9.4.07

Viiltävää analyysiä tuhatjotainluvun kirjallisuudesta

Johonkinhan turhautumistaan on purettava ja mikä voisi olla otollisempi paikka sille kuin oma rakas sivu-umpikujani tällä suunnattomalla valtaväylällä, jota Internetiksi kutsutaan.


Terveisiä vaan Sirkka Heiskanen-Mäkelälle, joka on teoksessaan Euroopan kirjallisuuden valtavirtauksia päättänyt änkeä jokaiseen virkkeeseen vähintään yhdet sulut ja muutamat ajatusviivat. Annanpa teille esimerkin:

"Historian kehitys syrjäytti onneksi tämän enimmäkseen antiikin kirjailijoita plagioivan ns. uuslatinalaisen runouden, johon myös Petrarcan tuotannosta hänen itsensä eniten arvostamat teokset - kuten lattea (ja kesken jäänyt) eepos Africa, eklogit (paimenrunot), epistolat (runokirjeet) ja proosamuotoiset exemplum-kokoelmat (esim. De viris illustribus) - kuuluvat."


Arvon Sirkka, tuollaista tekstiä on ihan helvetin rasittavaa lukea. T. Saara

Terveisiä myös Wertherille, jonka kärsimykset eivät olleetkaan raskaslukuista ja tylsää paskaa, kuten ihmisten kommenteista olin päätellyt, vaan täysin tyhjänpäiväistä paskaa, joka oli onneksi todella nopealukuista. Haluaisinkin seuraavaksi helpottaa kaikkien vielä aloittelevampien kirjallisuudenopiskelijalukijoideni elämää tiivistämällä Nuoren Wertherin kärsimykset muutamaan interjektioon ja neljään lauseeseen: "Ah, voih, kauniita ruusuja! Oih! Tosi hyvä tsigu, lääh vonk. Aih! Voih! Se on naimisissa! Nyyh. Ammun itteni." Tentissä jos kysytään, tulee varmaan kirjoittaa jotain ihmisen tunteiden käsittelystä luontokuvauksen avulla. Ja muutkin kuin kirjallisuudenopiskelijat voivat tämän jälkeen brassailumielessä väittää lukeneensa.

Rakkain Werther, ammu ittes. HAH! T. Saara

En uskalla lausua ääneen entisestään vahvistunutta mielipidettäni Shakespearesta, koska se on vähän sama kuin sanoisi, että Beatles on huono bändi. Erona tosin on se, että Beatles on ihan törkeen hyvä. Oho, tuohan oli vähän sama kuin olisin sanonut, että Shakespeare on huonoa.

Mutta siis ihan tosi. Kaikissa kirjallisuudentutkimusta tai -historiaa käsittelevissä opuksissa mainitaan aina, että Shakespearea pidettiin ja pidetään edelleen yhtenä maailman nerokkaimmista kynäilijöistä, mutta en ole koskaan nähnyt sitä erityisemmin perusteltavan. Toisinaan joku hehkuttelee Shakespearen virtuoosimaista sanataituruutta, mutta sekin on perusteluna vähän yhtä tyhjän kanssa. Etenkin kun en huomaa sanataituruudessa suurta eroa moneen muuhun runoilijaan verrattuna edes alkukielisissä teoksissa. Ne näytelmät nyt ainakin ovat ihan typerää huttua. Mikä juttu sekin on, että kaikki kuolevat aina lopussa! Haiskahtaa kuulkaa pahasti siltä, ettei ole kunnon lopetusta keksitty. Eivätkä ne sonetitkaan minussa varsinaisesti herätä mitään kovin wertheriäänisiä tuntemuksia. Ei ole hyvä tämä Shakespeare.

Parahin (Not!) Shakespeare, HILJAA! T. Saara

Mutta ei tämä kaikki silkkaa tuskaa ole, kuten elämäni yleensä, sillä osa tähän mennessä lukemistani kirjoista on miellyttänyt minua. Voltairen romaani Candide oli virkistävän nopealukuinen ja perin viihdyttävä teos, kun taas Danten Jumalainen näytelmä on ollut toistaiseksi vaikealukuisuudestaan huolimatta varsin mielenkiintoinen. Huomaatteko kuinka paljon vähemmän minulla on sanottavaa, kun en hauku mitään?

Epäilyttäväähän sekin on, jos pitää Dantesta. Kun ei kukaan oikeasti kuitenkaan tykkää sellaisista tosi vanhoista kirjoista ja jos muuta väittää ni teeskentelee ja haluis vaan olla salaa A.W. Yrjänä.

Dante, kultamussukkaiseni, sä oot ihan hyvä jätkä. T. Saara

Voltairesta en uskalla sanoa, kun se oli enemmän filosofi, enkä ole perehtynyt siihen puoleen oikein.

Kursivoidut terveiset liittyvät muuten hiljattaiseen sisäpiirivitsiin, jota teidän, lukijani, ei ole tarkoitus ymmärtää. Henkilö, joka ne ymmärtäisi, ei lue tätä blogia, joten tarkoitukseni tässä - kuten elämässäni yleensä - on viihdyttää lähinnä itseäni. Voi toki olla, että teidän huumorintajunne on samoissa määrin kutistunut kuin omanikin, jolloin vitsi naurattaa teitä ihan sellaisenaan, vaikka kello ei olisi vielä neljää aamuyöllä.

Haluaisin kiteyttää tuntemukseni tämän kuvan avulla myös niille, joilla on keskittymisvaikeuksia tai jotka osaavat kenties lukea vain vähän:

18 kommenttia:

Blogger kervå kirjoitti...

"vähän sama kuin sanoisi, että Beatles on huono bändi"

perskeeles, että peljästysin tossa. sitten tajusin, että se oli semmonen vertaush. mutta kyllä se rytmihäiriöitsi.

2:06 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Wertheristä tuli mieleeni jakaa kanssasi ja kanssanne taannoin kirjoittamani Kirjavalio Alastalon salista:

Miehet kokoontuvat saliin. Juodaan ensin kahvit ja sitten viinaa. Päätetään rakentaa laiva. Mennään syömään.

------------

Mukavaa, että olet ruvennut taas päivittämään. Käy visiitillä mun blogissa ja tule mukaan Tallinnaan.

- Junakohtaus, kirjautumisongelma

2:06 ap.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Miten mukavaa, että kommentoitte.

Ei millään pahalla, mutta en halua olla jumissa keskellä merta ja vieraassa maassa epämääräisen bloggaajalauman kanssa. Tykkään pitää pakotieni avoinna, joten jätetään Tallinna väliin.

2:46 ap.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Eesti ei ole mikään vieras maa, se on omaa maata jos mikä. Jostain hyvin, hyvin kaukaa jokin kuiskuttelee ja kuiskuttelee kauniisti, hyvin kauniisti.

http://lyhytlinkki.net/?gq3cue4e

Mutta tietysti tulet tai olet tulematta halusi mukaan.

3:34 ap.  
Blogger Takaisin Kallioon kirjoitti...

Kursiivit huvittivat vaikka neljään on vielä parisenkymmentä minuuttia. Mutta se saattaa olla myös sattumaa.

3:39 ap.  
Blogger justsopivasti kirjoitti...

Mites stripparin hommat ovat maittaneeet?

10:16 ap.  
Blogger Ana kirjoitti...

Detalji: aiemmassa kommentissani mainitsin proffan sanoneen, että jos minä valmistuin kuka tahansa voi valmistua (ei strippariksi ku siksi toiseksi), ja nyt mun on tietenkin pakko kertoa, että proffa oli juurikin Sirkka Heiskanen-Mäkelä.

Mut ei mulla siis mitään asiaa ollu. Jatkakaa.

(Beatles saa olla tai olla olematta hyvä bändi, mutta henk.koht. mielipiteeni on että ne on munattomia uikuttajia.) (Ja myös Bloggeri on paska)

11:51 ap.  
Blogger kervå kirjoitti...

Jep, pakoreitti täytyy olla erityisesti tilanteessa, jossa junis saattaa ryhtyä laulamaan :D

2:43 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Älyllisen ylivoimaisuuden tunteita pursuavien ja siihen kompastelevien tekstiesi valossa ei ollut kummoinenkaan ylläri, että Shakespeare ei ole sinusta kehuttava kirjailija. Sopii kivasti kuorrutukseen.

5:06 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Aivan! Ja se johtuu itse asiassa juurikin siitä, että olen mielestäni älykkäämpi kuin Shakespeare!

6:13 ip.  
Blogger Jari Sedergren kirjoitti...

Kuka tahansa on älykkäämpi kuin Shakespeare, joka on kuollut.

Mutta perintö elää.

6:35 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Niin, mietin tuossa pari tuntia sitten spåramatkalla, että olisi pitänyt lisätä tuon virkkeen loppuun "oli". Minä nyt en vaan oikeasti ymmärrä sitä Shakespearen hienoutta. Minusta olisikin mukavaa, jos joku tulisi valittamaan minulle tähän liittyen, että "sä et vaan ymmärrä", koska se olisi täysin totta.

9:54 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sä et vaan ymmärrä.

Mutta sulla on kavereita, jotka on valmiita auttamaan pyynnöstä. Mitä ilmeisimmin.

Olen varma, että näihin varmistussanoihin kätkeytyy jotain salattua viisautta, t. nimim. "yewcyetn".

11:31 ip.  
Blogger Kummitus kirjoitti...

Ne loputtomat kuolemiset ja varsinkin niihin liittyvät pateettiset monologit menee kyllä usein vitsin puolelle, mutta oli Shakespeare silti keskimääräistä kovempi jätkä. (Mikäli se nyt oli ylipäätään jätkä, eikö sen henkilöllisyydestä kiistellä edelleen.) Sillä oikeasti oli aika hyvin hallussa sellainen konfliktin rakentaminen. Ne jutut paisuu aina ihan hillittömiksi, niissä on sellaista tragedian vääntöä jota ei löydä Salkkareista, ja kuitenkin ne asetelmat ja niiden ristiriitojen kärjistymiset ei tunnu mitenkään keinotekoisilta, koska henkilöt on niin uskottavia ja tarkasti rakennettuja. Niissä on oikeasti aika paljon sävyjä, jos vaan lukee sen miekanheiluttelun ja yksinpuhelemisen läpi.

Olis paljon muutakin, mutta kehtaan pitkästyttää enää tämän kappaleen verran. Eipä Shakespearen lukeminen ja arvostaminen mikään sivistyksen mittari ole, eikä se varmaan muutenkaan ole olennaista - paitsi niille, joita kiinnostaa kirjoittaa tai ohjata draamaa, esim. leffoja. Jos aikoo oppia kirjoittamaan draamaa ihmisistä jotka haluaa jotain, tai ihmisistä joilla on vaikeaa kun ne ei saa mitä ne haluaa, tai ihmisistä jotka valehtelee saadakseen jotain, jne. jne. - niin silloin nää näytelmät on aika ehdotonta lukemista. Oon saanut sellaisen kuvan, että just käsikirjoittajat ja muut "ammattilaiset" onkin niitä, jotka pitää tätä Shakespearen kulttia pystyssä.

7:55 ip.  
Blogger " " kirjoitti...

"käsikirjoittajat ja muut 'ammattilaiset' onkin niitä, jotka pitää tätä Shakespearen kulttia pystyssä."

Paljon mahdollista. Toisaalta vuosikymmeniä jatkunut Shakespearen lainaaminen on ehkä osaltaan banalisoinut herran (?) omaa tuotantoa. Tarkoitan, että siinä ei tunnu olevan mitään erikoista, kun näytelmistä on jo nähnyt (ja lukenut) lukemattomia pastisseja ja kopioita. Ehkä.

12:40 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:37 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

zzzzz2018.7.26
ed hardy clothing
huaraches
superdry clothing
nike soldes
ugg boots
christian louboutin shoes
ultra boost 3.0
jordans
ugg boots clearance
nike shoes for men

10:08 ap.  
Blogger 7885 kirjoitti...

0727jejenew balance pas cher femme Tous les composants asics gel runmiles homme avis de la sneaker air jordan chaussure fr avis sont fusionnés avec seulement nike air max 1 essential noire homme trois parties principales. new balance verte femme pas cher Principalement parce que les asics kith france routines d'entraînement air jordan femme bordeaux d'échauffement ont augmenté la nike air max thea print prix flexibilité.

11:30 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu