Tutkimuksemme videopeleistä ja kärsimättömyydestä

Viikonloppu on peruttu! Kärvisteltyäni eilen yhtäaikaisesti krapulatuskissa, kuukautiskivuissa ja epämääräisen esiflunssan kourissa jäljelle on jäänyt entistä voimakkaampi flunssaisuus, kuumeilu ja etenkin yleinen tylsyys. Kenenkään ei pitäisi tuijottaa näin paljon televisiota.

No, koska tänään on ollut poikkeuksellisen tylsää, olen viettänyt paljon aikaa internetissä, jossa on käyty keskustelua muun muassa videopeleistä. Minä olen kautta aikojen ollut todella huono kaikissa mahdollisissa peleissä - pasianssista jalkapalloon. Erityistä kyvyttömyyttä osoitan kuitenkin kaikissa peleissä, jotka liittyvät elektronisiin vempeleisiin.

Syytän kaikesta köyhää lapsuuttani ja sitä, ettei meillä ollut koskaan varaa ostaa Nintendoa. Jos olisin pienestä pitäen tottunut ohjailemaan ruudulla hilluvia pikku-ukkoja kapulan välityksellä, en ehkä olisi niin mahdottoman huono hahmottamaan ruudulla tapahtuvan liikkeen ja käsieni toiminnan yhteyttä.

Lainasin jo jonkin aikaa sitten kokeilumielessä Gamecuben ja muutaman pelin eräältä toveriltani. Paria peliä jaksoin kokeilla - Harvest Moonia pelasin jopa useampaan otteeseen ennen kuin kyllästyin. Resident Evilin kohdalla menetin kuitenkin hyvin nopeasti hermoni seiniä päin kävelemiseen ja ruudulla liikkuvan hahmon yleiseen vammaisuuteen, jota yhteensopimattomuuteni ohjaimen kanssa aiheutti.

Toistaiseksi kuutio on siis lähinnä hengaillut TV:n kulmalla pölyttymässä. Vaatii suunnattoman tylsyyden kulminaatiopisteen, kunnes kosken siihen uudestaan. (Ehkä siis huomenna.)

Traagista tässä on se, että esimerkiksi tällaisina tylsinä flunssaisina iltoina tai ankeina krapulapäivinä tuhlaisin kernaasti aikaani johonkin muuhunkin kuin summittaiseen nettisurfailuun ja vielä summittaisempaan TV:n tuijottamiseen. Lisäksi nämä pelit kuulostavat ja näyttävät niin jännittäviltä! Kynnys ostaa minkäänlaista pelikonsolia on kuitenkin kohtalaisen suuri, jos on yleisesti kyvytön ja lisäksi pohjattoman kärsimätön oman kyvyttömyytensä suhteen.

Jos joskus päätän kasvaa henkisesti, kuten naistenlehdissä aina tehdään, hankkiudun eroon tästä kärsimättömyydestä, jonka takia en pelaamisen lisäksi ole koskaan oppinut esimerkiksi laskemaan matematiikkaa, soittamaan kitaraa tai mitään muutakaan soitinta kunnolla tai ompelemaan vaatteita.

(Guitar Herossa olen muuten alkanut hiljattain olla jo ihan siedettävän hyvä tahkottuani sitä maanisesti läpi parin päivän ajan toisaalla tylsäillessäni.)