta perinteisen ripamainen kommentti. Ripa pelkää että tämä menee intrablogistiseksi diskurssiksi. Tyhmä Ripa.

7:53 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:17 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:18 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:20 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:25 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu