Kaikesta huolimatta ihan hyvä vuosi, luulisin

Rykäisenpäs äkkiä ilmoille vuoden viimeisen blogikirjoituksen, kun rock-musiikin suosiollisella avustuksella olen päässyt eroon uniongelmien edesauttamasta mentaalisesta alennustilasta - ainakin melkein. Viimeisen viikon aikana olen katsonut niin monta elokuvaa liian pienellä sohvalla maaten, että selkärankani on mitä todennäköisesti vinoutunut pysyvästi. Olen niin monella tapaa kiero, nyt.

Säästääkseni teiltä monenlaista vaivaa, voin kertoa, että Brokeback Mountain on hyvä vielä toisellakin katsomiskerralla, Hotelli Ruanda ei ole ihan niin hyvä kuin väitetään, vaikkakin hyvä, Au Hasard, Balthazar ei ole koko elämä 1½ tunnissa, kuten väitetään, mutta siinä on söpö aasi, Fight Club toimii unettomuuden kourissa vielä viidennelläkin katsomiskerralla, Nostalghia on vähintään esteettisesti miellyttävää katseltavaa, toisin kuin Sodoman 120 päivää, joka on juuri niin inhottava kuin väitetäänkin ja Sin Cityä voisin katsella loputtomiin, mutta tästä elokuvarupeamasta ehdoton suosikkini oli John Cameron Mitchellin uusi Shortbus, joka oli niin ilahduttavan mainio, että voisin vaikka pussata ko. elokuvaa!

"We're having a film festival. They're boring as hell, but I find the more boring they are, the more intelligent people think they are for watching them."

Kaikki normaalit ja itseään kunnioittavat blogaajat kirjoittavat meemimuotoisia tai muunlaisia summauksia vuodesta 2006. Itse en ymmärrä miten kukaan voi muistaa vuoden alusta asti asioita, jos ei lunttaa esim. omasta blogistaan ja minähän en jaksa lukea tätä oikeasti - en ymmärrä miten te jaksatte. Itsekunnioituksenkin kanssa on vähän niin ja näin.

Viimeisin viikko on ollut monella tapaa tylsä ja huono, mutta epäilen, että sitä ennen tänä vuonna on saattanut tapahtua hyviäkin asioita, joten lienee epäreilua arvioida koko vuotta viimeisimpien muistojeni perusteella. Olen saanut kutsun niin moniin uudenvuodenjuhliin, etten ilmeisesti tänäkään aattona istu yksin kotona kuunnellen skumppapullon kanssa Tori Amosin Pretty Good Year -kappaletta hiljaa itkien - mikä ei sinänsä ole sääli.

Joulusta en niin välitä enää, mutta uusivuosi on asiallinen juhla, viettäkää sitä hyvin.

Oli muuten virkistävää havaita tämänpäiväisellä spontaanilla kaljareissulla, että peruspositiivisiltakaan vaikuttavat ihmiset eivät pidä joistain ihmisistä ja uskaltavat jopa sanoa sen. En olekaan yksin maailmassa! (Minähän olen kaikesta huolimatta aikamoinen päivänsäde, mutta kuten minua viisaammat osaavat kertoa, yritän niin blogissani kuin sosiaalisissa tilanteissakin esittää kylmää ja vaikeaa ihmistä - varmaankin koska sellaisella eittämättä pääsee elämässä pitkälle. Tai siis mitä vittua te oikein ajattelette?)

Ja tuohon edelliseen merkintääni en koske enää pitkällä tikullakaan. Ei muuten tartte sit vastaisuudessa tulla mun blogiin olemaan asiattomia asiallisten kirjoitusten kommenttialueille. Siitä tulee vaan paha mieli kaikille. Menkää urpoilemaan vaikka jonnekin ATM:ien blogeihin, kun niistä tulee paha mieli muutenkin, jos ei jaksa enää nauraa.

Tästä tuli niin epäkoherentti blogimerkintä, että voisin samaan syssyyn kertoa teille vaikkapa pääjalkaisten lisääntymisestä, mutta harmikseni en tiedä siitä juuri mitään. Onneksi, Wikipedia pelastaa. Tämähän onkin mielenkiintoinen juttu! Mikäli ymmärrän asian oikein, mustekalat lisääntyvät fistaamalla! Pidän pääjalkaisista aina vain enemmän, vaikka niillä onkin enemmän syytä vihata kehitystä, kuin nelijalkaisilla. Kovia jätkiä, kuitenkin.

"Octopuses are also quite strong for their size. Octopuses kept as pets have been known to open the covers of their aquariums and survive for a time in the air in order to get to a nearby feeder tank and gorge themselves on the fish there. They have also been known to catch and kill some species of sharks." Yeah!