16.12.06

Menkää jonnekin muualle lukemaan

Yritin kirjoittaa jotain blogipikkujouluraporttia, mutta en jaksanut millään etsiä ihmisten blogeja ja linkitellä niihin. Yhtään. Olisin haukkunut Sediksen, kiittänyt Junakohtausta juomista, hehkuttanut vähän Sun äitis parhautta ja Minhin hehkeyttä. Ja sanonut sympaattiseksi sitä 14-vuotiaan näköistä, mutta oikeasti kaksikymppistä Viimaa. Muuta ei nyt tule tähän hätään mieleen.

Yhteenvedonomaisesti olisin myös kiittänyt vaikka kaikkia (paitsi ehkä Sedistä, jonka käytös alkoi vituttaa minua niin paljon, että poistuin muuten mukavilta jatkoilta vähän ennen kahta, vaikka ei edes väsyttänyt), erityisesti Marinadia järjestämisestä ja Veeraa jatkoista. Minulla oli ihan lystiä, vaikka en Alppipuistomiitingin (jonka jatkot tosin olivat kuulemma hilpeämmät) jälkeen kummoisia odottanut.

Ai niin, lisäksi olisin maininnut, että olen sentään vihdoin tavannut Mitvitin (joka muuten oli vähemmän hohdokas persoona kuin olisin toivonut, mutta ihan hohdokas silti), mutta en silti koe saavuttaneeni kaikkea, sillä Kervå jätti tulematta jonkun epämääräisen taudin takia, hyi.

Minulla ei muuten ole edes krapulaa, mutta jotain kummallisia vatsanväänteitä sain luullakseni Weeruskan pizzasta (tällaista ei ole ennen kyllä tapahtunut ja olen syönyt siellä lukemattomia pizzoja) ja valvoin yhdeksään asti aamulla tuskaa potien. Niin, että silti ei oo kyllä helppoo.

(Ja muuten se, että paremman puutteessa lykkään blogiini yhden meemin ei tarkoita sitä, että teidän kannattaa tulla tänne pilvin pimein haastelemaan minua muihin vastaaviin. Ihme meininkiä.)

16 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Joo, Sedis alkoi olla oli rasittava.

Mutta onneksi sinä olet hurmaava ja mainio!

Nähdään taas!

5:49 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

Ja mä koitan ensi kerralla olla paikalla. Paitsi että varjopikkujouluun en pääse, kun tulen Suomeen vasta perjantaina. Mutta ehkä todella järjestän sen kolmannen joulupäivän tilaisuuden...

11:26 ip.  
Blogger Sun äitis kirjoitti...

Kävin täällä jo aiemmin, mutta menin niin hämilleni, etten kehdannut ilmineerata itseäni. Rupes sitten hävettämään kiittämättömyyteni, joten palasin. Kiitos!

1:13 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jeah, kiitti. Oli mukava tutustua.

11:02 ap.  
Blogger Jari Sedergren kirjoitti...

Anteeksi Saara.

12:31 ip.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelen edelleen, että ei olla nähty aiemmin. Hehkeys on sana, jota meitsiin ei usein liitetä, joten otan siitä nyt kaiken irti, kiitos!

Olit kiinnostava, ehkä tässä meidän hoodilla voisi joskus jotkut kännit vetäistä...?
-minh-

1:05 ip.  
Blogger Lostis kirjoitti...

Saara, sinä olit erittäin viehättävä ja hyvää seuraa. Toivottavasti tavataan toistekin.

4:17 ip.  
Blogger Joonas kirjoitti...

Saara, sinä olet viehättävä, annatko piqu

3:47 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:33 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:35 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:36 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

michael kors handbags
nike roshe flyknit
michael kors purses
air jordans
fitflops sale clearance
true religion outlet
hollister clothing
ray ban sunglasses discount
adidas originals
christian louboutin
louis vuitton bags
tods outlet
coach factory outlet
ralph lauren polo outlet
nike air max
jordan 11s
jordan concords
air max 90
ray ban sunglasses
nike air max
abercrombie & fitch
rolex watches outlet
lebron james shoes
michael kors
pandora jewelry
jordan 6
louis vuitton handbags
hollister kids
true religion
tods shoes
timberland boots
giuseppe zanotti sneakers
michael kors outlet
rolex watches
coach outlet
louis vuitton handbags
jordans
tory burch outlet
nfl jerseys wholesale
christian louboutin outlet
20165.6wengdongdong

4:42 ap.  
Blogger allresultsall.com kirjoitti...

Bangladesh Education Result Board & Government Official website. HSC Admission Result 2020 Recently Published. Government web. Student can download HSC Admission Result PDF File.

6:27 ap.  
Blogger yanmaneee kirjoitti...

off white shoes
golden goose outlet
hermes birkin
hermes
jordan 6
yeezy boost 700
moncler
birkin bag
birkin bag
retro jordans

4:09 ip.  
Blogger jobnewsbd24.com kirjoitti...

GST Primary Selection Result has been publihsed very update from their official website otherwise visit to our website to seeGuccho Primary Selection Result our website available

6:50 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Assista ao último vídeo do Quanto Mais Vida Melhor Completo online Novela exclusiva da Tv Globo Todos os episódios mais recentes e anteriores da sua novela favorita da TV brasileira

1:56 ip.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu