5.4.06

Äkäinen setä ja suopeat hipit

Olen viime aikoina löytänyt itsestäni paljon säälittäviä luonteenpiirteitä, mutta ei puhuta niistä, sillä eilisilta oli valopilkku sieluni synkässä ruusutarhassa. Vain Morrissey ymmärtää tuskani.

Minä en ole sellainen keikoillakävijä, joka seuraavana päivänä muistaisi yksityiskohtaisesti settilistan tai jaksaisi keskustella siitä nasaalin näsäviisastelevalla äänellä ylihintaisen latten äärellä, mutta keikka alkoi First of the Gang -kappaleella ja jossain välissä tuli myös How Soon Is Now?, joka rokkasi maailmaani.

Koska ketään ei oikeasti kiinnosta settilistat (Eihän? Jätkät?) kerronkin musiikillisten yksityiskohtien sijaan, että Morrisseylla oli vaaleanpunainen paita, jonka hän heitti yleisöön jossain vaiheessa keikkaa. En ole varma, onko setä enää siinä kunnossa, että hänen kannattaisi esitellä paljasta ylävartaloaan tuhansille ihmisille, mutta rock-ele on aina rock-ele.

Lisäksi taustabändissä oli komea kitaristi ja bassorumpu, johon syttyi valo, kun sitä lyötiin. Setä oli hyvässä vedossa ja useimmilla oli hyvä meininki, vaikka osuinkin lavan vasemmalle puolelle kuolleeseen kohtaan, jossa muutama jaksoi vähän heilua puolelta toiselle ja olin kutakuinkin ainoa, joka diggaili ihan kybäl. Hyvä keikka, perkele! Jes!

Koska meille nykynuorille ei riitä mikään ja minun on saatava kaikki heti nyt, lähdin suoraan Kaapelilta Kuudennelle linjalle katselemaan hippejä ja kuuntelemaan progea. Sielläpä soittelivat menemään sellaiset orkesterit kuin Manogurgeil ja Octopus Syng. Jälkimmäinen meni minun makuuni vähän turhan hipistelyksi loppua kohden (Hei, nyt tolla jätkällä on sitar!), mutta muutamaa biisiä diggailin ihan kympillä. Manogurgeilin keikkaa en nähnyt valitettavasti alusta asti, mutta ainakin loppupuoliskolla oli hyvä meininki. Hippien musiikki sopi kyllä yllättävän hyvin Morrisseyn jälkimauksi. Vähän kuin smetana kaurapuuroon, kuulemma.

Älkää nyt loukkaantuko hipit, tarkoitukseni ei ole väheksyä musiikkianne, se on hyvää! Kukaan ei halua nähdä vihaisia hippejä.

Pitkästä aikaa tiistai, joka ei ollut tunnelmaltaan maanantain jatko-osa... vaikkakin elämäni on nykyään silkkaa maanantain jatko-osaa. Mikään ei suju suunnitelmien mukaan, paitsi lihapadan hauduttelu - siitä tuli varsin herkullista.

Toisaalta suunnitelmiini kuului eilen juoda paljon olutta ja lonkeroa, mikä toteutuikin. Kotiin tultuani laitoin korvatulpat korviin ja kävin nukkumaan. Siitäpähän saivat pihan lapioijat ja roskasäiliöiden rymistelijät, jotka kaikkensa tekevät aamuisin minut herättääkseen. Tämä krapula ei kyllä kuulunut suunnitelmiini.

5 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Morrissey on joskus ollut ainoa joka on ymmärtänyt minun tuskaani. Siitä syystä olen korottanut hänet jalustalle enkä siedä Morrisseyhyn kohdistunutta arvostelua, en sitten minkäänlaista.
Paita pitää keikalla heittää yleisölle nimenomaan silloin, kun ylävartalo on kyseenalaisessa esittelykunnossa. Se on rock. Trimmatut bodarirokkarit eivät voi tehdä sitä uskottavasti. Näin se vaan on.
-minh-

3:57 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Rock.

7:19 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:17 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:24 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:26 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu