Pyörin sittenkin
Minulta kysyttiin hiljattain, onko Helsingissä pyöräily oikeasti niin vaikeaa kuin Helsingin Sanomien keskusteluissa väitetään. Mikäänhän ei ole oikeasti niin vaikeaa kuin Helsingin Sanomien keskusteluissa väitetään. Yritettyäni kesän aikana muutamaan otteeseen pyöräillä Tampereella, olen tullut siihen tulokseen, että muutamasta oleellisesta pyörätiepuutoksesta huolimatta Helsingissä pyöräily on suorastaan leppoisaa. Turussa pyöräteitä on vähän huonommin, mutta ainakaan pyöräilijöitä ei yleisesti pidetä sietämättömänä maansaastana, joten mukavastihan siellä rullailee.
Tampereella pyöräilijöihin suhtaudutaan harvinaisen vihamielisesti, ja olen saanut muutamia vähemmän hyväksyviä katseita Helsingissäkin pyöräillessäni inhottavasti jalkakäytävällä. Autokoulua käymättömänä liikennesäännöt eivät ole vahvinta osaamisaluettani, enkä nössönä uskaltaudu liikenteen sekaan kovin helposti esimerkiksi Hämeentiellä, koska en halua kuolla näin nuorena. En sentään ole fillarini kanssa tunkemassa kaikista kapeimmille kävelyteille. Tampereen ja Helsingin välisenä erona mainittakoon, että kukaan ei ole yrittänyt vielä kaataa kumoon tai työntää bussin alle.
Pyöräillessä korostuu se, miten useimmat kävelijät tuntuvat liikkuvan unissaan tai kännissä. Mannerheimintiellä, joka on sinänsä hyvin pyöräily-ystävällinen katu, olen joutunut pariin otteeseen soittamaan pyörän kelloa liikennevaloista suoraan vastaan kävelevälle läpäisemättömälle ihmismuurille. (Itse kun pitäisin kelloa tarpeellisena lähinnä takaa lähestyttäessä.) Toisena ääripäänä ovat pyöräkammoiset, jotka hyppäävät liioitellut kolme metriä sivuun kauhistuneen näköisenä tullessani pyörällä vastaan, tai vielä huvittavammin alkavat paniikissa hypellä ees taas kuin päättömät kanat. Mikä teitä oikein vaivaa?
Kävelijöille ja pyöräilijöille on pääsääntöisesti tilaa kantakaupungin alueella ihan mukavasti, mutta miksi helvetissä tietyillä kaduilla on kymmenen metrin välein kevyen liikenteen väylälle parkkeerattuja autoja? Opetelkaa kävelemään. En minäkään tule lukitsemaan pyörääni keskelle teidän autoteitänne, vielä.
Tuli nimittäin tästä jutusta mieleeni.
Tampereella pyöräilijöihin suhtaudutaan harvinaisen vihamielisesti, ja olen saanut muutamia vähemmän hyväksyviä katseita Helsingissäkin pyöräillessäni inhottavasti jalkakäytävällä. Autokoulua käymättömänä liikennesäännöt eivät ole vahvinta osaamisaluettani, enkä nössönä uskaltaudu liikenteen sekaan kovin helposti esimerkiksi Hämeentiellä, koska en halua kuolla näin nuorena. En sentään ole fillarini kanssa tunkemassa kaikista kapeimmille kävelyteille. Tampereen ja Helsingin välisenä erona mainittakoon, että kukaan ei ole yrittänyt vielä kaataa kumoon tai työntää bussin alle.
Pyöräillessä korostuu se, miten useimmat kävelijät tuntuvat liikkuvan unissaan tai kännissä. Mannerheimintiellä, joka on sinänsä hyvin pyöräily-ystävällinen katu, olen joutunut pariin otteeseen soittamaan pyörän kelloa liikennevaloista suoraan vastaan kävelevälle läpäisemättömälle ihmismuurille. (Itse kun pitäisin kelloa tarpeellisena lähinnä takaa lähestyttäessä.) Toisena ääripäänä ovat pyöräkammoiset, jotka hyppäävät liioitellut kolme metriä sivuun kauhistuneen näköisenä tullessani pyörällä vastaan, tai vielä huvittavammin alkavat paniikissa hypellä ees taas kuin päättömät kanat. Mikä teitä oikein vaivaa?
Kävelijöille ja pyöräilijöille on pääsääntöisesti tilaa kantakaupungin alueella ihan mukavasti, mutta miksi helvetissä tietyillä kaduilla on kymmenen metrin välein kevyen liikenteen väylälle parkkeerattuja autoja? Opetelkaa kävelemään. En minäkään tule lukitsemaan pyörääni keskelle teidän autoteitänne, vielä.
Tuli nimittäin tästä jutusta mieleeni.
lähettänyt Eräs Saara
4:37 ip.
9 kommenttia:
Turussa en ole pyöräillyt, Helsingissä ja Tampereella kyllä. Paras kokemani pyöräilykaupunki on kuitenkin Rauma. Kun aikoinaan muutimme Raumalle (tammikuussa 1981), minun teki lähtemättömän vaikutuksen se, että pyörätiet aurattiin ensin ja sitten vasta aurattiin kadut!
Itse asiassa Mansen kävelyteille on maalattu n. metrin leveät pyörä"kaistat" joilla sopii sotkea. En oo vielä varma että mitä mieltä olen niistä. Tänään näin kaksi mammaa kera lastenvaunujen jotka olivat ymmärtäneet noiden kaistojen olevan myös lastenvaunuja varten... huargh.
-orfus
Voi kuulkaas Oulu on pyöräilijöiden paratiisi.
Pyöräteitä on jokapaikkaan ja maasto on niin aakeeta, että.
Lasipalatsin ja Foorumin edessä meno tökkää joka jumalan aamu. Vastaan lahnustaa ties mitä matkalaukun vetäjää ja hoomoilasta, jotka eivät ole ihan vielä hoksanneet, että pyörätien viereen on varattu valtavan leveä kulkuväylä kävelijöille.
Kai se sitten on reilua, että kävelijät torspoilevat pyöräväylillä ja pyöräilijät puikkivat kävelyteillä.
Siihen lasipalatsin eteenhän on pantu oikein semmonen ravintolakarsina ihmisille, etteivät jumittuisi pyörimään pyörätielle tielle.
Oulun pyöräteistä en ole koskaan kuullut pahaa sanaa. Kyllä Helsingissäkin voi pyöräillä jos on vain pokkaa, eli uskaltautuu autoteille. Itse nautiskelen keskuspuiston pyöräteistä joilla voin haistella metsää ja kuunnella lintujen laulua työmatkoilla.
Se on Hämeenkatu, mikäli puhut siitä Tampereella olevasta kadusta.
Joo, pyöräily ei siellä kyllä toimi. Ei mitenkään. Sille olisi keksittävä jotain radikaalia, että se alkaisi toimia.
Mutta täällä kyllä pyöräilijät suhtautuvat jalankulkijoihin ihan yhtä vihamielisesti kuin jalankulkijat pyöräilijöihin, jos nyt tälleen yleistetään.
Ei, kun puhun siitä Helsingissä olevasta vitun pitkästä, joka on Hämeentie. Vaikka en mikä Hämeenkadullakaan liikenteen seassa tohtisi pyöräillä.
Oletko ihan varma, että olet pyöräillyt Turussa? Siis Suomen Turussa, täällä länsirannikolla? Omista henk.koht. kokemuksistani päätellen voisin nimittäin vannoa ettei maailmasta löydy toista yhtä helppoa tapaa päästä hengestään kuin napata se pyöräraiska kainaloonsa ja lähteä sotkemaan täkäläisten mielipuolisten ja murhanhimoisten suhareiden keskelle.
Nimim. "Useampaan otteeseen lähellä kuolemaa" ja "Turkulaiset on hulluja!"
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu