28.9.06

Diletantit pois mun baareista ry.

Pikkulauantai on amatööreille - humanistin viikonloppu alkaa joka tapauksessa jo torstaina.

Herätessäni mieleni teki riisipuuroa ja vadelmia. Päässäni on tämän seikan myötävaikutuksesta soinut koko aamun Neon 2 -yhtyeen kappale Kemiaa, eikä se luovuta vieläkään. Tämä on jo liikaa! Krapulani olen saattanut ansaita (joskin hyvin hatarin perustein, haluaisin huomauttaa) mutta Neon 2:ta ei ole kukaan ansainnut, ikinä.

Löysimme eilen epätasa-arvon syvimmän juuren: poikabändäreiden puute. Kun minusta tulee isona Robert Plant ja A:sta Joe Strummer, saammeko miespuolisia bändäreitä? A sai kriisin siitä, ettei voi olla olemassa miespuolisia bändäreitä. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, ettei ole mitenkään mahdollista, ettei Debbie Harrylla olisi ollut bändäreitä, mutta A ei ottanut kuuleviin korviinsa, valitti vain. Voi noita naisia.

Olin vähällä jatkaa avoimella kysymyksellä, mutta se ei lainkaan sovi tyyliini. ("Mitä mieltä te olette: onko miespuolisia bändäreitä olemassa?") Lisäksi ihmiset jättävät kiusallaan kommentoimatta sellaisiin merkintöihin. Kehtaattekin, paskiaiset.

Vähän niin kuin eilen, kun käytin luennolla vahingossa sanaa "about" jotain selittäessäni. (Aivan, tämä ei ole lainkaan sama asia.) Minua hävetti ohikiitävän hetken ajan, mutta sitten joku sanoi jotain todella tyhmää. Minun kommentissani sentään oli sisältöä. Alku, keskikohta ja loppukevennys.

Kuulemma suomen kielen opiskelijat eivät voi käyttää ulkomaankielisiä täytesanoja tai slangisanoja. Minusta toki voivat, mutta se aiheuttaa aina suunnatonta hämmennystä, ellei jopa suoranaista suuttumusta. Sitten muut ihmiset sanovat, että eihän sulle uskalla puhua, kun olet suomen kielen opiskelija! Oikeassahan ne ovat. Minä tapan välittömästi, jos löydän puheestasi pilkkuvirheen.

X: Onks se kalja hyvää?
S: No ihan semi-ok.
X: AAAaaaa LOL apua omg wtf maol et voi sanoo semi-ok! Sunhan pitäis olla joku suomen opiskelija!
S: Hiljaa?

12 kommenttia:

Blogger Ana kirjoitti...

Saara, voi otan osaa. Mäkin oon ollu. Suomenopiskelija. MUT ÄLÄ HUOLI, SE MENEE OHI!!! Meitsai on jo ihan toipunu, huom alle 30 vuodessa!

12:19 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

Mikä toi "maol" on? Muistan lukioajoilta Maol:in taulukkokirjan, mutta toi ei varmaan liity siihen. Ja jos liittyy niin nykynuoriso on varsin kummallista.

1:09 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Z, Siis minulla ei ole mitään ongelmaa suomenopiskelijuuteni kanssa. Paitsi se, että suomen opiskelu ei ole kovin rock-yhteensopivaa.

Kervå, Joo. Matemaattisten aineiden opettajien liitto. Akronyymi ku akronyymi, saatana.

1:18 ip.  
Blogger Gaia kirjoitti...

Ton suomenopiskelijuuskommentoinnin yksi fantsu alalaji on keskusteluntutkijuuskommentointi.

- Ai, sä oot keskittyny opinnoissas niiq puhekieleen?

- No joo, tavallaan.

- No, kun me tässä puhutaan, ni etitsä koko ajan sit niinq piilomerkityksiä ja kuunteletsä vaan jotain yhtä sanaa.

- Tottakai.

- Puhunksä silleen normaalisti muuten sun mielestä? Vai onko mulla jotain erikoisia maneereita?

- Et. On.

2:01 ip.  
Blogger Jude Vihervaara kirjoitti...

Maol on typo, oikein kirjoitettuna se on lmao = Laughing My Ass Off. Näin teini-ikäisen tytön yh-isän varmuudella heitettynä.

2:10 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Housuissas on typo.

5:47 ip.  
Blogger PA kirjoitti...

Kun luin tämän tekstin, maol oli minusta sen hauskin osa.

Ja olin – täytyy sanoa – vähän pettynyt asiaa koskeneisiin kommentteihin.

Toisekseen nykyään on muodikasta typottaa myös esim. WTF. Suosituin muoto lienee FTW [JCP käyttää sitä puheessaankin], mutta myös WWF-lyhennettä näkee käytettävän ajoittain.

8:26 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

No niin. Kiitos, PA.

8:28 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

Mä olin vain tietämätön. Olihan se kyllä minullekin pettymys. (Siis ei kommentit vaan tiedottomuus)

9:58 ip.  
Blogger Unknown kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:33 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

chi flat iron, nfl jerseys, north face outlet, abercrombie and fitch, mac cosmetics, north face outlet, herve leger, ralph lauren uk, bottega veneta, soccer jerseys, jimmy choo shoes, asics running shoes, beats by dre, mulberry, ghd, celine handbags, nike roshe, insanity workout, instyler, baseball bats, p90x workout, wedding dresses, vans shoes, nike roshe, lululemon, hollister, nike air max, longchamp, nike huarache, nike air max, giuseppe zanotti, babyliss, valentino shoes, nike free run uk, reebok shoes, ferragamo shoes, abercrombie and fitch, birkin bag, mcm handbags, nike air max, hollister, new balance, soccer shoes, mont blanc, nike trainers

4:34 ap.  
Blogger Unknown kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:36 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu