Rotten-Koivuniemi 6-0
Yläasteikäisenä käytin huomattavan määrän aikaa ja aivokapasiteettia siihen, että saisin hiukseni nousemaan kohti taivasta ja lukuisia ilmansuuntia kuin Johnny Rottenilla konsanaan. Tupeerasin, töhöttelin, pöyhin, suihkuttelin, muotoilin ja föönasin kuontaloani huomattavalla intensiteetillä, mutta mielestäni hiukset olivat silti aina lytyssä.
Sittemmin into näyttää huomiota herättävän typerältä on hieman laantunut, ja nyt kun toivoisi, että kuontalo pysyisi hetken aikaa aloillaan ja vähän viimeisimmästä muotoilusta kasvaisi, näytän aamuisin herätessäni lähinnä tältä.
Iltapäivällä krapulan hälvetessä totesin kuitenkin, että paskat, ja suihkuttelin lainahiuslakalla loputkin hiuksista pystyyn. Naurettavan suuret aurinkolasit ja jonkinlainen suorakutrista afroa muistuttava pehko päässäni palasin hetkeksi nuoruusvuosiini Espoossa, mikä oli sikäli sopivaa, että olin Espoossa.
Kampaaja, joka leikkasi hiukseni noin kuukausi sitten sillä tapaa päin helvettiä, että näytin lähinnä Paula Koivuniemeltä, on nyttemmin mitä ilmeisimmin mennyt konkurssiin, pidätetty, poistunut maasta tai kuollut. Oikein hänelle, joka tapauksessa. Koivuniemitilanne korjattiin paria tuntia myöhemmin omassa kylpyhuoneessa partakoneenterällä huolestuttavasti sohien - kuin villeinä teinivuosina konsanaan.

2 kommenttia:
Johnnyhan on epämääräisen seksikäs. Tiedä sitten naispuolisen näkemänä, mutta brittiläisenä perusurpona se näyttää melkein älykkäältä. Eli vittuuks sitten?
Muistikuvieni mukaan olen käynyt parturissa viimeeksi joskus 1980-luvulla.
Sen jälkeen olen antanut ensin hiusten kasvaa ja kun niiden harjaaminen alkaa vituttaa, ajan pääni kaljuksi, mihin sitä parturia muka tarvitaan?
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu