13.1.07

Hermostoa jäytää vapina

Lienee selvää, ettei henkilön pidä koskaan luottaa omaan arvostelukykyynsä. Esimerkiksi silloin kun aikoo laulaa karaokea tai juoda vielä yhden. Minulla on nimittäin tänään perinteinen hävetyskrapula, joka ei toisaalta johdu karaokesta, kun ei siellä oikein kukaan muukaan vetänyt mitään erityisen hyvin. Toisin sanoen en ole jälleen varma, miksi hävettää, tai olisiko siihen syytä, mutta näin nyt on. Niin ja lisäksi minua oksettaa.

Arvostelukykyynsä ei pidä luottaa silloinkaan, kun päättää kirjoittaa Topi Sorsakoskesta ja paritansseista blogiinsa jonain myöhempänä ajankohtana. On nimittäin varsin todennäköistä, ettei sitä tee, jos iskee yllättäen esimerkiksi akuutti itseaiheutettu dehydraatio... vai alkaako tämä olla jo kroonista?

Istuessani kylpyhuoneen lattialla Stairway to Heavenia laulaen ja shampoopulloa heitellen sain vision: Sitten kun minä isona asun suunnattomassa linnassa Etelä-Ranskassa, haluan viiniviljelmien lisäksi tiluksilleni krapulahallin, jossa lämpötila on pysyvästi 25 astetta ja tarjolla on erilaisia vesialtaita, joissa voi kellua. Lisäksi on oltava tietysti sauna, jääkaappi, jossa on ehtymättömät muumilimonadivarastot sekä yhteys seinässä olevan luukun kautta aina valmiudessa olevaan superkurmeekeittiöön, jossa valmistetaan herkullisia pekonipizzoja ja intialaisittain maustettua lammasta, suklaaleivonnaisista puhumattakaan. Televisiossa pyörisi päivät läpeensä Kurosawan elokuvia ja David Attenborough'n luontodokumentteja.

Ja ihan tottako ohjelmapäälliköt vihaavat krapulaisia ihmisiä niin rankasti, että pistävät joka kanavalle punaposkisia sportti-ihmisiä tekemään sellaisia juttuja, että silkasta katsomisesta tulee sydänkohtaus ja revähtää perslihas.

13 kommenttia:

Blogger Mari(nadi) Koo kirjoitti...

Mua vähän hävettää tissijuttuni. Karaokesta ei niin väliä, huonosti se menee aina.

Tulin nyt krapulapanemaan tätä blogia. Yöllä en muistanut (eikä minusta silloin moiseen olisi ollutkaan).

11:58 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Epäilen, että olet joskus ollut paikalla kun olen esim. unissani puhunut tuonkaltaisesta krapulahallista.

Ja sitten sinä varastit sen jutun.

2:45 ip.  
Blogger Jazmanaut kirjoitti...

Tissijuttu?
Nytpä alkoi kummasti kiinnostamaan että mitäettä?

Se on kauheeta, että nykyään tulee kovempi krapula kuin nuorempana ei, mutta taas toisaalta sitä on sen verran kauempaa viisas, että muistaa edellisenä päivänä ostaa vissyä ja pekonia, että se kompensoi vähäsen.

Krapula on oikeastaan mainio olotila, jos sen ottaa kunnolla vastaan, eikä krapulassa yritä mitään. Siis yhtään mitään!

4:23 ip.  
Blogger Eräs Saara kirjoitti...

Tissit.

Vt, bloginihan lähinnä perustuu sinun juttujesi varastamiselle.

Ja hyi helevetti, sehän tästä vielä puuttuisi, että joutuisi vissyä juomaan.

4:29 ip.  
Blogger Jazmanaut kirjoitti...

No samariinia sitten. Se on vielä parempaa kun se on hedelmäsokeria.

Samariinissa on vaan samanlainen huono puoli kuin topspuikoissakin, niitä ei ikinä muista ostaa.

5:40 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

Onko Stairway to Heavenin nokkahuilu nolo?

t: nokkahullu

2:56 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksi humppaillan jälkeen ahdistaa?
Miksi humppaillan jälkeen pelottaa?
Pitäiskös jotain katua? Ja paskat!

Samoja fiiliksiä, enkä ees vetänyt muuta kuin ginger alea ja Abban Voulez-Vousia.

5:49 ip.  
Blogger Sun äitis kirjoitti...

Ja mä en edes ollut paikalla ja silti on morkkis! Olen tullut siihen tulokseen, että sunnunaina ahdistaa aina, teki lauantaina mitä tahansa.

Jazmanaut, onks jotain Samariinia oikeesti olemassa? Viimeksi näin sitä mummolla 60-luvulla!

9:14 ip.  
Blogger Jazmanaut kirjoitti...

Kyllä minä olen sitä ostanut viimeksi viimevuoden puolella. Se onkin oikeastaan ainoa "lääke" jota käytän, muta sitä meneekin sitten joka vaivaan ja paljon. Tai siis menisi, jos muistaisi ostaa.

2:06 ip.  
Blogger kervå kirjoitti...

"No samariinia sitten. Se on vielä parempaa kun se on hedelmäsokeria."

Eikun hedelmäsuolaa.

1:25 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ninest123 09.14
louis vuitton, michael kors, longchamp outlet, louis vuitton outlet, michael kors outlet, prada handbags, ugg boots, ugg boots, burberry, tory burch outlet, michael kors outlet, burberry outlet online, nike free, nike air max, longchamp outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, michael kors outlet, uggs on sale, replica watches, ugg boots, prada outlet, longchamp, louis vuitton outlet, gucci outlet, louis vuitton, nike outlet, michael kors outlet, nike air max, tiffany and co, oakley sunglasses, oakley sunglasses, ray ban sunglasses, replica watches, michael kors outlet, tiffany jewelry, polo ralph lauren outlet, louboutin shoes, louis vuitton, jordan shoes, louboutin outlet, ray ban sunglasses, ugg boots, louboutin, polo ralph lauren outlet

4:33 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

louboutin pas cher, true religion outlet, coach outlet, coach outlet, true religion jeans, kate spade outlet, vanessa bruno, timberland, michael kors, kate spade handbags, ray ban pas cher, air force, nike blazer, lacoste pas cher, longchamp pas cher, michael kors, ray ban uk, nike free, coach factory outlet, michael kors, air jordan pas cher, hermes, burberry, north face, ralph lauren pas cher, coach purses, tn pas cher, true religion jeans, hollister, true religion jeans, oakley pas cher, air max, chanel handbags, nike roshe run, new balance pas cher, nike air max, lululemon, hollister pas cher, sac longchamp, vans pas cher, michael kors, converse pas cher, sac guess, north face, hogan

4:34 ap.  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pandora charms, coach outlet, louis vuitton, converse, lancel, ugg boots uk, links of london, karen millen, toms shoes, swarovski crystal, juicy couture outlet, louis vuitton, ralph lauren, nike air max, converse outlet, wedding dresses, michael kors outlet, michael kors outlet online, hollister, louis vuitton, ugg,uggs,uggs canada, pandora charms, replica watches, oakley, pandora jewelry, gucci, swarovski, bottes ugg, marc jacobs, pandora jewelry, louboutin, supra shoes, timberland boots, montre pas cher, louis vuitton, thomas sabo, juicy couture outlet, vans, ugg pas cher, ugg,ugg australia,ugg italia, doke gabbana outlet, michael kors handbags, ray ban, sac louis vuitton pas cher, hollister, iphone 6 cases
ninest123 09.14

4:37 ap.  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu