9.12.06

Muodista ja nahkatakeista

Päädyin eilen mutkien kautta shoppailemaan Tapiolan keskustaan ja muoti herätti taas minussa ja ystävässäni hämmennystä. Stockmannin One Way oli täynnänsä sinänsä ihan mukavia vaatteita, jotka oli julmasti tärvelty ns. rock-henkisillä printeillä. Näin kaikki 13-17-vuotiaat voivat olla yhtä persoonallisia jokainen! Tämä nykyinen rock-muoti on vieläpä sellaista korpinmustaa hörhelöemoilua, että päähän sattuu. Puhumattakaan siitä kasarivivahteesta...

Parasta nykymuodissa ovat minusta pitkähelmaiset paidat. Ensinnäkin normaalipituiset paidat tuppaavat olemaan minulle liian lyhyitä. Toiseksi on hienoa, ettei näillä leveysasteilla teinien tarvitse enää keikkua ostarilla napa takin alta vilkkuen!

Huonointa sen sijaan ovat liian tiukat kapealahkeiset farkut, joissa näyttävät hyviltä lähinnä kaikki alle 50-kiloiset. Ja mikä siinäkin on, että kun miesten muotiin tulevat tiukat (vaikkakin liian tiukat) farkut niiden roikkuvien ja löysien sijasta, ei niitäkään käytetä niin, että istuisivat takapuolesta hyvin, vaan niiden pitää pussittaa perseen kohdalta niin kuin olisi kakkaa housuissa. Tai jotain.

Odotan edelleen sitä päivää, kun oikean kokoiset ja hyvin istuvat vaatteet tulevat muotiin.

Seuraavalla aihevalinnalla suututan todennäköisesti suuren osan lukijakunnastani ja ystäväpiiristäni. Se on kuitenkin lempiharrastukseni, joten annetaan mennä.

Image-lehdessä esiteltiin roolipelaajien pukeutumista. Kenet tahansa kuvissa olleen olisin kadulla vastaan kävellessä arvannut heti roolipelaajaksi. Yksi haastatelluista kertoi, että musta ja pitkä nahkatakki on tyylikäs ja cool. VÄÄRIN. Se ei ole.

En ole koskaan nähnyt hyvin istuvaa ja tyylikästä pitkää mustaa nahkatakkia esimerkiksi kadulla kävellessäni. Tyypillinen pitkä musta nahkatakki istuu hartioista huonosti ja näyttää luisevan nörtin päällä muutenkin lähes poikkeuksetta liian isolta. Ja anteeksi nyt vaan, mutta jos lukiessasi tätä kuvittelet olevasi poikkeustapaus, et todennäköisesti ole.

Tiedän, että takinliepeiden dramaattinen liehunta tuulista katua pitkin kävellessä antaa takin kantajalle helposti illuusion jonkinlaisesta koleasta habituksesta, mutta todellisuudessa näytät vastaantulijoiden mielestä mitä todennäköisimmin tyypiltä, joka haluaa näyttää Matrixin Neolta siinä suuremmin onnistumatta ja huitoo kotinsa rauhassa kylpyhuoneessa lattiankuivaimella ja tekee jostain syystä laserpyssyääniä taistellessaan kuviteltuja agentti Smithejä vastaan.

En epäile sitä, etteikö pitkä musta nahkatakki tekisi mahdollisesti vaikutusta kaikkii muihin roolipelinörtteihin, jotka käyttävät pitkää mustaa nahkatakkia, joten siinähän sitten kilpailette keskenänne takin pituuksista. Pitkästä mustasta nahkatakista on tullut naurettavissa määrin sellainen nörttiyden symboli, että meidän normaalien ihmisten ensimmäiset assosiaatiot ovat puhevika, lasien nostaminen etusormella nenänvartta pitkin ylös ja röhkivä nauru.

Lisäksi minua ärsyttävät veluurikankaiset verryttelyasut, tribaalitatuoinnit alaselässä, pitkät niskatukat, suippokärkiset kengät ja bändipaidat, joita massatuotetaan vaatekauppaketjuihin, jotta ihmiset, jotka eivät edes tiedä, että paitaan painettu teksti tarkoittaa jotain bändiä, voivat käyttää niitä ja tuntea itsensä nuoriksi kapinallisiksi. Saatana.

29 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sä oot rautaa.

4:16 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Yeah!

4:36 ip.  
Blogger PA kirjoitti...

Minä en ole koskaan jaksanut katsoa Matrixia kerralla läpi eikä takkini ole nahkaa, mutta on minun liepeideni liehunnassa jotakin. Varmana.

Lapsi kun olin, ihmiset käyttivät lippalakkeja ja minusta oli aivan väärin, kuinka väki osti lakkeja, vaikkei oikeasti kannustanut koko joukkuetta.

Isäni opetti joskus jotain päähineisiin liittyvää käyttäymiskoodistoa, ja minä olin löytävinäni siinä jonkin ristiriidan ja tivasin, että entäs lippalakki sitten, päähinehän sekin.

Johon isäni, että lippalakki ei ole päähine vaan huonoa käytöstä.

6:51 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ha.

Mulla on musta pitkä nahkatakki, mutta ei todellakaan mitään kapeaa nörttiropematrixmallia, vaan klassisen poplarin mukaan leikattu.

On mulla myös pirun raskaat, rumat ja kestävät talvisaappaat ja yhdistelmän on pakko olla toimiva, kun söpöt, parikymppiset, muotitietoiset, blondatut, piukkapyllyiset, löyhäkäytöksiset, tadaa, pojat tulee kadulla iskemään.

7:21 ip.  
Blogger Matti Lintula kirjoitti...

Aivan samaa mieltä mustista pitkistä nahkatakeista. 90% moisen takin käyttäjistä käyttää myös jostian Leatherheavenista ostettuja ainakin 15 sentin pohjalla varustettuja pitkävartisia nahkasaappaita. Vielä kun housutkin takin alla ovat mustat niin voi itku sentään.

Heti kun materiaali vaihtuu nahasta kankaaseen niin nuo pitkät takitkin näyttää paljon paremmilta!

11:14 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

...tribaalitatuoinnit alaselässä...

Mitä vikaa slag tageissä on?

Onko niille edes kunnollista suomenkielistä termiä? Oma suosikkini on saksalaista alkuperää oleva Arschgeweih, vapaasti käännettynä perssarvet.

5:29 ip.  
Blogger Ana kirjoitti...

Mun joululahjatoivelistalla on EKANA pitkä musta nahkatakki, joka vuosi, koska se on makeinta mitä on! Oonko saanu? No en oo.

10:57 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Ja se on sulle ihan oikein.

12:54 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Älä, älä, älä, tyttö pieni tee mitään harkitsemattomia rinnastuksia. Tiedätkö mitä ovat kuukuset ja maamunat? No joko kanta- tai kotelosieniä, mutta ainakin ne pussahtavat. Minun pääni meinasi yksin tein pussahtaa, kun vertasit ropenörttien luonteenomaista ääntelyä röhkimiseen.

Hävytöntä!

Ja joulukin on jo ovella.

Ensinnäkin sika, tuo kärsäkäs ystävämme, kantaa jouluaattona uhrin osan; muutenhan meidän pitäisi lahdata joulupukki sovituksen symbolina. Ja oletko yrittänyt tehdä nörtistä kunnon työrukkasia? Ei niistä ole siihenkään. Nahka ei kestä mitään kulutusta ja niissä on ruokavaliosta johtuva pinttynyt haju. Suosittelisinkin lähinnä näitä kurjia Neo-kopioita käytettäväksi nahkiaisten pyyntivälineenä.

Sika on sentään parasta mitä ihmiskunnalle on koskaan tapahtunut. Mietippä ite vaikkapa pekonia!

Nimim. Mutta minähän olen oudompi kuin kaksi Tommy Dobermannia

9:18 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Ja se on sulle ihan oikein.

10:48 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sait minut raskaasti ärsyyntymään postauksellasi, mutta et, koska ihailisin pitkä musta nahkatakki-lookia, vaan koska muistin ne kaikki haperoinen "pitkä" tukka jossain harteilla liehuen kulkevat nuoretmiehet nahkatakeissaan...ööööäääärrrhhgghh...miksi nämä oksetukset kuvittelevat, sitäpaitsi, että on mageeta kun on pitkä tukka ja että se on joku kapinallisuuden merkki ja tosi rebeliä, kun se tukka ei kaikilla kasva ja on sellainen inha liipoke, pahimmassa tapauksessa mustaksi värjätty, vaalealla tyvikasvulla, yöööökk!!
-minh-

4:22 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Inha liipoke :D


:D




:D:D:D

5:58 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanko näin sittenkään?

Hmm, koomisinta tuossa Neo-leikissä on se, että kun sen leffan katsoo kerrankin kunnolla läpi niin huomaa myös sen, että se takki ei ole nahkaa vaan villaa. :)

Anyway; Itse käytän pitkää kangaspoplaria - musta nyt nykyään jo tietenkin - ja vaikka idea tulikin eräästä -99 ilmiöstä, ei syynä ollut Neo vaan ropettajille paljon läheisempi FF-VIII. :P

Kuitenkin, propositioni oli huomauttaa että pitkästkin takista saa luihulle nörtille istuvan kun jaksaa käydä ompelimon kautta kaventamassa sen. Toisaalta, jos haluat olla uniikki inviduaali kaiken sen homogeenisen massan joukossa, niin ota suosiolla kangastakki ja opettele neulomaan. :)

... Löysät farkut.. hyyi...

12:58 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mustat pitkät nahkatakit ovat hienointa pukeutumista mitä on.

Näyttävää tyyliä ja asennetta!

Hissukat sitten pukeutuu itse tylsempiin vaatteisiin ja kadehtivat ihmisiä jotka uskaltavat puekutua näyttävästi nahkaan.
Eli suomalaista kateutta jälleen kerran.

8:59 ap.  
Blogger Lepistö kirjoitti...

Kyllä mun mielestä pitkä nahkatakki osoittaa vaan oikeaa asennetta ja uskallusta olla mitä on. Ja miten vaan, nahkatakki, pitkä tai lyhyt, voittaa farkkutakin mennen tullen.

3:28 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

TEETETTY pitkä nahkatakki on vaan todella käypä peli. Käy niin puvun päällä, että farkkujen kanssa. Tuo on kyllä totta että usein nahkatakit istuvat huonosti, MUTTA tämä nyt koskee lähes kaikkia valintamyymälä takkeja, on materiaali sitten kangas tai mikälie

12:24 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

articluna: Jos oikein muistan, ja voin toki olla väärässä, Matrix 2:ssa Neolla oli päheä villakankainen liuhutakki mutta ykkösosassa se kyllä oli nahkaa.
Kertonee taas siitä, että isommalla budjetilla on varaa teettää kalliimpia designvaatteita ja tehdä paskempia leffoja.

9:22 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:33 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:35 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:36 ap.  
Blogger rehabgad1 kirjoitti...


Good write-up. I definitely love this site. Keep it up
http://rehabgad.soup.io/
http://rehabgad22.doodlekit.com/blog
http://prokr123.spruz.com/blog.htm?a=
http://magic2web.com/

10:37 ip.  
Blogger بيت العز kirjoitti...

من افضل شركات نقل العفش بالقاهرة هى السريع
اذا اردت نقل عفشك بامان فلا تحتار الان

شركات نقل الاثاث بفيصل
شركة نقل اثاث بحلوان
شركة نقل عفش بالقاهرة
شركة نقل اثاث بالتجمع الخامس
شركة نقل الاثاث بالتجمع الخامس



12:41 ip.  
Blogger 7885 kirjoitti...

0727jejePour avoir chaussure nike pas cher destockage une vue splendide sur Paris, montez au asics france instagram sommet de la coupole. Mélangeant nike air max thea print noir femme la dureté de polyuréthane et la nike air max 1 gpx argentina polyvalence de poly-oxysilane, c'est le chaussure de basket nike air jordan système idéal facilement disponible pour new balance bleu marine cuir votre réparation, l'artisanat et le développement nécessite.

11:33 ap.  
Blogger بيت العز kirjoitti...


شركة تنظيف سجاد بالبخار بعجمان
شركة تنظيف كنب بالبخار عجمان
شركة تنظيف موكيت بالبخار بعجمان
افضل شركة تنظيف كنب بالبخار فى عجمان
تنظيف موكيت بالبخار فى عجمان
شركة تنظيف فلل بعجمان
تنظيف فلل فى عجمان
شركة تنظيف بعجمان
شركات تنظيف بعجمان
شركات تنظيف المنازل فى عجمان
شركة تنظيف شقق فى عجمان
شركة تنظيف بالبخار فى عجمان
شركة تنظيف شقق بعجمان
شركة تنظيف منازل فى غجمان
مكافحة الرمة بعجمان

9:32 ip.  
Blogger بيت العز kirjoitti...


شركة تنظيف بالطائف
شركة تنظيف خزانات بالطائف
شركة غسيل خزانات بالطائف
شركة عزل خزانات بالطائف
شركة تنظيف مسابح بالطائف
ديكورنيد
شركة مكافحة حشرات بالطائف
شركة رش مبيدات بالطائف
شركة تنظيف بالدمام
شركة تنظيف شقق بالدمام
شركة تنظيف مجالس وكنب بالدمام

10:06 ip.  
Blogger بيت العز kirjoitti...


تنظيف دبى 0567410494 التاج الملكى

التنظيف من المشكلة التي تواجة معظم النساء خاصة إذا كانت سيدة تعمل فلا يوجد لديها وقت كافي لإتمام عملية التنظيف، فلابد بالأستعانة حيث تعتبر شركة التاج الملكي أكبر شركة تنظيف دبى
، فالشركة تعمل في العديد من المجالات ولكنها تختص في مجال التنظيف، حيث تستخدم شركة تنظيف المنازل دبي أحدث المعدات والألات لتنظيف جميع أنواع التنظيف سواء أكانت تنظيف سجاد أو غرف نوم أو مطابخ أو دورات مياة، فتعتبر شركات تنظيف المبانى دبى
أرخص شركة تعمل في هذا المجال، فتقوم بخصم نصف الثمن لجميع عملاء شركة تنظيف البيوت دبي مع جذب ثقة العملاء وتقديم أفضل خدمة للتنظيف وجودة رائعة في هذا المجال.

افضل شركة تنظيف دبى
التاج الملكى

تعتمد الشركة الأفضل على أنها تحتوي على أمكانيات عالية من حيث المعدات والألات وتمتلك التاج الملكى ل خدمات تنظيف دبى
عمالة يعملون في الشركة على أساس الخبرة المكتسبة على الأقل خمسة سنوات خبرة، فالعمالة في شركة تنظيف دبى
شركة تنظف فلل دبى
تكون مدربة على جميع أنواع التنظيف.
فيوجد في بعض المنازل والشقق العديد من البقع التي لا يمكن إزالتها بواسطة المساحيق العادية ولكن مع شركة تنظيف شقق دبى
تمتلك أكثر المساحيق الغير عادية التي تعمل على إزالة البقع بسهولة تامة وتعقيم البقع وإزالتها نهائياً من البيوت، لذا تعتبر من أفضل الشركات التي تعمل في هذا المجال.

تقوم شركات تنظيف المنازل دبى
بعمل تعقيم على جميع البقع، فيوجد العديد من الفيروسات والبكتريا التي لا تري بالعين المجردة ولكن مع شركة تنظيف موكيت بالبخار دبى
وايضا شركة تنظيف كنب بالبخار دبى
لديها المعدات والأجهزة التي يمكن من خلالها رؤية هذه البكتريا والفيروسات ولديها أفضل المعدات والمساحيق التي تعمل على إزالة هذه البقع نهائياً.


10:22 ip.  
Blogger بيت العز kirjoitti...


افضل شركة مكافحة حشرات ابو ظبى
شركة مكافحة حشرات ابو ظبى
شركة مكافحة الرمة ابو ظبى
شركة مكافحة الصراصير ابو ظبى
شركة مكافحة الفئران ابو ظبى
شركة مكافحة البق ابو ظبى
شركة مكافحة النمل الابيض ابو ظبى
مكافحة حشرات ابو ظبى
شركة تنظف فلل ابو ظبى
شركة تنظيف منازل ابو ظبى
شركات تنظيف المبانى ابو ظبى

10:32 ip.  
Blogger بيت العز kirjoitti...


شركة تنظيف سجاد بالبخار بمكة
شركة تنظيف سجاد بمكة
شركة تنظيف موكيت بمكة
شركة تنظيف موكيت بالبخار بمكة
شركة تنظيف مجالس بالبخار بمكة
شركة تنظيف مجالس بمكة
شركة تنظيف كنب بمكة
شركة تنظيف كنب بالبخار بمكة

6:01 ap.  
Blogger بيت العز kirjoitti...


شركة مكافحة النمل الابيض بالدمام
شركة مكافحة حشرات بالجبيل
شركة رش مبيدات بالجبيل
شركة مكافحة الفئران بالجبيل
شركة مكافحة حشرات بالاحساء
شركة رش مبيدات بالاحساء
شركة مكافحة النمل الابيض بالاحساء
شركة مكافحة النمل الابيض بالقطيف
شركة مكافحة الحشرات بالقطيف
شركة مكافحة حشرات بالخبر

6:07 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu