14.1.08

Lakatkaa olemasta tyhmiä ja vanhanaikaisia

Ihmiset, jotka luokittelevat musiikkigenrejä sukupuolen perusteella, ovat idiootteja. Esimerkiksi Last.fm-sivuston similar artists -systeemit käyvät hermoille noin muutenkin, ja sitten sen takia, että kaikki naiset muka kuulostavat toisiltaan. Myös empiiristen tutkimustemme perusteella jotkut tuohikorvat niputtavat kaikenlaista naisten esittämää musiikkia Björkistä Laura Voutilaiseen jonkin epämääräisen "sietämätöntä ulinaa" tai "ihanaa naismusiikkia" -otsakkeen alle.

Pitkään jatkunut harrastukseni, erinäisten baarien musavisoissa ramppaaminen, on osoittanut, etten itsekään aina erota yhtä herkänvahvaa ja vahvanherkkää naisartistia toisesta, mutta rajansa kaikella. En minä erota kaikkia Damien Ricen kuuloisia singer-songwriter-miehiäkään Damien Ricestä, mutta suurin osa niistä onkin hirveää paskaa verrattuna oikeasti hyviin artisteihin.

Esimerkiksi The Pipettes kuulostaa Yeah Yeah Yeahsilta suunnilleen saman verra kuin Red Hot Chili Peppersin uusin levy kuulostaa Dead Kennedysiltä: ei yhtään. Tori Amos kuulostaa Kate Bushilta suunnilleen saman verran kuin Nick Drake muistuttaa Tom Waitsia: täysin satunnaisesti ja silloinkin varsin vähän.

Tätä voimme todistaa edelleen tutkijaryhmämme kehittämällä ns. munakkuuskertoimella, joka perustuu täysin objektiiviseen arvioon eri esittäjien sukupuolesta riippumattomasta munakkuusasteesta. Esimerkiksi Coldplayn musiikkia voisimme kuvailla korkeintaan nihkeäksi kokkeliksi, kun taas Cat Powerin musiikin arvioimme noin kolmen liian kovaksi keitetyn hotelliaamiaiskananmunan arvoiseksi. U2 pääsee varhaistuotantonsa avulla suunnilleen tiun tietämille. PJ Harvey puolestaan on vähintään jonkinlainen huipputasoinen super-omeletti. Mark Laneganin munakkuus mitataan jo strutsinmunissa, kun taas Patti Smith on vähintään kokonainen strutsifarmi. Tästä pääsemme edelleen esimerkiksi Johnny Cashiin, jonka munakkuusaste on varovaisimpienkin arvioidemme mukaan kaksi strutsifarmia ja PUUMA.

Ensi kerralla, kun olette minun kuulteni niputtamassa Jeweliä ja Roisin Murphyä samaan NAISET-musiikkigenreen, muistakaa, etteivät puumat muni.

11 kommenttia:

Blogger --KATA-- kirjoitti...

ooh, oot mun idoli.

11:27 ip.  
Blogger Kriisi kirjoitti...

Joiltain osin pakko kompata.

Jos mä haluan että joku musapalvelu yrittää suositella mulle vaikka Siobhan Donagheyn kaltaista _MUSIIKKIA_ niin paljonpa kostun siitä, että saan listan niistä usual suspect ulisijatädeistä Kate Bushista Björkiin ja Goldfrappiin (joka ei toki ole huono). Okei, Siobhankin ulisee (kaikki tädit ulisee paitsi ehkä Grace Jones) mutta kiinnostais siis samanlainen muu soittimilla taiottu äänimaailma ilman sukupuolipainotuksia, kiits kiits. Saanko? En. Pitää edelleenkään luottaa kavereihin ja niiden suosituksiin. Ja niiden kavereiden hankkiminen on yhtä vaivalloista kuin omin päin uuteen musiikkiin tutustuminenkin.

12:04 ap.  
Blogger Johannes Knektman kirjoitti...

Tuli tästä mieleeni, että kun 2000-luvun alussa kävin vilkaisemassa mitä punk/UG piireissä tapahtuu (Sitä samaa kuin 80-luvun lopulla, sisäiset säännöt (Ja tietynlainen hierarkia) vain olivat tiukentuneet) niin mielenkiintoisimmat punkbändit vaikuttivat lähes järjestään olevan naisten "miehittämiä", muutoinkin uudehko minua kiinnostava musiikki tuntuu pääosin olevan naisten tekemää.

12:25 ip.  
Anonymous iina kirjoitti...

Hei,

eräs ystäväni lähetti mulle linkin tähän entryysi, koska vaahtosin lokakuussa vähän samasta aiheesta (http://niijniij.blogs.fi/2007/10/11/saannot_ja_poikkeukset~3120450).

Lohdullista huomata, että muitakin kismittää.

7:15 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Mä olen aina luullut olevani ainoa, jonka mielestä Johnny-setä vakavassa mielessä tietää mitä tekee ja tekee sen selittämättä.

Enkä mä edes pidä siitä musasta, mutta tekijä on tekijä.

8:45 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta, jos muissa yhteyksissä tuodaan jatkuvasti (ja eritoten naisten toimesta) sukupuolta esiin kaikkein määrittävimpänä tekijänä mitä erilaisimmissa asioissa, niin ei kai se mikään ihme ole että tämä läiskyy yli musa-arvosteluihinkin.

11:39 ap.  
Blogger Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Mikäli Last FM:n kantavana ajatuksena on sosiaalinen musiikkivallankumous, taitaa tämä päre peräänkuuluttaa epäsosiaalista sellaista? Sweet.

8:21 ip.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

ninest123 09.16
burberry outlet, michael kors handbags, ralph lauren outlet, louboutin shoes, michael kors outlet online, replica watches, michael kors outlet store, louboutin uk, louis vuitton outlet, longchamp outlet, ray ban sunglasses, tiffany jewelry, uggs on sale, christian louboutin, longchamp bags, oakley sunglasses, gucci handbags, ralph lauren polo, nike air max, burberry factory outlet, uggs outlet, cheap jordans, uggs on sale, oakley sunglasses, michael kors outlet, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors, louis vuitton, uggs outlet, prada handbags, christian louboutin, louis vuitton outlet online, oakley sunglasses, nike outlet, prada outlet, uggs on sale, michael kors outlet online, nike free, louis vuitton handbags, tory burch outlet, ray ban sunglasses, replica watches, nike air max, tiffany jewelry

8:50 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

lunette ray ban pas cher, coach outlet, north face uk, hollister uk, hogan sito ufficiale, michael kors outlet online, ray ban uk, new balance, converse, michael kors, true religion jeans, nike roshe run pas cher, chanel handbags, michael kors, nike tn pas cher, nike air max pas cher, coach outlet, true religion outlet, true religion outlet, louboutin pas cher, kate spade, timberland pas cher, burberry pas cher, longchamp soldes, michael kors uk, sac guess pas cher, hermes pas cher, polo lacoste pas cher, longchamp pas cher, north face pas cher, jordan pas cher, abercrombie and fitch, lululemon outlet, nike blazer pas cher, ralph lauren pas cher, coach outlet store online, vans pas cher, vanessa bruno pas cher, kate spade outlet, lunette oakley pas cher, coach purses, nike air force, true religion outlet, nike free pas cher, nike air max

8:53 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

hermes handbags, valentino shoes, ghd hair, asics running shoes, nike air max uk, jimmy choo outlet, longchamp uk, nike free, lululemon outlet, mac cosmetics, giuseppe zanotti, insanity workout, softball bats, herve leger, beats by dre, bottega veneta, p90x workout, wedding dresses, mont blanc, hollister clothing, new balance shoes, nike air max uk, abercrombie and fitch UK, nike roshe run, abercrombie and fitch, nike trainers uk, salvatore ferragamo, nike air huarache, instyler ionic styler, north face outlet, reebok outlet, chi flat iron, babyliss pro, celine handbags, nike roshe uk, soccer jerseys, polo ralph lauren uk, soccer shoes, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie, vans outlet, nike air max, mcm handbags, mulberry uk

8:55 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

ugg,uggs,uggs canada, replica watches, sac louis vuitton, gucci, pandora jewelry, juicy couture outlet, nike air max, swarovski jewelry, marc jacobs, supra shoes, doke & gabbana, polo ralph lauren, ray ban, louis vuitton, oakley, links of london uk, lancel, thomas sabo uk, louis vuitton uk, michael kors outlet online, ugg pas cher, bottes ugg pas cher, iphone cases, pandora jewelry, hollister, louis vuitton, montre pas cher, toms shoes, pandora charms, coach outlet, sac louis vuitton, louboutin, ugg uk, vans scarpe, swarovski uk, pandora uk, timberland boots, michael kors outlet, juicy couture outlet, ugg,ugg australia,ugg italia, converse shoes outlet, hollister, michael kors handbags, wedding dresses uk, converse, karen millen uk
ninest123 09.16

8:58 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu