1.3.07

Vaatimattomia ehdotuksia

Minähän en mihinkään uuteen Bloggeriin vaihda. Vastustan kehitystä! Taaksepäin, ihmiset, taaksepäin!

Joku kaiketi jaksaa odottaa, että tämäkin blogi pitkästä aikaa taas päivittyisi, mutta minä en jaksa nyt viihdyttää teitä. Miksipä en kuitenkin täälläkin julkaisisi ainejärjestön lehteen kirjoittamaani juttua. (Voihan siihen ollakin joku syy, miksi en ihan oikeasti julkaisisi, mutta siitä minä olen autuaan tietämätön!) Ainejärjestön lehteen kirjoittaminen on muuten pelottavaa opiskelija-aktiivisuutta, jota pääsääntöisesti vastustan. En tiedä miten tässä kävi näin.

Kuten jokainen kunnon opiskelija tietää, opiskelijaelämä on silkkaa vastoinkäymisten ryydittämää tuskaa. Moni saattaa koettaa minimoida kurjuuden ja jättää luennoilla käymisen hetkeksi sikseen kyetäkseen parhaansa mukaan välttämään kaiken kyseenalaistavia näsäviisastelijoita ja jatkuvasti opetusta keskeyttäviä aikuisopiskelijoita. Jos henkilö ei kuitenkaan vielä ole täysin lannistunut, vaan yrittää kaikesta huolimatta edistää opintojaan, hän törmää muuhun kiusaan viimeistään yrittäessään lainata tenttikirjoja kirjastoista.

Korkeammat tahot ovat jo kauan tienneet, että halpaa kiusaa saa aikaiseksi luetuttamalla tenttiin kohtalaisen pienen sivumäärän, mutta siten, että materiaali on ripoteltu kymmeniin eri kirjoihin ja Virittäjän 50-luvulla ilmestyneisiin numeroihin. Jotta opiskelijat eivät suotta laiskistuisi, kannattaisi teokset varmuuden vuoksi piilottaa paikkoihin, joissa niiden ei missään tapauksessa tulisi sijaita. Lisäksi kirjastonhoitajat voisivat ottaa asiakseen järjestellä kirjat osittain ylösalaisin niin, että tenttikirjaa metsästävä veikeästi keikuttaisi päätään hyllyn edessä teosta etsiessään. Onhan julkinen nöyryytys jo 1900-luvun alussa kansakouluissa todettu tehokkaaksi opetusmetodiksi.

Sen lisäksi, että korkeammat tahot opiskelijaa näin entisestään nöyryyttävät, löytyy opiskelijoiden välisestä solidaarisuudestakin toivomisen varaa kirjastokäyttäytymisen suhteen. Olisikin entistä jännittävämpää, jos kirjojen eräpäivät muutettaisiin kirjastoissa korkeintaan ohjeellisiksi, jotta kirjaa jonottava ei mitenkään voisi tietää, koska hänen varaamansa kirja palautuu edelliseltä lainaajalta.

Käytännön tasolla voitaisiin valtion suosiollisella avustuksella (Tiedättehän, ne rahat, jotka säästetään opintotuistamme!) palkata eräänlaisia kirjastoninjoja, jotka kävisivät yön pimeitä tunteina asettelemassa kirjojen väliin räjähteitä ja rakentaisivat villejä esteratoja kirjaston käytäville. Ah, miten opiskelija siitä ryhdistäytyisi, useita kertoja turhaan kirjan varattuaan, niin kaupungin kuin yliopistonkin kirjastoista sitä kuukausia etsittyään ja James Bondin lailla esteradat selvitettyään saisi kirjan käsiinsä ja se räjähtäisi.

5 kommenttia:

Blogger Ana kirjoitti...

Miten sä voit olla vaihtamatta uuteen bloggeriin? Meitsejä eivät päästäneet enää vanhoilla tunnareilla sisään! Miten, miks sä vältit sen pakottamisen? YHYY, epäreiskaa!

Mä menin samantien wordpressiin. Hasta la paska, plokkeri.
http://zepander.wordpress.com

PS päivän kuva-arvoituksena näyttää olevan "fatkryd". Mitä, "läskimauste"?

2:28 ip.  
Blogger Annimaria kirjoitti...

Joo, mäkään en päässyt enää sisään vanhoilla tunnuksilla. Huijausta, sanon mä.

2:11 ap.  
Blogger kervå kirjoitti...

Päivittelyä!!!

8:05 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:34 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:37 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu