Tarinoita eläinystävistäni

Jostain syystä parhaat ideat tulevat öisin. Kyllästyneenä iltapäivällä heräämiseen päätin olla menemättä nukkumaan lainkaan. Kahdelta alkoi jo tehdä mieleni imuroida ja tiskata. Sitten minua alkoi häiritä seinästä kuuluva kohina. Kolmen aikoihin päätin, että olisi aivan mahtava idea opetella soittamaan Princen Purple Rain -kappale hanurilla. Ikävä kyllä asun kerrostalossa, joten en voinut toteuttaa edellä mainittuja. Neljän maissa löysinkin itseni lukemasta laihdutusblogeja.

Ehdin nipin napin lukea sunnuntain Hesarin, ennen kuin seuraava numero kolahti postiluukusta. Sivumennen sanoen, minusta on julmaa tunkea kunnon ihmisten postiluukusta krapula-aamuna suunnaton kuva teennäisesti hymyilevästä Matti Vanhasesta lehden kannessa.

Läpi yön valvominen on rankkaa päätösten tekoa. Ensin täytyy päättää epäinhimilliseen aikaan, keittääkö kahvit vai kömpiikö suosiolla vuoteeseen. Noh, päätin keittää kahvit. Ja toiset kahvit. Ja kolmannet. Seuraavaksi täytyy päättää koska on aamu, se on haastavaa. Minun aamuni alkoi seitsemältä, kun kauppa aukesi. Vaihdoin vaatteet ja käväisin Alepassa. Melkein kuin olisi oikeasti nukkunut jossain vaiheessa. (Most refreshing, kuten brandya siemaileva sukkahousuihin pukeutunut engelsmanni asian ilmaisisi. Aion käyttää tuota ilmaisua mitä suurimmissa määrin, kun minusta isona tulee brittiläinen aatelisherra. Jos minusta ei tule brittiläistä aatelisherraa ostan korsetin, teen jatkuvasti dramaattisia eleitä ja pyörtyilen viktoriaanisesti.)

(Gil-Scott Heronin I Think I'll Call It Morning -kappale toimii muuten moisten valeheräämisten yhteydessä mainiosti.)

Hellan ja tiskipöydän väliseen rakoon tippui yhdeksän päivää sitten nokare voita. En ole jaksanut vielä siivota sitä pois.

Aiemmin tänään olen seurannut suurehkon kovakuoriaisen kiipeämistä tietokoneen takana olevaa seinää ylös. Asunnossani on täten kolme merkittävää eläinvierasta. Kylpyhuoneessa elelee Byrgertiksi nimeämäni sokeritoukka. Eilen näin siellä myös hämähäkin, nimensä olkoon vaikka Mårten. Kovakuoriainen on nyttemmin kadonnut johonkin. Banaanikärpäsiä minun on hyvin vaikeaa erottaa toisistaan ja täten nimetä yksilöitä, joten niitä ei lasketa. Lisäksi olen onnistunut hävittämään mokomat kiusankappaleet melko tehokkaasti. Löysin myös muutamia kuukausia sitten harmonikkakotelon takaa muutaman pienen ja karvaisen toukan, mutta heitin ne roskiin - biojätteeseen tietysti.

(Joku voisi luulla, että asuntoni on kammottava läävä. Luulo on kuitenkin väärä; täällä on suurimman osan ajasta oikein siistiä ja viihtyisää. Ainakin silloin, kun yläkerrasta ei tipu vettä katon läpi keskelle lattiaa.)

Minulla on niin tylsää, että taidan lähteä huomenna Turkuun.