Verta, pornoa ja muuta kyseenalaista

Asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu... enkä kuvittele olevani minkään sortin asiantuntija tälläkään alalla, mutta sen enempää selittelemättä toteaisin, että ottaa helvetisti päähän itsetarkoituksellinen shokeeraaminen taiteessa ja tällä kertaa spesifisemmin elokuvataiteessa.

En koe olevani normaalia herkempää tai karskimpaa sorttia väkivallan tai muun ns. graafisen materiaalin suhteen. Kliininen lihanleikkuu, teurastus tai verenvuodotus ei yleensä hätkäytä minua kummasti, ellei asiayhteys ole jollain tapaa epämiellyttävä tai ikävästi kieroutunut. Toisin kuin yllättävän moni, en ota asiakseni katsoa elokuvia tai muuta kuvamateriaalia, jonka ensisijaisesti kokisin epämiellyttäväksi, jos sillä ei ole mitään taiteellista, humoristista tai informatiivista arvoa.

Näin ollen pidän mm. elokuvaa Sodoman 120 päivää lähinnä epämiellyttävänä roskana. Samaan kategoriaan luen myös varsin äskettäin katsomani elokuvan Aistien valtakunta, joka myös ärsytti kirjoittamaan tämän merkinnän.

Molemmille elokuville on minun nähdäkseni yhteistä se, että perversiot ja yksityiskohtaisesti kuvattu väkivalta eivät kerro mistään muusta kuin perversioista ja väkivallasta. Koska oma kokemusmaailmani (ja toivottavasti monen muunkin) on kohtalaisen etäällä edellä mainituista aihepiireistä, elokuvaan eläytyminen on käytännössä mahdotonta. Tästä seuraa tunne silkasta ajanhukasta ja ärsyyntyminen siitä, että joutui katsomaan epämiellyttävää kuvamateriaalia saamatta siitä irti muita kuin ällötyksen ja välinpitämättömyyden tuntemuksia.

Seksiä ja väkivaltaa on todistettavasti mahdollista käyttää elokuvissa siten, että se tuo aiheen käsittelyyn jotain lisäarvoa. Omasta mielestäni hyviä todisteita tästä ovat John Cameron Mitchellin hurmaava Shortbus, jossa seksiä kuvataan hyvin maanläheisesti, hauskasti ja kepeästi sekä unkarilainen Taxidermia, jossa ihmisruumiista tehdään -- lähinnä vertauskuvallisessa mielessä -- monimutkainen pala lihaa yllättävän nokkelalla ja hauskalla tavalla.

Molempien mainittujen elokuvien teemoja olisi varmasti voitu käsitellä myös ilman graafista sisältöä ja mahdollisesti jopa yhtä hyvin. Näiden kahden elokuvan kohdalla mahdollisesti häiritseväksi luokiteltava sisältö ei kuitenkaan minua henkilökohtaisesti häirinnyt. Lisäksi molemmat elokuvat on ihan aiheellisesti lähes kaikissa maissa (paitsi Ranskassa, koska ne on hulluja kaikki) luokiteltu lapsilta kielletyiksi (K-18), mistä pääsemmekin toiseen valitukseeni Aistien maailma elokuvasta.

Minun ja seuralaiseni suureksi järkytykseksi Aistien maailma oli luokiteltu Suomessa vain alle 15-vuotiailta kielletyksi. En haluaisi mitenkään pilata ihmisiltä elokuvan juonta -- jos se ei olisi täysin yhdentekevä -- mutta varsin peittelemättä esitetyt lukuisat seksikohtaukset ja hyvin yksityiskohtaisesti kuvattu peniksen irtileikkaaminen eivät minusta sovi alle 18-vuotiaille, jos elokuvien kieltämisessä ja sallimisessa yritetään säilyttää edes etäisesti yhtenäinen linja. Hitto vieköön, en ole nähnyt yhtään pornoelokuvaa, joka tätä pahemmin turmelisi mielen. Kaljakin on terveellisempää kuin tällainen roska!

Esimerkiksi Quentin Tarantinon Kill Bill on luokiteltu Suomessa K-18-elokuvaksi, vaikka siinä esitetty verenvuodatus on varsin kepeää ja täysin epärealistista sarjakuvaväkivaltaa. Millä perusteella nämä luokitukset oikein tehdään? Onko jossain joku robotti, joka laskee elokuvassa näytetyn veren määrän litroissa sekä alastoman ihmiskehon pinta-alan ja lätkäisee K-tarran DVD-koteloon täysin elokuvan sisällöstä tai tarinasta riippumatta?

Paperilla 60 ihmisen teurastaminen katanalla tosi makeessa Kung-Fu-tappelussa voi näyttää epäilyttävämmältä kuin pari kuristusleikkiä ja harrastelijakuohinta, mutta veikkaisin että henkisesti suhteellisen terveen ihmisen mieli järkkyy jälkimmäisestä enemmän. Entä sotaelokuvat! Niissä kuolee ihmisiä kuin ruttoista karjaa ja niitä saa vapaasti katsoa aika moni nuorempikin. Katsovatko ne ikärajaluokituksia jakelevat tahot edes näitä elokuvia?

Vähänpä on järkeä tässä, toteaa nimimerkki Suomen huolestuneet äidit.