8.8.06

Hymyileviä epähenkilöitä

Katalaa on se, kun pahaa-aavistamatta haluaa hieman katsella Simpsoneita televisiosta ja töllön avattua ruudulle lävähtää lauma vähämielisesti virnisteleviä naisihmisiä. En tiedä mitä kohumissiä tällä kertaa valitaan, mutta kunnon naishenkilön tavoin minusta on kaikin puolin mukavaa inhota kaikenlaisten karjamarkkinoiden ehdokkaita.

Jonkinlainen käännekohta ihmisen elämässä on se, kun huomaa olevansa missiehdokkaita iäkkäämpi. Mokomat kun on meikattu epämääräisten täti-ihmisten näköisiksi niin, että ehdokkaisiin mieltyvät teinipojat tajuavat hieman vartuttuaan, että nämä saavuttamattomat, heitä vanhemmat naiset voisivatkin yhtäkkiä olla omasta kaveripiiristä. Jos siis tuntisi tarpeeksi tyhmiä ja kauniita naisia. Näihin koko kansan lempikaunottariin samaistuvat naiset puolestaan eivät koskaan pysty hahmottamaan missiehdokkaiden ikiä, sillä eiväthän ne nyt ole mitään henkilöitä.

Olen päättänyt kuitenkin vastustaa missikisoja, koska kieltäydyn olemasta niin lihava, että nämä nais... tytöt ovat kaikki minua pidempiä ja painavat poikkeuksetta yli kymmenen kiloa vähemmän. Minulla ei ole painokriisiä, enkä suostu sellaista saamaan, notta IN YOUR FACE Eino Makunen.

Tämän vastapainoksi lupaan ensi kerralla kirjoittaa kaljasta ja lenkkimakkarasta. Tai ainakin ajatella niitä kirjoittaessani.

14 kommenttia:

Blogger PA kirjoitti...

Hupsua, minäkin kirjoitin juuri Einosta.

9:55 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Missikisat ovat muutenkin outo instituutio. Maakunnat ovat väärällään jos jonkinlaista Miss Mikroaaltouunia ja aina vaan niihin kisoihin riittää pimuja.

Mikähän se juttu oikein on? Kuka haluaa niin pahasti päästä rundaamaan marketteja sukkahousukonsulenttina?

10:02 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

PA, Sattumaako?

Junakohtaus, missien löytämistä helpottanee se, ettei osanottajien oikeastaan tarvitse olla minkään näköisiä, kunhan ovat Erästä Saaraa 10+ kiloa keveämpiä ja haluavat iltapäivälehtiin (ja kukapa ei haluaisi) Sitten vaan meikataan kaikki samannäköisiksi ja pistetään hymyilemään kuin olisi jotain henkistä vikaa.

Ei ihme että tuossa taannoin tuli hirveä kohu siitä, kun näytettiin missä lie iltapäivälehdessä missit ilman meikkiä. Truth hurts!

10:20 ip.  
Blogger Ana kirjoitti...

Samannäköisiksi laittaminen on mulle se suurin arvoitus. MIK-SI? Eikö ideana olis niinku löytää se yksi ylitse muiden, joten jos ... äh, tajusitte jo. Ja toisekseen, ei ole hyvä idea pukea ketään pieniruutuiseen telkkarissa. Näillä raukoilla oli kai kaikilla mekkoset tv-ruutuun tasan epäonnistunutta kuosia. Yllättäviä revontulia, zädäng zädäng!

10:43 ip.  
Blogger PA kirjoitti...

PA, Sattumaako?

Kyllä. Ei kun ei.

Äh, miten tähän voi vastata nohevasti paljastamatta, että olen sekä Eräs Saara että Eino Makunen.

11:53 ip.  
Blogger Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Samoin olen aina ihmetellyt, että miksi se vähäinenkin persoonallisuus pitää kadottaa ja tehdä kaikista tätityylisiä.

Jälleen hyvä syy olla omistamatta televisiota!

9:27 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On muuten jotain aivan kamalaa se päälleliimattu sixties-teema noissa Suomen neito -mainoksissa. Piis än laav, ugh.

"miksi se vähäinenkin persoonallisuus pitää kadottaa ja tehdä kaikista tätityylisiä"

Koska eka goottivalasmissi?

4:56 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Yksi näistä neito-ehdokkaista on kaverini kaveri, olen tavannut hänet kerran.

Missimittarin nähdessäni ajattelin aivan samaa mitä useat täällä - miksi hemmetissä ne on kaikki niin geneerisen näköisiä!?

Tämä kyseinen tyttökään ei näyttänyt yhtään itseltään ja jopa hemmetisti paljon tylsemmältä kuin livenä, ilman meikkiä.

Olihan siellä myös yksi tsiksi, joka oli saman pituinen ja painoinein kuin minä. Eikä näyttänyt kauhean hyvältä pikkupikkubikineissä, teki oikeastaan aika häijyä katsella sitä

(Saman ilmiön koin jokin aika sitten, kun koomasin MTV:n ääressä eräs viikonloppu ja katseltuani tuntikausia Pussycat Dollsseja ja muita pinceitä Hollywood-tsiksejä, seuraavaksi ruutuun pamahtanut Idols-misu Katri Ylander näytti POSSULTA niiden rinnalla)

Miksei ne voi pistää tsiksejä sellaisiin uikkareihin, jotka imartelisivat niitä yksilöinä, eikä mitään "kattokaa millä lailla eri tirppanat sopivat yhteen samaan muottiin"-juttuja. Höh.

11:26 ap.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

starcku, itse asiassa vaikuttaa siltä, että kisoihin valitaan sellaiset uimapuvut, joissa kukaan ei lähtökohtaisesti voi mitenkään näyttää hyvältä. Lisäksi vaikuttavat aina väärän kokoisilta niin, että tissit näyttävät pieniltä ja perse tursuilee.

4:21 ip.  
Blogger Junakohtaus kirjoitti...

Erä-Saara (et al),

missit laitetaan samannäköisiksi ja seksittömiin uikkareihin siksi, että missin varsinainen työ on hymyillä mummoille marketeissa ja siinä jobissa pitää säätää aika tarkkaan nättiyden ja harmittomuuden suhde kohdalleen.

Niin että siinä kohdassa ei ole mitään ihmettelemistä. Sen sijaan en todellakaan ymmärrä mistä niitä muiqqiqsia riittää. Ehkä se on joku maalaisten juttu, ja turkulaisten.

10:11 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eniten ehkä itkettää se Foxy lady-musiikki siinä taustalla. Auh!
-minh-

3:55 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:17 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:18 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:25 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu