Tyhjän paperin kammo

Tulin tuossa hetki sitten kotiin ja huomasin äsken peiliin vilkuillessani, että olin meikkaillut kulmakarvani ihan päin helvettiä ja eriparisiksi. Tästä hirveästä tragediasta intoutuneena päätin kirjoittaa blogiini jotain siitä, mikä minulla oli mielessäni, ennen kuin unohdin sen.

Kun ottaa huomioon, että tämä koko pöhkö systeemi on perustettu itsekorostuksen ja verbaalisen runkkailun kanavoimiseksi, lienee vain luontevaa, että se on viime aikoina muuttunut välineeksi, jonka avulla voin välillä helpotuksesta huokaillen todeta, että joku vieläkin googlettaa koko nimeäni - siis muutkin kuin minä itse. (Toivottavasti olette kaikki Saaraa googlettelevat siellä söpöjä poikia, jotka pyytää joskus treffeille, ettekä hikisiä runkkareita tai joidenkin hikisten runkkareiden kaunaa kantavia tyttöystäviä, jotka haluavat tiiliskivellä lyödä päähän.)

Ajattelin, että jos ylittäisi ensin tämän julkaisukynnyksen, niin pääsisi sitten ehkä käsiksi niihin ikusuuksia lykättyihin oikeasti julkaistaviin oikeisiin aikuisten juttuihin, jotka myöskin pitäisi kirjoittaa. Hyvää yötä.