2.4.07

Nuoren Saaran kärsimykset

Työt tulivat tielle, enkä ole suorittanut tänä keväänä vielä yhtäkään opintopistettä. Päätin siis hätäpäissäni suorittaa tenttimällä pikaisesti vielä toukokuun aikana 20 sellaista (en tiedä kuinka monta opintoviikkoa se on). Niinpä kirmasin tänä aamuna viriilin oriin lailla yliopistolle sujauttelemaan mitä moninaisimpiin laatikoihin ja lokeroihin tenttikuoria ja suorin päärakennukselta opiskelijakirjastoon etsimään luettavia teoksia.

Kuten blogistakin ilmenee, ainejärjestöni lehti (Siulaset) julkaisi hiljattain avautumiseni kirjastojen käyttämisen vaikeudesta. Ilmeisesti kirjoitus herätti jonkinlaisia tuntemuksia myös kirjastotädeissä. Kuulemani mukaan joku niistä "käävistä" - kuten ystäväni asian ilmaisi - on sähköpostitellut asiasta ilmeisesti jollekin sähköpostilistalle, jolle en itse kuulu.

Kirjastoon mennessäni minulla oli lista niistä n. 15:stä kirjasta, jotka kokonaan tai osittain pitää seuraavaan tenttiin lukea. Hakukoneen ääressä alleviivailin sisäisten riemunkiljahdusten säestämänä jokaisen teoksen yksi kerrallaan, sillä kaikkia löytyi kirjastosta jopa useita kappaleita. Itse asiassa kirjoja oli saatavilla niin paljon, etten pystynyt lainaamaan niitä kaikkia, sillä ne eivät olisi mahtuneet laukkuuni.

Todennäköistä tietysti on, että kaikki johtuu ajankohdasta. Lukuvuosi on niin lopuillaan, ettei kukaan hullu suorita enää minkäänlaisia tenttejä - ainakaan sellaisia, joihin täytyy lukea 15 kirjaa. Haluaisin kuitenkin ajatella, että kaikki on minun kirjoitukseni ansiota ja maailma hymyilee opiskelijalle nyt hieman kauniimmin, kun olen ajanut ylemmät tahot korjaamaan koko kirjastojärjestelmän.

Pino kirjallisuutta (keskiajasta romantiikkaan) ikkunalaudallani masentaa minua. Minulla on kaksi viikkoa aikaa lukea ne ja vielä kirjastoon jääneet opukset. Taiteiden tutkimuksen laitoksella ne kaiketi olettavat, että yleistä kirjallisuustiedettä opiskelevat ovat sen verran harrastuneita, että ovat lukeneet kaunokirjallisuuden klassikot jo aikaa sitten. Monet varmaan ovatkin, tietysti. Onneksi luettavana on kevyitä teoksia, kuten Nuoren Wertherin kärsimykset, Jumalainen näytelmä ja vähän Shakespearea. Puhumattakaan noin sadasta sivusta ruotsinkielistä kirjallisuushistoriaa.

Voi miksi minä en lukenut näitä silloin, kun olin nuori ja ikäistäni fiksumpi? 15-vuotiaana oli niin paljon helpompaa olla ikäistään fiksumpi. Parikymppisenä muutkin ovat jo fiksuja, mutta minä vain taannun taantumistani. Ja miettikääpäs sitä, että opin yhdeksän kuukauden ikäisenä puhumaan. Sepäs vasta olisi elämää, jos nykyään riittäisi se, että osaa puhua!

9 kommenttia:

Anonymous minh kirjoitti...

Hyi helvetti sitä nuorta Wertheriä! Se kirja kulki mun kassissa teininä monta vuotta brassailumielessä ja todennäköisesti kärsimykset imeytyivät laukun läpi suoraan minuun, koska ei ole vieläkään ko. opusta tarvinnut lukea.
-minh-

5:35 ip.  
Blogger Mike Pohjola kirjoitti...

Mä opin väitetysti seitsemänkuukautisena tai ainakin jotain osasin sanoa, mutta tällanen mustakin tuli.

7:45 ip.  
Blogger ZePanda kirjoitti...

Voi jeesuk vtt tään bloggerin kanssa.
- - - -

Asiaan. Werther-hommat on valitettavan tuttuja. Vihasin häntä silloin ja vihaan nyt. Mutta, kuten proffamme jotakuinkin muotoili: jos meikä valmistui niin kuka tahansa voi valmistua. VOIMAA. Kyl se sitten, kuitenkin.

11:05 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

Näenkö tässä yhteyden: pitäisi lukea tenttiin > päivitänpä blogia mieluummin...
Hommaa lisää tenttejä!

Onks se Werther joku karkki?

11:03 ap.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Kervå, ei huolta, niitä on neljä tässä seuraavan puolentoista kuukauden sisällä!

Ai että, se Werther on sellaista kuule SIELUN KARKKIA.

11:59 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:33 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:34 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:36 ap.  
Blogger ninest123 Ninest kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:37 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu