22.11.06

Rahasta ja ruuasta

Koska olen Suomen nopein tenttiinvastaaja, minulle jäi näin aamupäivästä muutama tunti luppoaikaa. Voisin käyttää vapaa-aikani toki hyödyllisemminkin, mutta ajattelin sen sijaan puhua teille vähän ruuasta. Kuukausittainen äkkiköyhtymiseni on tullut tässä kuussa ennen aikojaan ja olen taas alkanut miettiä paljon puhutun opiskelijaruuan huonoja ja huonoja puolia. Aivan, siinä on pelkästään huonoja puolia.

Minä arvostan hyvää ruokaa ja vihaan einesruokia. Pidän ruuan laittamisesta ja kiinnitän huomiota siihen, mitä kaupasta ostan. Perinteisesti opiskelijaruokana pidetty makaroni ketsupilla (ja tonnikalalla tai ilman) ei rehellisesti sanottuna kutkuta makuhermojani, kuten eivät nuudelit valmismaustepusseineenkaan.

Jos asiaa vähän vaivautuu ajattelemaan, ei tonnikala oikeastaan ole mitenkään erityisen halpaa tai astetta parempi ja vaihtelevampi perusruoka mitenkään erityisen kallista. Toki, jos pitää kovasti ketsupista ja tonniakalasta, sitä varmasti ihan ilolla syö, mutta se ei kuitenkaan ole opiskelijankaan ainoa vaihtoehto, ihan tosi.

Esimerkiksi perunasta saa vaikka mitä kivaa, eikä se maksa juurikaan mitään. Lisäksi vaikka kolmen kanankoiven ostaminen kolmella eurolla saattaa tuntua kalliimmalta kuin euron tonnikalapurkki, mutta kanastahan riittää tässä tapauksessa kolmeen ateriaan, kun tonnikalasta vain yhteen. Eikä esimerkiksi riisikään maksa käytännössä mitään, joten yhden aterian hinnaksi tulee alle kaksi euroa vaikka viipaloisi vitamiineiksi kylkeen vielä yhden tomaatin.

Tai miten olisi vaikka spaghetti bolognese? Tai lihakeitto. Tai uunimakkara perunamuusin kera. En ole mikään matemaattinen nero, mutta edellä mainittujen ruokalajien hinta ei ateriaa kohden voi olla kovin paljoa enempää kuin tonnikalamakaronin. Ryhdistäytykää, uusavuttomat! Nouskaa barrikaadeille! Meidän ei tarvitse tyytyä pelkkään tonnikalaan!

Asiaa ajatellessani mieleeni nimittäin muistui muutamastakin paikasta lukemani (linkkien etsiminen meni liian vaikeaksi, luovutin) opiskelijaruokareseptit, jotka olivat kaikki jotain ihan hirveitä virityksiä. Siinähän ei sinänsä enää ollut kyse rahan puutteesta vaan viitsimisen ja ymmärryksen puutteesta sekä yleisestä kyvyttömyydestä. Henkilökohtaisesti syön mieluummin vaikka herkullisesti maustettua tomaattipohjaista linssi-peruna-kaalikeittoa kuin jotain epämääräistä juttua, johon sotketaan mitä lie tonnikalaa, hernekeittovalmistetta ja näkkileivän murusia. Ota näistä nyt sitten tolkkua.

(Ei sillä, etteikö sitä opintotukea voisi vähän nostaa, hei jätkät hei oikeesti pliis.)

14 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yritin googlettaa hakusanalla "opiskelijaruokareseptit", mutta rakkine ilmoitti tylysti: "Tarkoititko: opiskelijaruoka reseptit." Just joo, varmasti tarkoitin tehdä yhdys sana virheen.

Anyway, jos maitokaupan pikanuudelit eivät tyydytä, löytyy Vii Voanista (Hämeentie 3?, Hki) erinomainen valikoima suoraan kaukoidästä kiikutettuja pikanuudeleita. Yllättävää, kuinka paljon niissä valmismaustepussukoissakin voi olla eroja.

1:06 ip.  
Blogger --KATA-- kirjoitti...

No voi juma. kirjoitin tänne juuri erittäin tärkeän ja älykkään kommentin. helvetin beta. toimiikos nyt?

2:16 ip.  
Blogger PA kirjoitti...

Näkkileipä on sitä paitsi kallista, joten ei niitä murusia pidä käyttää ihan miten sattuu.

Uskoakseni taustalla on ovela markkinointikoneisto: luodaan kuva, että opiskelijoiden kuuluu elää tonnikalalla ja nuudeleilla ja sitten vaivihkaa nostetaan näiden hintaa, eikä kukaan tajua mitään, vaan tyytyy osaansa.

Ei sillä, minähän elän tunnetusti ruispaloilla. Sikäli olen uusavuton, etten ole tainnut ikinä ostaa raakoja perunoita omaan kotiini.

3:02 ip.  
Anonymous pinni kirjoitti...

Osa mun kavereista ei ymmärrä, että kun kaupassa käy kerran viikossa ja rahaa menee kymppi, niin sillä voi elää.
Syön sentään joka päivä kunnon ruoan (en mitään makaroonipaskaa). Eli, (opiskelija-)ruoka on halpaa, kunhan vaivautuu miettimään mitä syö.
-P

4:52 ip.  
Blogger vinkulisko kirjoitti...

Vii Voanista saa myös puoli kiloa tofua 1,10 euron hintaan. Maksoi muuten vielä pari vuotta sitten tasan euron...

6:49 ip.  
Anonymous Anne kirjoitti...

Kai nyt hyvänen aika jokainen opiskelija tajuaa, miten kallista sapuskaa nuudelit ja tonnikala todellisuudessa ovat. Ne *olivat* joskus halpoja, ja epäilemättä opiskelijallakin oli niihin kevyesti varaa, mutta halvin vaihtoehto se ei enää missään tapauksessa ole. En taida edes tietää yhtään opiskelijaa, joka nykyään eläisi tuolla klassisella ruokavaliolla. Veikkaanpa, että tonnikalaloodan maine elää yhä pelkästään noiden entisten opiskelijoiden ansiosta.

Tädilläni on kyllä riemullisia opiskelijatarinoita 60-luvulta, jolloin hän yritti lukea tenttiin amfetamiinin voimalla. Se taas oli silloin yleistä.

7:33 ip.  
Anonymous Teologi kirjoitti...

No, hyvänen aika, eteläsavolaiset ystävämme Järvi-Suomen Portin tehtaalla ovat jo pitkän aikaa rakentaneet sekalaisista teurasjätteistä aivan syömäkelpoista lenkkimakkaraa, jota myydään kaikissa valtakunnan marketeissa 70 sentillä per 400 grammaa. Kun sen (ja vesilitran) kaveriksi pistää perunoita (aina edullisia), porkkanoita, lanttua ja selleriä sekä lihaliemikuution, suolaa ja pippureita, saadaan tulos, jonka nimi on makkarakeitto ja joka on pelastanut minut monta kertaa liki viikoksi nälkäkuolemalta. Hintaa on vähemmän kuin yhdellä juustohampurilaisella.

Leipää sopan kanssa on saanut investoimalla 17 senttiä hiivaan ja pari euroa jauhopakettiin ja margariiniin. Nämä muodostavat veden ja suolan kanssa taikinan, josta syntyy niin ikään viikoksi sämpylöitä.

On jäänyt sitten rahaa vaikka alkoholiin.

8:26 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Ihanaa, että olette tulleet tänne näin sankoin joukoin olemaan kanssani samaa mieltä!

3:49 ap.  
Anonymous purrrrina kirjoitti...

Sori Saara, mutta minusta keksit uudelleen polkupyörän. Kivan yritteliään innovatiivinen kirjoitus kyllä, mutta että haloo! Kyllä jokainen pikkuisenkaan valveutunut tietää, ettei suomalainen perusruoka maksa maltaita. Vai oliko kohderyhmäsi uusavuttomat? ;)

4:44 ip.  
Anonymous miss magic thangs kirjoitti...

Joo, ja mikä tää juttu on et opiskeluajan on PAKKO olla helvetillistä köyhäilyä ja niin edespäin? Tuleeko kenellekkään edes mieleen että ihmisarvo se opiskelijoillakin? Etenkin jos sattuu jossain vaiheessa olemaan varoissaan ja ostaamaan pihvin purkkiruuan sijaan on se niin maan jumalanpilkkaa että voi patarummut kolisee!Koska opiskelija tunnetusti nöydäränä nielee kaikki leivänmuruset mitä ruokpöydästä jää eikä saisi kurotella "parempaa ruokaa" - opiskelijanhan täytyy kärsiä. Mut niin se kyllä on, et makaronit ja ketsuppi on lähinnä ruoanlaittoaversiivista spedeilyä koska hyvällä kokintaidolla saa ihmeitä aikaan. Puhumattakaan terveysvaikutuksista, jos niitä syö sen viisi vuotta.

ps. sori kun tuli vähän aggressiivisen sekava kommentti

pps. ja viimeksi kun mä kävin ViiVoanissa, se tofu oli 1,50/ puoli kiloa.ihanohimennenvaan.Tai sitten nyhtävät multa ylihintaa!Tai ostin eri tofua. The possibilities are infinite.

ppps. Toi opintorahajuttu on vähän kinkkinen. Ei sitä oikeesti koskaan nosteta (ei oo massii!ja vielä vähemmän poliittista tahtoa kun eduskunnassa istuu vähän eritarpeiset ihmiset...) ja jotenkin oon ajautunut uskomaan, että siitä pidetään melua ihan siks, et opiskelijoiden oikeudet muistettaisiin edes jollakin tasolla.

5:21 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Koko blogini kohderyhmänä ovat uusavuttomat.

6:03 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Sitä paitsi kyllä jotkut tumpelot sitä makaroniketsuppia ja muita ihmeitä vetävät, kert oli ympäriinsä netissä kaikkia hämäriä ällöreseptejä.

6:04 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mutta makaroniketsuppihan on hyv

7:03 ip.  
Anonymous jgztp kirjoitti...

Tonnikalahan on perusruokaa. Siitä voi tehdä vaika mitä, salaattia ja pihviä ja ja ja jos ei jaksa tehdä mitään, niin vetää puukolla biitistä siivua suoraan suuhun. Soijakastikkeet ja wasabit on pelkkää hienostelua. Eikä se maksakaan kuin jotain vähän päälle 20 egee kilo, halpaa kuin saippua.

6:41 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu