Tutkimuksen kohteena toimiston arki

Olen todennäköisesti tähän mennessä ollut uudessa työpaikassani kauemmin kuin luulenkaan. Kohta en voi enää laittaa mokiani tietämättömyyden ja kokemattomuuden piikkiin, ja työtovereille paljastuu, että olenkin oikeasti vähä-älyinen.

Meillä toimistossa pitää kuulemma pukeutua asiallisesti ja siististi, vaikka jotkut eivät mitenkään erityisesti niin teekään. Heillä on kuitenkin todennäköisesti jotain tärkeääkin tekemistä yrityksessä, mutta minä en viitsi ottaa riskejä ja yritän parhaani mukaan näyttää edustavalta. (Panokseni yrityksessä on lähinnä esteettinen.) En siis voi toteuttaa itseäni pukeutumalla rikkinäisiin farkkuihin ja Keith Richards lives -t-paitaan, joten toteutan itseäni vapaa-ajalla olemalla rähjäinen.

Kaikki ovat hyvin asiallisia. Päivät pitkät faksaavat niitä Lontoon papereita ja miettivät, että laitetaanko kuumasinkittyjä kiinnikkeitä vai pistetäänkö pultti - autuaan tietämättöminä antamistani toimiston hehkein, toimiston pensein ja toimiston nössöin -titteleistä.

Asiallisessa ympäristössä on riskialtista harrastaa reaaliaikaista kommunikointia vähemmän asiallisten ihmisten kanssa internetitse. On naurettava äänettömästi tuhahdellen esimerkiksi N.W.O. -akronyymin selitykselle Niggers With Osteoporosis Noh, jos luulevat astmaatikoksi, lienee helpompaa saada sairaslomaa.

Olisi mukavaa ajatella, että työtoverini ovat vain kiireisiä ja kovasti keskittyvät töihinsä, mutta karu totuus paljastuu lounaalla tai yhteisellä bussimatkalla, kun kenelläkään ei edelleenkään ole mitään sanottavaa. Sitten sitä alkaa itsekin naurahdella hermostuneesti, kun vitsit eivät tunnu menevän vitseinä perille. Olen väärinymmärretty nero. On kuitenkin vielä mahdollista, että osa työtovereistani on etäisesti ihan kelpo ihmisiä.

Eilen luulin haisevani hieltä, mutta kyseessä olikin vain Jari Kotitalon (nimi muutettu) lounas. Luulen, että minun on perustettava 80-luku-henkinen punk-yhtye nimeltä Jari Kotitalon haiseva lounas. Hittikappaleita olisivat mm. Natsisikakyttä ja Yhteiskunta kusee. Varastossamme puolestaan mielestäni tuoksuu puuro, ja epäilenkin, että minulle jatkuvasti aikaavieviä tehtäviä antava Kalle Kauramo (nimi muutettu) käy esitelaatikoiden ja vanhojen mappien keskellä salaa syömässä puuroa. Varastossa on mukavan viileää.

Tänään pahin oli tapahtunut, eli joku oli vienyt pöydältä kaikki keltaiset PostIt -lappuni. Olen voimaton ilman niitä! Sain myös kuulla siitä, etten muista soittaneiden ihmisten nimiä ollenkaan tai oikein. Minä nyt en vaan kehtaa kysyä enää viidettä kertaa, että: "Anteeksi mikä se olikaan?". Opettelisivat, saatana (nimi muutettu), puhumaan.