Ihmiskunnan viholliset: Turku ja VR

Turun rautatieasema on surkea paikka. Sain pomoltani kyydin asemalle, enkä jaksa tuossa pakkasessa lähteä muualle odottelemaan junaa yli puoleksi tunniksi. Ensinnäkin ihan perseestä on se, että lipusta joutuu maksamaan 50 senttiä enemmän, jos sen ostaa tiskiltä, eikä junamaatista. Tämä on varmasti Turun rautatieaseman syytä, pääasiassa.

Siinäpä sitten pyörin ympyrää hetken vinhasti, vanhasta tottumuksesta kuin liikuntavammainen pingviini, kuten täällä tapana on. Ajankulukseni ajattelin käydä vessassa vaikkapa puuteroimassa nenää tai pöyhimässä tukkaa, mitä nyt naiset pääsääntöisesti WC:ssä tekevät. Kehtaavatkin kahvilan yhteydessä olevasta WC:stä velottaa euron/käynti. Pitäkää saastaiset turkulaisvessanne, sanon.

Vatsantäytettäkin havittelin, mutta kiskovat yhdestä todennäköisesti nihkeästä ja mauttoman kuivasta patongista asemakahvilassa miltei viisi euroa. Ja tämä on se sama kaupunki, jossa saa kilon kebabia neljällä eurolla. Taskussani oli vain kolme euroa, eikä Visa Electron kelvannut kahvilahenkilökunnalle, joka töykeästi totesi, ettei pankkiautomaattia ole lähistöllä. Eipä sillä, että suostuisin muutenkaan maksamaan viittä euroa jostain leivänlituskasta. Pitäkää saastaiset turkulaispatonkinne, sanon.

Virkistävän kolajuoman ja/tai suklaapatukan toivossa suuntasin seuraavaksi R-Kioskille, jossa odotin viisi minuuttia tiskin takana, että myyjätär suvaitsisi lopettaa puhelunsa - turhaan. "Pidä saastainen turkulaispepsisi", sanoin.

Minä lähden nyt takaisin Helsinkiin. Pitäkää saastainen Turkunne.

PS. Myös ihan perseestä ovat uusien InterCity-junien WC:t, joiden oven sulkumekanismi ja lukitus toimii epämääräisillä elektronisilla nappuloilla. Mitä vikaa on sellaisissa manuaalisissa ovissa, jotka yksinkertaisella ojennuseleellä voidaan aukaista? Minä haluan vesiklosettiini kunnollisen lukon, jonka pitävyyttä voi kokeilla kahvaa ronklottamalla. Muutoin mieltäni kalvaa epäilys siitä, että joku pelmahtaa paikalle kesken intensiivisen puuteroinnin ja tukanpöyhinnän.