Päivän muihin aiheisiin

Minä en tunne ketään, joka edes etäisesti sietäisi Joonas Hytöstä, enkä varsinkaan ketään, jota tämä henkilö millään tasolla miellyttäisi. Itse asiassa en ole edes koskaan kuullut kenestäkään, jonka mielestä Joonas Hytönen olisi edes kestettävä. Minkä ihmeen takia tällaisen kyvyttömän häviäjän ympärille siis rakennetaan aina uusia, entistä huonompia ohjelmia? Kuka niitä katsoo?

Päiväni sihteerikkönä ovat luetut: terve menoa Rakkinekek! Lisäksi pääsin jotakuinkin eroon kaikista yllättäen kasautuneista freelance-hommista. Siispä ostin itselleni pienen pullon kohtalaisen pahaa kuohuviiniä. Päätin rytmittää elämääni aloittamalla metalligrafiikan harrastamisen torstaisin. En ole tainnut harrastaa kymmeneen vuoteen mitään ohjattua ja tiettyyn aikaan sidottua toimintaa. Tämä on hyvin jännittävää!

Minusta tulee aktiivinen, nuori ja menestyvä citysinkku. Valitettavasti en ole kiinnostunut kaiken maailman lahkojumpista ja voimakristallivenyttelyistä... mitä niitä nyt onkaan. Sen sijaan tunsin itseni kovin helsinkiläiseksi (ei sillä, että olisin erityisesti mitään muuta kuin helsinkiläinen), kun muistin Fredrikinkadun poikkikatujen järjestyksen lähes oikein ja osasin kävellä suorinta tietä Uudenmaankadulle.

Siellä päin Helsinkiä en ole koskaan osannut suunnistaa. Kaikki kadut näyttävät minun silmääni samalta ja ainoa risteys, jonka tunnista on Viiskulma. Olen jopa oppinut kolmosraitiovaunun reitin ennen Fredan poikkikatuja ja kaikki raitiovaunuja käyttävät tietävät, että kolmosen ratikan reitin miettimisestä nyrjähtää aivo samaan tapaan kuin suuria metafyysisiä kysymyksiä pohtiessa.

Kosmisen tasapainon säilyttämiseksi en löytänyt bussin 58 pysäkkiä, josta pääsisi takaisin keskustaan päin. Turvauduin metroon.

Kaikesta huolimatta minulla on juuri nyt hyvin tylsää. Tarkoitus oli hieman juhlistaa kaikenlaisten velvollisuuksien vähenemistä, mutta seuralaiseni tälle illalle perui tulonsa viime tipassa, enkä löytänyt korvaavaa kaljaseuraa. Alkuilta meni metalligrafiikan toteuttamisen sijasta ikävä kyllä opettajan äärimmäisen tylsää dialuentoa kuunnellessa, ja loppuilta oikoluvun loppurutistuksessa ennen lehden painoon menoa.

Paloittelin siis sydämenmuotoisen pesusienen ja kaivoin kitarani kotelosta tehdäkseni kuvataidetta. Avasin kaljan. Ehkä kohta kuohuviininkin. Ankeaa yksinjuhlintaa seuraa.