Synkkä tarina siitä, miten hipit varastivat tulen kunnon ihmisiltä

Kertomukseni perustuu omiin kokemuksiini ja pienet aukot tarinassa saattavat hämmentää lukijaa. Kun sirot käteni hyppivät näppäimistöllä vetreiden vuorikauriiden lailla, minun onkin tunnustettava, että mielessäni häivähtää epäilys, pystynkö todella tähän henkiseen suoritukseen edellytysteni ja mieleni vireyden nojalla.

Kaikki alkoi siitä, kun pahaa aavistamattomana lähdin junalla Pukinmäkeen vain löytääkseni itseni varttia myöhemmin Pukinmäestä. Tämä sanoinkuvaamaton onnettomuus ei kuitenkaan onnistunut sammuttamaan paloa sielussani, vaan seurasin Pukinmäen synkistä metsistä kantautuvan sitarmusiikin ääntä ja saavuinkin hetken kuluttua maagiseen paikkaan, jossa hipit olivat kokoontuneet illanviettoon. Viski virtasi ja psykedeelisen musiikin äänet saivat hipit huojumaan villisti puolelta toiselle.

Muistikuvani ovat osittain hämärtyneet, sillä joku hirttämätön lurjus oli lorauttanut silmäni välttäessä limonaatini rommia. Erilaisten onnekkaiden sattumien kautta löysin kuitenkin itseni aamun jo valjetessa turvallisesti sisätiloista, tutkimusteni aiemmissa osissa esittelemäni J. Hietalan äidin kotoa. Hämmentyneenä siitä, että jopa epäilyttävimmät progressiivisesta musiikista pitävät pitkätukkaiset hipit ovat joskus olleet viattomia lapsosia vanhempiensa polvella, katsoin parhaaksi poistua diskreetisti heti aamusella, sillä tällaiset vastakkaisen sukupuolen edustajien vierailut usein aiheuttavat äitihenkilöissä tarpeetonta kuulustelunhalua ja täysin viattomin mielin itse tapaukseen osallistuneet osapuolet saattavat saada osakseen kiusallisia kysymyksiä.

Aamulla tuskallisen kuumuuden ja erinäisten fyysisten seikkojen myötävaikutuksesta havahduin mitä aurinkoisimpaan päivään. Sään kiistämätön kauneus ja edellisiltainen mitä mukavin illanvietto ei kuitenkaan lohduttanut sieluani, kun huomasin kehoni protestoivan ehkä ajoittain liioitteluun ja hedonismiin taipuvaista elämäntapaani. Jo aiemmin mainitsemani muistikuvien heikkous ja illan yleinen epämääräisyys oli saanut minut osittain unohtamaan perin yksinkertaisen reitin juna-asemalle, josta voisin jatkaa matkaani sivistyksen pariin. Luottaen ylivertaisen älyni ja epäämättömän viehätysvoimani pettämättömään yhdistelmään lähdin kohti Helsingin Alppilaa, jossa minua veti puoleensa mukavan viileä ja erityisen hyvällä maulla sisustettu asuntoni.

Kauniista kesäpäivästä nautiskellen ja osin jo mainittujen ns. pahan elämän aiheuttamien lieveilmiöiden takia rauhalliseen tahtiin minun ja tässä vaiheessa seuraani liittyneen toverini, Dr. Pepperin matka jatkui Pasilan asemalta yhä eteenpäin villien rytmien ja sulosointujen säestyksellä. Heikkoluonteinen ja rock-musiikin turmelema sieluni tarvitsi savuketta, jonka kuuliaisesti kaivoin esiin laukusta ja asetin huulilleni vain huomatakseni, että sytyttimeni oli kadonnut.

Tyrmistyneenä tästä epäoikeudenmukaisuudesta, jolla maailma minua jatkuvasti tuntuu koettelevan, tuhahdin äkäisesti ja asetin savukkeen takaisin rasiaansa. Tätä toimenpidettä seuranneet tapahtumat minun on hienovaraisesti jätettävä lukijan mielikuvituksen varaan, sillä ei liene soveliasta - tutkimusteni yleensä avoimesta luonteesta huolimatta - paljastaa liikaa, jottei lukijoiden mielenkiinto ala hiipua. Aionkin siis näistä henkisistä ponnisteluista väsyneenä vetäytyä virvoittavan kuplajuoman ja mieltä sopivasti turruttavien elävien kuvien pariin.