Multifail

Keravan raportoima Sampon verkkopankin virheilmoitus kuvaa päivääni mitä mainioimmin. Jo eilen illalla mittailin muutaman asteen kuumetta ja heräilin pitkin yötä tuskaiseen vuolaan hikoilun ja karmivan hyyn vuoropuheluun. Meillä n. 7,5 työntekijän firmassahan ei olla sairaslomalla, kun lehti on menossa samana päivänä painoon, ja pitipä minun haastatella jotain kääpää seuraavaan lehteenkin. Kaikessa tässä meni 11 tuntia.

Työpäivän puolivälissä, vitutuksen hieman laannuttua kävin tupakalla ja istahdin koneen ääreen. Takintaskusta kuului räks ja Visa Electronini oli hajalla. Lienee tarpeetonta mainita, että en omista muita maksuvälineitä ja käteisvarantoni käsittivät viisi senttiä.

Minun piti mennä ensi viikonloppuna Turkuun pitämään hauskaa (sielläkin voi, nykyään), mutta näillä näkymin istun kotona ja niistän. Katkerana en voi tietenkään olla ajattelematta, että jos olisi ollut mahdollista lepäillä tämä ja huominen päivä kotona, olisin saattanut olla viikonlopuksi terveempi, eikä kaikki olisi pilalla.

Tämän blogin keskimäärin kepeän ja humoristisen sävyn puitteissa minun on täysin mahdotonta kuvailla kaikkia niitä epätoivon sävyjä, joita olen tänään kokenut. Avautuisin oikein mielelläni mitä raaimmin sanankääntein ensi viikon aikatauluista, tilanteen täydellisesta hallitsemattomuudesta, varmasta epäonnistumisesta, stressistä, vitutuksesta, ahdistuksesta ja työmotivaation laskemisesta pakkasen puolelle, mutta jos ajattelen ensi viikkoa, alkaa itkettää.

Ei näin paljon voi edes vituttaa.