Mikä vitun nollakoko?

Luin hiljattain tylsyyspäissäni paljon laihdutusblogeja, sillä ne ovat minusta toisinaan varsin viihdyttäviä. Kirjoittajat laskeskelevat kaloreita ja syövät salaattia ja näkkileipää pari päivää, sitten sortuvat vähän väliä mässäilemään pari sipsipussia, suklaalevyn, lautasellisen ranskanperunoita, tynnyrillisen vaahtokarkkeja, hevosen, puhvelin, tai jotain muuta pientä. Ei hätää, sillä huomenna lasketaan sitten kaloreita entistä tiukemmin!

Käsittämätön on myös sellainen illuusio, johon usein törmää, että kevyen ruokavalion suosijat syövät salaattia. Ihan siis riippumatta siitä, onko salaatissa esimerkiksi puoli kiloa juustoa ja majoneesikastike. Ilmeisesti salaatti on sellainen maaginen ruoka-aine, joka neutralisoi kaiken rasvan! Tästäpä diettikirjan kirjoitan ja alan miljonääriksi.

Mikä siinäkin on, että epätoivoiset laihduttajat kikkailevat kaiken maailman kaalikeittodieettien ja ihme hömpötysten kanssa. Ei kai se nyt oikeasti voi olla mitään korkeampaa tiedettä, että jos syö vähemmän ja kuluttaa energiaa enemmän, laihtuu. Jos taas syö kuin keskikokoinen porsas (perunankuoria ja muuta epämääräistä jätettä) ja läskillä persauksellaan istuu päivät pitkät, lihoo. Dr. Philin jotain laihdutusjaksoa satuin katsomaan ja siellä yksi menestyksekkäästi useita kymmeniä kiloja laihduttanut herra sanoi lakanneensa syömästä kaikkea, mitä edestään löysi. Noin laihdutuskeinona ei sellainen kuulosta yhtään pöllömmältä, minusta.

Näin keväisin naistenlehdet pursuilevat bikinikuntoartikkeleita, joiden avulla voi laihduttaa kymmenen kiloa viikossa syömällä pelkkää greippiä. Minä en tietenkään lue naistenlehtiä, koska ne ovat perseestä, mutta olen joskus lukenut eikä minulla ole mitään syytä olettaa, että ne olisivat muutamassa vuodessa muuttuneet mihinkään. Ihan tosi, muuten, en lue niitä edes huvikseni enkä ironisesti enkä vaikka olisi hammaslääkärin odotushuoneessa sellainen. Olen sillä tavalla älykkäämpi kuin monet.

Minä en ajatellut hankkiutua kesäksi bikinikuntoon, sillä en ole muutenkaan onnistunut koskaan löytämään kaupoista bikineitä, jotka mahtuisivat päälleni edes välttävästi. En ole myöskään koskaan varsinaisesti yrittänyt laihduttaa, sillä en ole nähnyt siihen syytä. Enkä muuten näe vieläkään. Eiköhän niitä kiloja ala kertyä sitten, kun lähestyn kolmeakymmentä. Turha tässä vielä on hötkyillä, vaikka ei olekaan kokoa nolla. (Minulla ei ole aavistustakaan, minkä kokoiselta käytännössä näyttää nollakoko. En minä ymmärrä enää edes näitä suomalaisten vaatekauppojen kokoja, jotka vaihtelevat kaupan, vuodenajan, kuun vaiheiden ja yleisen poliittisen ilmapiirin mukaan, luullakseni.)

Viime päivinä olen tullut siihen tulokseen, etten ehkä voikaan viettää loppuelämääni tyystin harrastamatta liikuntaa. Ja sitten huomasin, että rullaluistimien jarrupalasta puuttuu ruuvi ja laakerit pyörineen pitäisi uusia. Lienee tarpeetonta mainita, ettei minulla ole varaa moiseen operaatioon, vaikka mielelläni rullaluistelisin kuten aiempinakin kesinä. Kaljaan tuntuu kyllä rahaa aina löytyvän.

Ei ole laihduttaminen näin hyvännäköisiä varten.