7.12.05

Kieliopin musta aukko

Minä en todella osaa yhtään mitään. Tutkimukseni ovat tänään osoittaneet, että mielenterveys ei kärsi lauseenjäsennyksestä, vaan lauseenjäsennys kärsii mielenterveydestä. Terveiden ihmisten hommaa se ei ole. Pekonillinen pizza pelasti paljon. A intoutui tarjoamaan eilen gin toniceja ja senhän nyt tietää mitä sellaisesta taas seuraa. Harjoitan akateemisuutta vapaa-ajallani. Itsenäisyyspäivää piti lopulta mennä viettämään Kustaa Vaasaan, jonka ovella olen muutaman kerran jo alkanut kaivella taskusta kotiavaimia.

City-lehti jaksoi jauhaa myös pizzeriassa olleessa kummallisessa trendiliitteessä yhteisöllisestä yksilöllisyydestä eli MeWe-sukupolvesta, johon kuuluvat siis haluavat korostaa yhteisöllistä yksilöllisyyttään näyttämällä erilaisilta samalla tavalla kuin muut. En muista koskaan kuulleeni mitään näin typerää! Minusta tuo on jo lakannut olemasta hauskaa. Alkaa itkettää.

Puolueeton tutkijaryhmämme on tullut tänään myös siihen tulokseen, että juuston ja pekonin ajattelemisen suhteesta ajan hidastumiseen luennolla olisi muodostettavissa jonkinlainen matemaattinen kaava. Lisäksi kutosen spora vittuilee, Sara la Fountain on epämiellyttävä bimbo ja antiikin runojen kääntäminen väkinäiseen heksametrimittaan on typerää perseilyä.

Goottien ymmärtämisessä pääsin uudelle tasolle, kun tajusin, että goottius on selvästi seurausta liiasta vapaa-ajasta. Jos on jatkuvasti kovin tylsistynyt, saattaa alkaa käyttää tuntikausia aikaa korsetin kiristelyyn, pvc-hameeseen ujuttautumiseen ja tekokuitutukan kiinnittelyyn. Keksikää siis hyvät ihmiset lapsillenne tekemistä, ennen kuin teidänkin pikku Jani-Petterinne sydän kelluu häpeän meren usvaisella pinnalla ja loputkin sisäelimet ties missä ikuisen kärsimyksen piikkilanka-aidan ympäröimässä rakkauden mutalätäkössä.

5 kommenttia:

Blogger Iines kirjoitti...

Hei Saara,

tämä kommentti tulee vähän myöhässä, mutta voin kokemuksesta kertoa, että minäkään en osannut lauseenjäsennystä opiskeluaikanani. Voi olla etten vieläkään osaa, mene tiedä. Toivoo yksi joka on semmoinen semmoinen, miksi ehkä nyt opiskelet. Äikkä on kuitenkin kivaa ja kielihän on meidän koti.

PS Upeaa diskurssianalyysia koko blogisi! Nautin tästä.

8:57 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Ooh, kiitos, tässähän miltei punastuu.

Loppujen lopuksi lauseopin tentti tuntuu menneen kaikista viidestä tentistä parhaiten.

10:30 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:05 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:07 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:10 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu